Kuva: Ingimage
Uutinen

Apteekkariliitto jakoi apurahoja farmasian alan tutkimukseen

21.06.2022 | 07:00

Teksti : Hanna Hyvärinen

Jaa artikkeli:

Liiton Pro Farmasia -rahaston tukea jaettiin kaikkiaan 20 000 euroa. Lisäksi liitto lahjoittaa 10 001 euroa Itä-Suomen yliopiston 50-vuotiaalle farmasian opetukselle.

Suomen Apteekkariliitto on päättänyt apurahojen jakamisesta farmasian alan tutkimuksen tukemiseksi. Liitto päätti jakaa kaikkiaan 20 000 euroa, jotka jaetaan kolmelle tutkimukselle.

Proviisori Eija Granforsin apteekkifarmasian erikoistumisopintoihin liittyvä tutkimus apteekin lääkeneuvolapalvelujen kehittämisestä sai 10 000 euroa. Kyseessä on kyselytutkimus apteekin asiakkaille. 

Apurahan avulla mahdollistetaan tutkimuksen suunnittelua, toteuttamista ja raportointia työn ohessa.

Farmasian tohtori ja proviisori Lauri Peuran tutkimukselle myönnettiin 5 000 euroa. Tutkimuksen aiheena on avohuollon apteekkien ja asumispalveluyksiköiden välinen yhteistyö. Kyseessä on kyselytutkimus apteekkien palveluista asumispalveluyksiköiden henkilökunnalle.

Erikoisproviisori Sanna Räntilälle myönnettiin niin ikään 5 000 euroa väitöstutkimukseen, joka käsittelee apteekkien roolia hyvinvointialueiden sote-palvelukokonaisuuksissa.

Tutkimuksessa paneudutaan siihen, kuinka apteekit voivat osaltaan olla edistämässä rationaalista lääkehoitoa. Tutkimuksessa on tarkoitus kehittää tähän toimintamalli ja toteuttaa se apteekeissa ja erikoissairaanhoidossa.

Apurahojen lisäksi Apteekkariliitto onnittelee Itä-Suomen yliopiston 50 vuotta täyttävää farmasian opetusta 10 001 euron lahjoituksella.

– Summa johtuu siitä, että yli 10 000 euron suuruiset lahjoitukset voi kohdistaa yliopiston sisällä tietylle tiedekunnalle. Ja tämä lahjoitus haluttiin kohdentaa nimenomaan farmasialle, taustoittaa Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler.

Lahjoitukseen liittyy myös valtion osuus, joka kaksinkertaistaa lahjoitussumman.