Hyppää sisältöön

Kyselytutkimuksen mukaan noin puolet työntekijöistä ei ollut havainnut yli- tai alilääkitsemistä koskaan.

Valvira selvitti vanhusten kaltoinkohtelua sosiaalihuollon ympärivuorokautisten yksiköiden työntekijöiltä keväällä.

Lähes kaikki (93%) kyselyyn vastanneet noin 7 400 työntekijää olivat havainneet jonkinlaista kaltoinkohtelua.

Vanhuksiin kohdistuvalla kaltoinkohtelulla tarkoitetaan luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa tekoa tai tekemättä jättämistä, joka vaarantaa ikääntyneen hyvinvoinnin, turvallisuuden tai terveyden.

Kyselyssä selvitettiin myös mahdollista yli- tai alilääkitystä. Noin puolet (52%) vastaajista ilmoitti, ettei ollut koskaan havainnut kumpaakaan.

Vastaajista 40 prosenttia oli havainnut yli- tai alilääkitsemistä harvemmin kuin kuukausittain, 5 prosenttia kertoi näkevänsä sitä kuukausittain ja 3 prosenttia päivittäin tai viikoittain.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times