Juuri nyt
Puheenvuorot –Apteekkitalous Vain kannattava apteekki voi hoitaa tehtävänsä
Apteekki on keskeinen lähipalvelu ja jokaisen paikkakunnan olennainen elinvoiman osa, jolla on suuri rooli suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa. Laadukas apteekki ei kuitenkaan säily, jos se ei kannata, kirjoittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Juuri nyt
Uutiset –Palkitut Anne Lehtoselle ja Pasi Palmroosille Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkit
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkit kahdelle apteekkarille.
Uutiset –
Maailma PGEU: Apteekit mukaan sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn
Euroopan unionin apteekkijärjestö vaatii poliittisia muutoksia, jotta apteekkien potentiaali voidaan ottaa käyttöön sydänterveyden edistämisessä. Apteekit osallistuvat jo monissa maissa sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyyn, mutta käytäntöjä tulisi yhtenäistää.
Uutiset –
Paneelikeskustelu Päättäjäpaneeli: Ei enää leikkauksia apteekkien talouteen
Apteekkariliiton syysseminaarissa keskusteltiin apteekkien tulevaisuudesta. Panelistit pitivät apteekkijärjestelmää toimivana ja kannattivat palveluiden laajentamista, kunhan palveluiden rahoitus ratkaistaan.
Uutiset –
Apteekkariliiton syyskokous Apteekkariliiton varapuheenjohtajiksi Anu Töyräs ja Timo Auvinen
Liiton entinen puheenjohtaja Risto Kanerva palkittiin työstään liiton kultaisella ansiomerkillä.
Uutiset –
Lääkesäästöt Apteekkariliiton Risto Holma: ”Montako apteekkia pitää sulkeutua, että apteekkien nopeasti heikentyneeseen tilanteeseen herätään?”
Hallitus on heikentämässä apteekkien toimintaedellytyksiä tavoilla, joilla saattaa olla ennakoimattomia vaikutuksia apteekkiverkostoon ja koko terveydenhuollon toimivuuteen.
Uutiset –
Apteekkitalouden uudistus STM ehdottaa apteekkiveron nollarajan korotusta 250 000 euroon
Ministeriö ehdottaa apteekkiverolakiin myös siirtymäsäännöstä, jolla tuettaisiin lain toimeenpanoa ensimmäisen vuoden aikana. Ministeriön ehdotukset ovat vastine perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jonka mukaan hallituksen alkuperäinen esitys oli elinkeinovapauden ja omaisuudensuojan kannalta ongelmallinen.
Uutiset –
Apteekkitalous Vaihtoehtobudjetit: Demarit ja keskusta pienentäisivät apteekkeihin kohdistuvia leikkauksia
Oppositiopuolueet ovat julkaisseet vaihtoehtobudjettinsa. Keskusta ja SDP kohtuullistaisivat apteekkeihin kohdistuvia leikkauksia. Osa puolueista laskisi myös lääkkeiden arvonlisäveroa.
Puheenvuorot –
Apteekkitalous Perustuslakivaliokunta valoi uskoa oikeusvaltioon ja yrittäjyyteen – mutta apteekkileikkaus on edelleen kohtuuton
Hallituksen apteekkiuudistuksen eduskuntakäsittely sai uuden käänteen tiistaina, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti hallituksen esityksen muuttamista. Valiokunnan päätös on merkittävä myös apteekkialaa laajemmin, kirjoittaa Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen.
Uutiset –
Rokotukset Apteekkien rokotuspalvelut yleistyvät – Jo lähes 130 apteekkia rokottaa
Apteekkirokotuksia saa jo jokaiselta hyvinvointialueelta. Eniten rokottavia apteekkeja on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla.
Uutiset –
Apteekkitalous Perustuslakivaliokunta edellyttää merkittäviä muutoksia apteekkitalouden uudistukseen – Apteekkariliitto: Muutokset tehtävä alaa kuullen
Perustuslakivaliokunta edellyttää, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan on muutettava lääketaksaa ja apteekkiveroa koskevaa lainsäädäntöä niin, että se antaa apteekeille mahdollisuudet kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen. Apteekkariliiton mukaan valiokunnan lausunto vahvistaa sen, mistä liitto on varoittanut: leikkausten mittaluokka on apteekkialalle kohtuuton ja esityksen yhteisvaikutukset vaarantavat maankattavan apteekkiverkoston.
Uutiset –
Apteekkiverkosto Juha Rehula: Apteekin lähtö voi aiheuttaa pienessä kunnassa ikävän kierteen
Padasjoen kunnanjohtaja Juha Rehula arvioi, että apteekin sulkeminen voi aloittaa pienessä kunnassa kierteen, joka vie mukanaan muitakin palveluja. Entisenä sosiaali- ja terveysministerinä hän kytkisi apteekit tiiviimmin osaksi julkisia sote-palveluja.
Uutiset –
Farmasian Päivät 2025 Paneelikeskustelu: Huoltovarmuudesta pitää olla valmis maksamaan
Farmasian Päivillä keskustelleet lääkealan toimijat korostivat, että lääkehuollon varautumiseen tarvitaan rahaa. Panelistien mukaan lääkkeiden saatavuuden tulisi olla lääkepolitiikan keskiössä.
Uutiset –
Senioriapteekkarit Hannele Kerko senioriapteekkareiden puheenjohtajaksi
Yhdistys julkisti syyskokouksessaan myös 30-vuotishistoriikkinsa.
Uutiset –
Farmasian Päivät 2025 Farmasian Päivien paneeli: Hallituksen uudistukset herättävät huolia tulevaisuudesta
Eduskunnan käsittelyssä oleva apteekkitalouden uudistus herätti huolta Farmasian Päivien paneelikeskustelussa. Riskeinä nähtiin niin palveluiden saatavuuden kuin lääkehuollon heikkeneminen. Myös uudistuksesta kertyviin todellisiin säästövaikutuksiin suhtauduttiin epäillen.
Uutiset –
Järjestöt Apteekkariliitto jäseneksi OECD-maiden apteekkijärjestöön
Suomen Apteekkariliitto on liittynyt maailmanlaajuisen World Pharmacy Councilin jäseneksi. Järjestön tehtävänä on edistää lähiapteekkeja edustavien liittojen ja yhdistysten yhteistyötä sekä lähiapteekkien roolin ja merkityksen tunnustamista kansainvälisesti.
Uutiset –
Veropäivä Näin apteekkarit oikeasti tienaavat – ”Elän puolisoni palkalla”
Apteekkariliiton tekemän kyselyn mukaan peräti joka kymmenes apteekkari nosti viime vuonna apteekistaan omaan käyttöönsä alle 20 000 euroa. Neljänneksellä apteekkareista henkilökohtaiset tulot jäivät alle 40 000 euroon. Uusista apteekkareista peräti kolmanneksella tulot pienenivät sen jälkeen, kun he siirtyivät työntekijästä apteekkiyrittäjäksi.
Uutiset –
Itsehoitolääkkeet Raportti: Kauppojen myyntiin laajentuvat itsehoitolääkkeet voivat aiheuttaa ongelmia
Apteekit kirjaavat joka kuukausi noin tuhat ilmoitusta lääkehoidon vaaratapahtumista. Neljältä vuodelta kerätty aineisto osoittaa, että myös kauppojen myyntiin laajentuvat ”vaarattomat” itsehoitolääkkeet aiheuttavat käyttäjille ongelmia.
Uutiset –
Palkitut Vuoden opetusapteekkina palkittiin tamperelainen Ensimmäinen apteekki
Farmasian opiskelijoilta loistavaa palautetta saanut apteekki palkittiin Farmasian Päivillä Helsingissä perjantaina.
Uutiset –
Yhteistyö Apteekkeja kannattaisi hyödyntää terveydenhuollon tukena – Asiantuntijaraati: ”Tästä voi tulla merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle”
Apteekkariliitto sai THL:n järjestämässä innovointikilpailussa vuolaat kiitokset ideasta, joka tekisi apteekeista entistä läheisempiä kumppaneita julkiselle terveydenhuollolle. Palkintoraadin mukaan yhteistyö voisi tuoda merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle.
Uutiset –
Sivuapteekit ”Ei enää mitään järkeä” – Apteekkarit kertovat, miksi joutuvat sulkemaan sivuapteekin
Apteekkari-lehti haastatteli kahta apteekkaria, jotka aikovat sulkea sivuapteekkinsa. Molemmilla kamelin selän katkaisivat hallituksen esittämät kateleikkaukset ja apteekkiveron kiristyminen. Taustalla vaikuttavat kuitenkin myös jo aiemmin apteekkeihin kohdistetut leikkaukset.
Uusimmat
Puheenvuorot –
Apteekkitalous Vain kannattava apteekki voi hoitaa tehtävänsä
Apteekki on keskeinen lähipalvelu ja jokaisen paikkakunnan olennainen elinvoiman osa, jolla on suuri rooli suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa. Laadukas apteekki ei kuitenkaan säily, jos se ei kannata, kirjoittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Uutiset –
Palkitut Anne Lehtoselle ja Pasi Palmroosille Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkit
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkit kahdelle apteekkarille.
Uutiset –
Maailma PGEU: Apteekit mukaan sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn
Euroopan unionin apteekkijärjestö vaatii poliittisia muutoksia, jotta apteekkien potentiaali voidaan ottaa käyttöön sydänterveyden edistämisessä. Apteekit osallistuvat jo monissa maissa sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyyn, mutta käytäntöjä tulisi yhtenäistää.
Uutiset –
Paneelikeskustelu Päättäjäpaneeli: Ei enää leikkauksia apteekkien talouteen
Apteekkariliiton syysseminaarissa keskusteltiin apteekkien tulevaisuudesta. Panelistit pitivät apteekkijärjestelmää toimivana ja kannattivat palveluiden laajentamista, kunhan palveluiden rahoitus ratkaistaan.
Uutiset –
Apteekkariliiton syyskokous Apteekkariliiton varapuheenjohtajiksi Anu Töyräs ja Timo Auvinen
Liiton entinen puheenjohtaja Risto Kanerva palkittiin työstään liiton kultaisella ansiomerkillä.