Ruotsin apteekeissa myytävistä itsehoitolääkkeistä voi bongata Välvald-vastuullisuusmerkin. Kuva: Erja Lempinen
Uutinen

Ruotsin apteekit edistävät lääkevalmistuksen vastuullisuutta

09.05.2023 | 10:36

Teksti : Hanna Hyvärinen

Apteekissa myytävä lääke voi saada Välvald-vastuullisuusmerkin. Sen ehtoja kiristettiin hiljattain, minkä vuoksi yhä harvempi valmiste on oikeutettu merkintään.

Ruotsin apteekit ovat jo parin vuoden ajan myöntäneet apteekeissa myytäville reseptivapaille valmisteille Välvald-vastuullisuusmerkkejä. Merkki kertoo ennen muuta siitä, kuinka läpinäkyviä lääkevalmistajat ovat ympäristö- ja kestävyystyössään.

Nyt merkinnän ehtoja on kiristetty. Merkinnän saadakseen valmistajan on muun muassa kunnioitettava ihmisoikeuksia, työntekijöiden oikeuksia ja ympäristöä sekä vastustettava korruptiota. Valmistajilta vaaditaan auditoitua vastuullisuusraportointia, dokumentoituja analyysejä kestävän kehityksen riskeistä valmistusketjussa sekä jäsenyys jossakin lääketeollisuuden ympäristö- ja vastuullisuustietoisuuden lisäämiseen keskittyvässä toimialaorganisaatiossa.

Valmistajien on pystyttävä myös osoittamaan, että ne ovat asettaneet vaatimukset vastuulliseen valmistukseen pitkin toimitusketjua.

Kiristyneet ehdot tarkoittavat, että vaatimukset täyttävien valmisteiden määrä on vähentynyt. Tällä hetkellä merkintään on oikeutettu yhteensä 199 valmistetta kaikkiaan kymmenestä yrityksestä. Vielä viime vuonna merkintä oli 350 valmisteella 12 yrityksestä.

Ruotsin apteekkiliiton mukaan lääkeyhtiöt ovat kiinnostuneita vastuullisuusmerkinnästä, ja siitä on tullut eräänlainen porkkana tehdä toiminnasta entistä läpinäkyvämpää. Liiton tavoitteena on, että Välvaldista tulisi maailman ensimmäinen lääketeollisuuden kestävän kehityksen merkki.

Järjestön mukaan merkinnän ehtoja on tarkoitus kiristää asteittain myös jatkossa.

Asiasta kertoi ensin Läkemedelsvärlden.