Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Oulun yliopisto käynnistää keskustelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa koulutusvastuun laajentamisesta.
  • Suunnitelman mukaan Oulussa aloittaisi vuosittain 80 farmaseuttiopiskelijaa ja 20 proviisoriopiskelijaa.
  • Farmaseuttien ja proviisorien koulutus voisi alkaa Oulussa aikaisintaan lukuvuonna 2028–2029.

Oulun yliopisto selvittää farmasian koulutuksen käynnistämistä Oulussa. Yliopiston tiedotteen mukaan farmasian koulutuksella olisi merkittävä vaikutus alueen lääkehuollon varmuuteen, lääkkeiden saatavuuteen ja potilasturvallisuuteen.

Koulutus täydentäisi Oulun yliopiston vahvaa lääketieteen, biolääketieteen ja terveysteknologian osaamiskeskittymää sekä loisi uusia mahdollisuuksia tutkimukselle, innovaatioille ja lääkealan yritysyhteistyölle. 

Suomessa farmasian koulutusta järjestetään tällä hetkellä Helsingin yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Pohjois-Suomen apteekeissa on kärsitty työvoimapulasta, eikä farmasian koulutusta ole alueella ollut tarjolla.  

– Ouluun sijoittuva farmasian koulutus vahvistaisi koko Suomen lääkehuollon osaamispohjaa. Samalla se tukisi alueen elinvoimaa, tutkimustoimintaa ja terveydenhuollon palveluiden saatavuutta, sanoo Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Hakkola, yliopiston tiedotteessa. 

Paikka sadalle opiskelijalle vuodessa

Suunnitelman mukaan Oulussa aloittaisi vuosittain 80 farmaseuttiopiskelijaa ja 20 proviisoriopiskelijaa. Koulutuksen käynnistäminen edellyttää yhteensä noin viiden miljoonan euron lisärahoitusta ensimmäisten viiden vuoden aikana sekä uusien farmasian alan opettajien ja tutkijoiden rekrytointia.

Farmaseuttien ja proviisorien koulutus voisi alkaa Oulussa aikaisintaan lukuvuonna 2028–2029. 

Oulun yliopisto käynnistää keskustelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa koulutusvastuun laajentamisesta. Samalla yliopisto hakee julkisilta rahoittajilta, alueellisilta toimijoilta ja lääkealalta tukea koulutuksen aloittamiseksi. 

Pohjolan apteekkariyhdistys on aktiivisesti edistänyt farmaseuttikoulutuksen aloittamista Oulun yliopistossa ratkaisuna vakavaan pohjoisen alueen farmaseuttipulaan.

Farmasian koulutuksen käynnistämistä ovat esittäneet myös Oulun kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kainuun liitto sekä Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun hyvinvointialueet yhteisessä julkilausumassaan vuonna 2024.

*Uutista muokattu 20.8. klo 8.30. Lisätty tarkennus, että kyse Oulun yliopiston tiedotteesta.

J

Lue myös

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 13 times
Said to be thoughtful 2 times
Has raised questions 1 times
Disagreed 6 times