Hyppää sisältöön

Elämme apteekkien tulevaisuuden kannalta mielenkiintoisia aikoja. Hallituksen apteekkiuudistuksen valmistelu etenee sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, jolta ei totisesti töitä puutu.

Iso kysymys on, halutaanko, että apteekki on tulevaisuudessa vain lääkekauppa vai muun terveydenhuollon tuki ja jatke.

Apteekeille tärkeää olisi saada selkeä näkymä tulevaisuuteen. Jatkuva epävarmuus ei kannusta toiminnan kehittämiseen ja investointeihin, jotka ovat välttämättömiä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Yksi iso muutos on tapahtunut lääkemarkkinoilla. Markkinoille tulee yhä kalliimpia lääkkeitä, joiden hinnat liikkuvat kymmenissä tai jopa sadoissa tuhansissa euroissa.

Nämä kalliit lääkkeet ovat yleensä asiakkaalle sataprosenttisesti korvattavia, eli asiakas maksaa kuukauden lääkehoidosta vain noin euron omavastuun. Apteekin saama myyntikate on kalliista lääkkeistä olematon.

Apteekki toimii käytännössä lääkehankinnan Kela-osuuden rahoittajana ja pankkina – usein viikkokaupalla, kunnes Kela tilittää apteekille edellisen kuukauden aikana asiakkaille myönnetyt lääkekorvaukset kokonaisuudessaan.

Tämä tapahtuu kerran kuussa, kalenterikuukauden 12. päivänä. Lääketukulle huippukalliskin lääke on kuitenkin maksettava jo 10 päivän kuluessa. Tämä tuo apteekeille merkittäviä kassahaasteita.

Tilanteeseen on löydettävä pikaisesti ratkaisu apteekkien maksuvalmiuden varmistamiseksi, sillä useimpien apteekkien kassa ei yksinkertaisesti kestä kymmenien, jopa satojen tuhansien eurojen maksujen kattamista useiksi viikoiksi.

Apteekkien kalliista lääkkeistä syntyvää talouskurimusta lisää myös uusi ilmiö, kun hyvinvointialueet karsivat omia kustannuksiaan erikoisella uudella toimintatavalla.

Aiemmin sairaalat ovat vastanneet omasta lääkejakelustaan. Nykyään ne ohjaavat potilaitaan hankkimaan kalliit lääkkeet apteekista Kela-korvattuina, vaikka ne pitäisi saada suoraan sairaalasta hoidon yhteydessä hyvinvointialueen kustantamina.

Näin ei voi jatkua, vaan asiaan on saatava selvät pelisäännöt. Tilanteeseen kokonaisuudessaan on löydettävä pikaisesti ratkaisu apteekkien maksuvalmiuden varmistamiseksi, sillä useimpien apteekkien kassa ei yksinkertaisesti kestä kymmenien, jopa satojen tuhansien eurojen maksujen kattamista useiksi viikoiksi.

Kalliisiin lääkkeisiin liittyy myös merkittävä taloudellinen riski, jos asiakas ei tulekaan hakemaan lääkettään. Useimmiten lääkettä ei voi palauttaa lääketukkuun.

Apteekit varmistavat jatkossakin ihmisten lääkehoidon toteutumisen ja hoitavat tehtävänsä laadukkaasti, luotettavasti ja turvallisesti ympäri Suomen. Samalla apteekit keventävät muun terveydenhuollon kuormitusta. Tämä edellyttää kuitenkin, että apteekkien talous on terve, ja apteekin tehtävät ja toimintaedellytykset ovat tasapainossa.

Lue myös

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 35 times
Said to be thoughtful 3 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times