Katri Aaltonen: Isot ongelmat ratkaistaan globaalilla yhteistyöllä – Farmasian näkökulma saatava mukaan keskusteluihin
Tutkimus, Yhteiskunta - 31.08.2026 at 07:38
Apulaisprofessori Katri Aaltosen mukaan lääkehoitojen turvaamisessa on lopulta kyse yhteiskunnan kestävyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.
Lue tiivistelmä
- Helsingin yliopiston kliinisen farmasian ja sosiaalifarmasian apulaisprofessori Katri Aaltonen tarkastelee farmasiaa ja lääkehoitoja yhteiskuntatieteen näkökulmasta.
- Aaltonen tutkii muun muassa lääkehuollon ohjaus- ja rahoitusmalleja, lääkepolitiikkaa, lääkkeiden yhdenvertaista saatavuutta, lääkehoitojen laatua sekä muita lääkkeisiin ja farmasian alaan liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
- Aaltosen kiinnostuksen kohteisiin lukeutuvat myös medikalisaatio ja yhteiskunnan yksilöllistyminen. Esimerkiksi monien kansanterveysongelmien taustalla on sosiaalisia syitä, mutta silti ne saatetaan ymmärtää yksilön ominaisuuksiksi ja niiden hoito kohdistuu yksilöihin.
Lääkkeiden hinta on teema, joka jakaa voimakkaasti näkemyksiä. Julkisuudessa käytävän keskustelun perusteella lääkkeet ovat vuoroin liian kalliita ja vuoroin liian halpoja riippuen siitä, keneltä kysytään.
Potilaan kannalta lääkkeissä ja niiden hinnoissa on kyse perusoikeuksista, eli oikeudesta terveyteen ja terveyspalveluihin. Osalle lääkkeet ja niiden omavastuuosuudet ovat kuitenkin niin kalliita, ettei niihin ole varaa. Ja vaikka olisikin, lääkekuluista ei omassa taloudessa erityisemmin tykätä.
– Kansalaiset kokevat omavastuut aika laajasti rasitteena, ja korvausjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta on ristiriitaisia näkemyksiä. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole niinkään lääkkeiden markkinahinnoista kuin siitä, mikä on yksilön ja yhteiskunnan välinen vastuunjako, sanoo Helsingin yliopiston kliinisen farmasian ja sosiaalifarmasian apulaisprofessori Katri Aaltonen.
Yhteiskunnan tai valtion näkökulmasta taas kyse on resurssien kohdentamisesta. Vaakakupissa painaa aina se, mitä käytetyllä rahalla saadaan ja mitä muuta samalla rahalla saataisiin, jos se kohdennettaisiin jonnekin muualle. Viime vuosina lääkkeisiin onkin kohdistettu useita säästötoimia.
Jos meillä ei ole kannustimia, meillä ei ole lääkkeitä.
Sitten on vielä markkinan ja teollisuuden näkökulma. Niiden mukaan lääke on liian halpa, jos sen valmistamiseen, kehittämiseen tai markkinoille tuloon ei ole taloudellista kannustetta. Pieni Suomi ei ole globaalissa mittakaavassa erityisen houkutteleva markkina, ja liian tiukalla hintapolitiikalla sen vetovoima voi kadota kokonaan.
– Tämäkin on tärkeä näkökulma, sillä jos meillä ei ole kannustimia, meillä ei ole lääkkeitä, Aaltonen sanoo.
Aaltosen mukaan kyse on lopulta siitä, miten yhteiskunnan – ja myös globaalit – resurssit kohdennetaan ja käytetään kestävästi niin, että samalla saadaan mahdollisimman paljon hyvinvointia ja terveyttä. Joskus tähän tarvitaan lääkehoitoja, toisinaan enemmän voitaisiin ehkä voittaa ennaltaehkäisemällä sairauksien syntymistä.
Farmasiaa yhteiskuntatieteen näkökulmasta
Katri Aaltonen aloitti Helsingin yliopiston kliinisen farmasian ja sosiaalifarmasian apulaisprofessorina viime huhtikuussa. Hän on väitellyt sekä farmasiasta että sosiologiasta, ja nykyisessä työssä nämä alat yhdistyvät luontevasti.
– Tehtäväni on tuoda yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa farmasian tutkimukseen ja opetukseen.
Ennen apulaisprofessuuria Aaltonen työskenteli pitkään tutkijana muun muassa Kelassa. Lisäksi hän työskentelee edelleen akatemiatutkijana Turun yliopistossa.
Aaltonen on tutkinut muun muassa lääkehuollon ohjaus- ja rahoitusmalleja, lääkepolitiikkaa, lääkkeiden yhdenvertaista saatavuutta ja lääkehoitojen laatua. Parhaillaan meneillään on tutkimus, jossa vertaillaan lääkehoitojen laatua Suomessa ja Ruotsissa eri alueilla.
– Alustavasti näyttää, että laatu on korkea molemmissa, mikä ehkä oli odotettavaa. Eroista maiden ja alueiden välillä voi kuitenkin löytyä opittavaa.
Hoidetaanko yksilöä vai ehkäistäänkö ongelmia
Aaltosen kiinnostuksen kohteisiin lukeutuvat myös medikalisaatio ja yhteiskunnan yksilöllistyminen. Esimerkiksi monien kansanterveysongelmien taustalla on sosiaalisia syitä, mutta silti ne saatetaan ymmärtää yksilön ominaisuuksiksi ja niiden hoito kohdistuu yksilöihin.
Yksi ajankohtainen ongelma on lihavuus ja sen hoito. Aaltonen korostaa, että on hyvä, että lihavuutta voidaan hoitaa tarvittaessa myös lääkkeillä, mutta sen taustalla ovat ennen muuta elinympäristö, työelämä ja ruokajärjestelmä, jotka kaikki nykyisellään osaltaan altistavat lihomiselle.
– Olisi varmaan kestävämpää, jos ihmiset eivät lihoisi eivätkä tarvitsisi lääkkeitä.
Olennainen kysymys on sekin, että jos ja kun uusia ja tehokkaita hoitoja tulee, tarkoittaako se samalla sitä, että huomio kohdistuu entistä enemmän ongelman korjaamiseen yksilötasolla.
– Väheneekö tällöin kiinnostus puuttua taustasyihin poliittisesti? Tarkoittaako se sitä, että on vaikeampi puuttua näihin taustasyihin ja tehdä ennaltaehkäisevää terveystyötä, vaikka se olisi ehkä inhimillisempää ja vaikuttavampaa?
Kyse on myös yhteiskunnassa vallitsevasta narratiivista. Siitä, mikä on toivottua ja mikä ei.
– Narratiivi yksilön hoidossa on, että pitää saada jotain. Ennaltaehkäisy helposti kehystetään holhoamiseksi.
Totta kai yksilön pitää saada tarvittavaa apua, silloin kun muuta ei ole tehtävissä, mutta olisiko mahdollista muuttaa myös toiminta- ja elinympäristöä niin, että ihmiset eivät tarvitsisi lääkkeitä selvitäkseen omasta arjestaan?
Lihavuuden lisäksi toinen ajankohtainen esimerkki ovat etenkin nuorten, mutta myös työikäisten mielenterveysongelmat ja vaikkapa univaikeudet. Nukahtamiseen on tarjolla jos jonkinlaisia ohjeita, mutta vähemmän puhutaan siitä, miten nukahtamisen vaikeudet liittyvät koulu- tai työelämään tai vaikka globaaleihin kriiseihin.
– Totta kai yksilön pitää saada tarvittavaa apua, silloin kun muuta ei ole tehtävissä, mutta olisiko mahdollista muuttaa myös toiminta- ja elinympäristöä niin, että ihmiset eivät tarvitsisi lääkkeitä selvitäkseen omasta arjestaan?
Lääkehoitojen turvaaminen edellyttää laajaa yhteistyötä
Lääkehoitoja varmasti silti tarvitaan jatkossakin, mutta niidenkään saatavuus ei ole itsestäänselvyys. Lääkkeisiin ja niiden saatavuuteen vaikuttavat nyt monet ulkoiset uhat, kuten valtiontalouden säästöpaineet ja kansainväliset kriisit. Samaan aikaan väestö vanhenee ja lääkehoitojen tarve kasvaa. Kysymys kuuluu, miten turvataan lääkehoidot niitä tarvitseville, kun resurssit niukkenevat ja saatavuushäiriöt ovat jo nyt iso ongelma.
Aaltosen mukaan näitä kysymyksiä ei ratkaista farmasian alan tai edes Suomen rajojen sisällä.
– Kyse on siitä, miten yhteiskunnat ylipäätään järjestetään kestävästi ja oikeudenmukaisesti. Tässä tarvitaan eri näkökulmia ja globaalia yhteistyötä.
Aiheesta on käynnissä merkittäviä kansainvälisiä ja monitieteisiä tutkimushankkeita, jotka voivat auttaa löytämään ratkaisuja. Aaltosen mukaan tärkeää on huolehtia, että farmasian näkökulma on keskusteluissa mukana.
Mistä kannattaa säästää?
Siinä missä tutkimus tuottaa tietoa erilaisista vaihtoehdoista ja nostaa esiin ongelmia, viime kädessä yhteiskunnan – ja lääkepolitiikan – suunnasta päätetään kuitenkin poliittisesti. Ensi kevään eduskuntavaaleissa äänestetään jälleen sitä, millaisten arvojen ja tavoitteiden pohjalta suomalaista yhteiskuntaa kehitetään seuraavat neljä vuotta.
Aaltonen muistuttaa, että Suomi lukeutuu edelleen pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin, jotka ovat menestyneet globaalissa vertailussa erinomaisesti kaikilla mittareilla. Väestön vanhetessa hyvinvointivaltion palveluiden ja hoidon tarve kuitenkin kasvaa samalla, kun halukkuus maksaa siitä vähenee.
Säästämiselle on kannatusta. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin haluavat palveluita. Mutta eivät ole valmiita maksamaan niistä. Se on ristiriita, joka täytyy ratkaista.
– Säästämiselle on kannatusta. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin haluavat palveluita. Mutta eivät ole valmiita maksamaan niistä. Se on ristiriita, joka täytyy ratkaista.
Säästöistä puhuttaessa Aaltonen toivoisikin, että puheissa ei vain annettaisi euromääräisiä säästötavoitteita vaan sanottaisiin myös, mistä säästetään.
– Silloin äänestäjillä olisi jonkinlainen mahdollisuus arvioida vaihtoehtoja paremmin.
Katri Aaltonen
- Helsingin yliopiston Kliinisen farmasian ja sosiaalifarmasian apulaisprofessori.
- Akatemiatutkija Turun yliopistossa 2023–2027
- Suomen Akatemian tutkijatohtori 2020–2023.
- Päätyö Turun yliopiston INVEST lippulaivassa ja tutkimusyksikössä 2019–2026.
- Päätyö Kelan tutkimusyksikössä 2010–2019.
- Lääkepolitiikan dosentti, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, 2024.
- Proviisori Helsingin yliopistosta 2002, farmasian tohtori Itä-Suomen yliopistosta 2017, valtiotieteiden tohtori Turun yliopistosta 2025.