Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Apteekeissa myydään yhä enemmän kalliita lääkkeitä, joiden hinta vaihtelee 1 500 eurosta kymmeniin tuhansiin euroihin per pakkaus. 
  • Kalliin lääkkeen tilaaminen on apteekille valtava riski. Lääkettä ei yleensä voi palauttaa lääketukkuun, eikä Kela maksa korvauksia, jos lääkettä ei ole toimitettu asiakkaalle. 
  • Kela tilittää korvauksen apteekille viiveellä, mikä aiheuttaa kassaongelmia. 
  • Apteekkari ihmettelee, miten yrittäjä voidaan velvoittaa ottamaan tällainen riski. 

Oulussa apteekkarina työskentelevä Ulla Malinen on vaikeassa tilanteessa. Apteekin koko liiketoiminta on jatkuvasti uhattuna erittäin kalliita lääkkeitä käyttävän asiakkaan vuoksi.  

– Eräs meidän asiakas tarvitsee säännöllisesti kahta kallista lääkettä, jotka maksavat yhteensä 80 000–143 000 euroa kuukaudessa riippuen kulloinkin tilattavasta määrästä. Niiden tilaaminen lääketukusta on apteekille valtava taloudellinen riski, Malinen kertoo. 

Kun lääke on kerran tilattu, sitä ei voi palauttaa lääketukkuun enää mistään syystä – ei, vaikka asiakas joutuisi sairaalahoitoon tai menehtyisi ennen kuin ehtii noutaa lääkkeensä.  

Noutamatta jäänyt huippukallis lääke on apteekille taloudellinen katastrofi, sillä apteekki ei saa Kelalta korvausta lääkkeestä, jota se ei ole toimittanut asiakkaalle. Silloin koko summa, pahimmillaan 143 000 euroa, jää apteekin tappioksi. Summa on suurempi kuin kolmen farmaseutin vuosipalkka. 

– Pelkään koko ajan, että asiakas ei tulekaan hakemaan lääkkeitään, koska ilman Kela-korvausta en pysty maksamaan työntekijöiden palkkoja tai muita laskuja. Apteekkini menee silloin väistämättä konkurssiin, Malinen sanoo. 

Kalliiden lääkkeiden tilaaminen ja kassavirran riittävyydestä huolehtiminen on välillä vienyt Maliselta yöunet.

Huippukalliit lääkkeet aiheuttavat yksittäiselle apteekkarille ihan kohtuuttoman riskin. En ymmärrä, miten yksittäinen yrittäjä voidaan velvoittaa tällaiseen.

Ulla Malinen

Toiminimiyrittäjälle konkurssi on aina henkilökohtainen eli hän ei menettäisi pelkästään liiketoimintaansa, vaan konkurssissa menisi koko omaisuus mukaan luettuna yrityslainan vakuutena oleva koti. 

– Huippukalliit lääkkeet aiheuttavat yksittäiselle apteekkarille ihan kohtuuttoman riskin. En ymmärrä, miten yksittäinen yrittäjä voidaan velvoittaa tällaiseen, hän ihmettelee.  

Malinen korostaa, että vika ei ole asiakkaan toiminnassa, vaan järjestelmässä: kalliiden lääkkeiden ongelmiin pitäisi saada ratkaisu Kelan tilitysmenettelyä uudistamalla tai lääketukkujen maksuaikataulua ja palautuskäytäntöjä muuttamalla. 

Apteekkari ottaa pankkilainan asiakkaan lääkkeiden ostoa varten 

Huippukalliit lääkkeet aiheuttavat apteekeille ongelmia silloinkin, kun asiakkaat hakevat lääkkeensä sovittuun aikaan. Lääketukun lasku on maksettava 10 vuorokauden kuluessa tilauksesta. Jos tukkulaskua ei maksa ajallaan, tukku voi keskeyttää lääketoimitukset. 

– Onhan se hullua, jos apteekkari joutuu ottamaan pankkilainaa tai luottoa, että saa maksettua huippukalliin lääkkeen tukkulaskun, Malinen sanoo. 

Apteekki saa rahansa takaisin Kelalta pahimmillaan vasta 1,5 kuukauden kuluttua. Tämä voi aiheuttaa kassaongelmia.

Kun asiakas on hakenut lääkkeensä, apteekki saa rahansa takaisin Kelalta, mutta vasta seuraavan kuun 12. päivänä. Siihen asti apteekkari rahoittaa toimintaa Kela-ennakolla, kassavirralla, omilla säästöillään tai pankkilainalla, josta pitää luonnollisesti maksaa lainan perustamiskustannukset ja korkoa pankille. 

Apteekin kassavirta kuivuu Malisen mukaan nopeasti, kun Kela-korvauksen saa pahimmillaan vasta 1,5 kuukauden kuluttua. 

– Soitin kerran itku kurkussa Kelaan, että onko mitään mahdollisuutta saada korvausta nopeammin, mutta he vastasivat, ettei se onnistu. 

Hän toivoo kestämättömään rahoitusjärjestelyyn nopeasti muutosta. 

– Apteekin pitäisi saada Kela-korvaus reaaliaikaisesti heti, kun se on tilannut kalliin tuotteen asiakkaalle. Käytäntö voisi koskea ainakin kalliita lääkkeitä, mielellään toki muitakin lääkkeitä. 

Apteekki toimittaa lääkkeet aina 

Huippukalliiden lääkkeiden toimittaminen ei ole apteekeille taloudellisesti kannattavaa, mutta apteekkareilla on lääkelain mukaan velvollisuus toimittaa alueensa asiakkaiden tarvitsemat lääkkeet. 

Mistä tahansa tukkuhinnaltaan yli 1 500 euroa maksavasta lääkkeestä apteekin kate on aina 183,92 euroa miinus apteekkivero. Keskikokoiselle apteekille tukkuhinnaltaan yli 1 500 euron lääkkeestä jää reilut 50 euroa, isolle apteekille 10– 20 euroa vaikka lääkkeen hinta olisi 100 000 euroa.  

– Korvaus on ihan mitätön otettuun riskiin nähden, Malinen harmittelee. 

Vuoden 2024 euromääräisen tukkumyynnin perusteella kalliiden eli yli 1 500 euroa tukkuhinnaltaan olevien lääkkeiden osuus on 18,8 % kaikista reseptilääkkeistä.

Ongelma ratkeaisi hänen mukaansa sillä, että lääketukut antaisivat apteekeille mahdollisuuden palauttaa huippukalliit lääkkeet poikkeustilanteissa. Ruotsissa ja Norjassa tämä on normaalikäytäntö. 

– Lääketukkujen kuljetuksia tulee apteekkeihin päivittäin. Samat autot voisivat kuljettaa lääkkeitä myös toiseen suuntaan, koska apteekit osaavat aivan varmasti huolehtia lääkkeiden oikeanlaisista säilytysolosuhteista, hän ehdottaa. 

Hoito siirtyy sairaaloista apteekkeihin 

Markkinoille tulee jatkuvasti lisää uusia kalliita lääkkeitä ja niiden osuus apteekeista toimitetuista lääkkeistä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. 

Apteekit toimittivat asiakkaille vuonna 2021 lähes 80 000 yli 1 500 euron hintaista lääkepakkausta. Viime vuonna määrä oli jo lähes 118 000 pakkausta.  

Apteekeista myydyt yli 1 500 euron hintaiset lääkepakkaukset (kpl) vuosina 2021-2024

Päivitetty

Lähde: FlexView 

Vuoden 2024 euromääräisen tukkumyynnin perusteella kalliiden eli yli 1 500 euroa tukkuhinnaltaan olevien lääkkeiden osuus on 18,8 % kaikista reseptilääkkeistä. 

Toinen syy kalliiden lääkkeiden apteekkimyynnin kasvuun on siinä, että hyvinvointialueet karsivat omia kustannuksiaan ohjaamalla kalliita lääkkeitä käyttäviä potilaita avohoitoon.  

– Kalliiden lääkkeiden kustannukset ovat siirtyneet hyvinvointialueilta yksityisille apteekeille, vaikka Kela-korvaussysteemi ei toimi näin kalliissa lääkkeissä tilityksen viiveen vuoksi. Kellään ei voi olla tilillä satoja tuhansia euroja vain sen takia, että ovesta sattuu kävelemään asiakas, joka käyttää huippukallista lääkettä. Eikö tällaiset lääkkeet pitäisi saada sairaala-apteekista, Malinen kysyy.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 265 times
Said to be thoughtful 148 times
Has raised questions 12 times
Disagreed 13 times