Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat 4 prosenttia eli 79 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Kela maksoi niistä lääkekorvauksia viime vuonna 1,98 miljardia euroa.
  • Korvausten kasvua selittävät erityisesti uusia, kalliita lääkkeitä käyttävien henkilöiden määrän kasvu, lääkkeiden käyttötarkoitusten laajeneminen ja uusien lääkkeiden tulo korvausjärjestelmään.
  • Kustannusten kasvua puolestaan hillitsevät lääkkeiden hintakilpailu, edullisempien biologisten lääkkeiden käyttöönotto ja biologisten lääkkeiden lääkevaihto apteekissa. Esimerkiksi veren hyytymiseen vaikuttavista suorista antikoagulanteista Kela maksoi korvauksia vuonna 2025 yhteensä 57 miljoonaa euroa, mikä oli 41 prosenttia eli 39 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna.

Kelan maksamat lääkekorvaukset jatkoivat kasvuaan vuonna 2025, jolloin niitä maksettiin jo lähes 2 miljardia euroa. Kasvua selittävät erityisesti uusia, kalliita lääkkeitä käyttävien henkilöiden määrän kasvu, lääkkeiden käyttötarkoitusten laajeneminen ja uusien lääkkeiden tulo korvausjärjestelmään.

Korvausjärjestelmään tulee jatkuvasti uusia, aiempaa kalliimpia lääkkeitä. Lisäksi monien kalliiden lääkkeiden käyttö laajenee uusiin käyttötarkoituksiin ja käyttäjämäärä kasvaa. Näin ollen myös lääkekorvaukset kasvavat.

Kustannusten kasvua puolestaan hillitsevät lääkkeiden hintakilpailu, edullisempien biologisten lääkkeiden käyttöönotto ja biologisten lääkkeiden lääkevaihto apteekissa.

Esimerkiksi veren hyytymiseen vaikuttavista suorista antikoagulanteista Kela maksoi korvauksia vuonna 2025 yhteensä 57 miljoonaa euroa, mikä oli 41 prosenttia eli 39 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Lääkeryhmä sisältää monia paljon käytettyjä lääkkeitä, joiden yksinmyyntioikeus on rauennut ja jotka ovat tulleet viitehintajärjestelmän piiriin.

Biologisten lääkkeiden hintakilpailu näyttävää toimivan ja vähentävän lääkevaihdon piirissä olevien lääkkeiden korvauskustannuksia merkittävästi.

Klaudia Kaustiala

Biologisten lääkkeiden osalta taas esimerkiksi reuman ja tulehduksellisten suolistosairauksien hoitoon käytettävästä adalimumabista maksettujen korvausten määrä puolittui vuonna 2025, vaikka korvauksia saaneiden henkilöiden määrä kasvoi 10 prosenttia edellisvuodesta. Adalimumabin korvaukset vähenivät 25 prosenttia jo vuonna 2024.

Apteekissa tehtävä lääkevaihto laajeni vuoden 2025 alusta lähes kaikkiin biologisiin lääkkeisiin, ja vaihto on mahdollista, kun alkuperäislääkkeen yksinmyyntioikeus raukeaa.

– Biologisten lääkkeiden hintakilpailu näyttävää toimivan ja vähentävän lääkevaihdon piirissä olevien lääkkeiden korvauskustannuksia merkittävästi. Aktiivista hintakilpailua tarvitaan jatkossakin, sillä lääkekorvauskustannusten kasvua ajavat erityisesti biologisten lääkkeiden korvaukset, sanoo Kelan tutkija Klaudia Kaustiala Kelan tiedotteessa.

Lääkekorvaukset kasvoivat neljä prosenttia

Kaikkiaan suomalaiset ostivat sairausvakuutuksesta korvattavia lääkkeitä 2,74 miljardilla eurolla vuonna 2025. Kela maksoi niistä lääkekorvauksia yhteensä 1,98 miljardia euroa.

Lääkekorvaukset kasvoivat 4 prosenttia eli 79 miljoonaa euroa. Edellisvuonna korvaukset kasvoivat 7 prosenttia eli 124 miljoonaa euroa. Kasvu on viimeiset kaksi vuotta ollut aiempaa voimakkaampaa.

Lääkkeitä myytiin Suomessa yhteensä 4,2 miljardin euron edestä, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kokonaismyynnistä valtaosa oli reseptilääkkeiden myyntiä (2,9 miljardia euroa), joka kasvoi 6 prosenttia. Kokonaismyyntiin sisältyvät lisäksi itsehoitolääkkeiden myynti (0,4 miljardia euroa), joka kasvoi 1 prosentin ja sairaaloiden laitosmyynti (0,9 miljardia euroa), joka väheni 1 prosentin.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 2 times
Said to be thoughtful 2 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times