Hyppää sisältöön

Suomessa, Puolassa ja Saksassa on käynnissä kliininen tutkimus, jossa testataan uutta valmistetta unettomuuden hoidossa.

Kyseessä on lääkeyhtiö Orionin tutkimus alfa-2-reseptoriagonisti tasipimidiinia sisältävällä valmisteella, joka vaikuttaa muun muassa noradrenaliinin toimintaan hermostossa.

– Tutkittavan valmisteen vaikuttava aine vaikuttaa hermoston sympaattiseen järjestelmään, joka aktivoituu stressitilanteissa. Joskus tämä järjestelmä menee epätasapainoon, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta, kertoo lääkekehityksen johtaja Taru Blom Orionin Tutkimus ja Kehitys -organisaatiosta.

Käynnissä on toisen vaiheen kliininen tutkimus, jossa lääkevalmistetta testataan ensimmäistä kertaa unettomuuspotilailla. Tutkimukseen otetaan mukaan 18–65-vuotiaita pitkittyneestä unettomuudesta kärsiviä aikuisia.

UNITAS-tutkimus toteutetaan uniklinikoilla, joissa tutkittavien unta ja aivojen toimintaa voidaan seurata tarkasti erilaisilla menetelmillä. Suomessa tutkimusta toteutetaan pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Kuopiossa.

– Selvitämme tutkimuksessa muun muassa lääkkeen turvallisuutta, mahdollista tehoa ja sopivaa annostelua. Jos tulokset ovat hyviä, voimme edetä seuraaviin, todennäköisesti laajempiin kliinisiin tutkimuksiin.

Uusille hoidoille on tarvetta

Blom näkee, että uusille unettomuuden hoidoille olisi suuri tarve niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

– Unettomuus on yleinen ongelma, joka vaikuttaa paljon elämänlaatuun ja työssä jaksamiseen. Vaikka lääkkeettömät keinot ovat hoidossa ensisijaisia, lääkehoidoilla voidaan tarvittaessa pyrkiä nopeuttamaan nukahtamista, vähentämään yöheräämisiä ja parantamaan unen laatua.

Nykyisillä unettomuuden hoidossa käytettävillä lääkkeillä on usein haittavaikutuksia. Ne voivat lisätä päiväaikaista väsymystä ja heikentää esimerkiksi muistia ja päätöksentekokykyä. Lisäksi unilääkkeet voivat aiheuttaa riippuvuutta, minkä vuoksi niitä suositellaan vain lyhytaikaiseen käyttöön.

– Tasipimidiinin osalta tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa. Tavoitteemme on, että saisimme aikaan hyvin toimivan lääkkeen, joka auttaisi niitäkin unen kanssa kamppailevia, joille nykyisistä hoidoista ei ole apua.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 1 times
Has raised questions 1 times
Disagreed 0 times