Suomen myydyimmän reseptilääkkeen hinnat romahtivat
Talous, Yhteiskunta - 30.04.2025 at 08:38
Verenohennuslääke apiksabaanin alkuvuoden myyntiluvut paljastavat, että hinnat ovat laskeneet vuoden takaisesta reilusti alle puoleen. Taustalla on nopeasti lisääntynyt hintakilpailu, jonka odotetaan tuovan merkittävät säästöt myös lääkkeestä maksettaviin Kela-korvauksiin.

Lue tiivistelmä
- Suomen euromääräisesti myydyimmän reseptilääkkeen, antikoagulantteihin kuuluvan apiksabaanin, myyntihinnat ovat romahtaneet kuluvan vuoden alussa.
- Apiksabaanin verollinen, euromääräinen kokonaismyynti oli tämän vuoden tammikuussa selvästi alle puolet siitä, mitä se oli vielä vuosi sitten tammikuussa. Kevään mittaan ero on vain kasvanut.
- Apiksabaanilla ja muilla verenohennuslääkkeillä hoidetaan suomalaisten kansansairauksia. Väestön ikääntyessä hoidettavia on yhä enemmän. Silti lääkkeiden korvauskustannukset ovat laskussa.
- Mikäli apiksabaanin alkuvuoden hintakehitys jatkuu, säästö lääkekorvauskustannuksissa tulee olemaan tänä vuonna merkittävä.
Suomen euromääräisesti myydyimmän reseptilääkkeen, antikoagulantteihin kuuluvan apiksabaanin, myyntihinnat ovat romahtaneet kuluvan vuoden alussa.
Apiksabaanin alkuperäisvalmisteen, Eliquisin, patenttisuoja päättyi jo keväällä 2024, mutta kuluttajille lisääntyvä kilpailu on alkanut näkyä kunnolla vasta viime kuukausina, kun markkinoilla on tullut neljä kilpailevaa rinnakkaislääkettä.
Apiksabaanin verollinen, euromääräinen kokonaismyynti oli tämän vuoden tammikuussa selvästi alle puolet siitä, mitä se oli vielä vuosi sitten tammikuussa. Kevään mittaan ero on vain kasvanut. Huhti-toukokuun vaihteessa lääkettä saa edullisimmillaan jo alle neljäsoasalla vuoden takaisesta hinnasta.
Kyse on nimenomaan hintojen laskusta, sillä apiksabaanin myyntimäärät ovat kuluvan vuoden ensimmäisinä kuukausina olleet suurempia kuin vuotta aiemmin. Hinnat ovat myös laskeneet siitä huolimatta, että lääkkeiden arvonlisäero nousi vuodenvaihteessa 10 prosentista 14 prosenttiin.
Apiksabaanin verollinen myynti tammi-maaliskuussa 2024 ja tammi-maaliskuussa 2025
Päivitetty
Hoidettavia yhä enemmän, korvauskustannukset laskussa
Apiksabaanilla ja muilla verenohennuslääkkeillä hoidetaan suomalaisten kansansairauksia. Väestön ikääntyessä hoidettavia on yhä enemmän. Niinpä myös iso osa Kelan maksamista lääkekorvauksista kohdistuu näihin lääkkeisiin.
Kelan tilastojen mukaan apiksabaanista sai vuonna 2024 korvauksia jo 137 500 ihmistä. Määrä on kasvanut edellisvuodesta 12 000 henkilöllä.
Samaan aikaan apiksabaanista maksetut lääkekorvaukset pienenivät 21 prosenttia. Korvauksia maksettiin viime vuonna 54 miljoonaa euroa.
Laskua oli myös muiden verenohennuslääkkeiden korvauksissa. Laskimotukoksien ja keuhkoveritulpan hoitoon käytettävän dabigatraanin korvaukset pienenivät 9 miljoonasta 4 miljoonaan euroon. Syvien laskimotukosten ja keuhkoembolioiden hoitoon käytettävästä rivaroksabaanista maksetut korvaukset pienenivät 9 prosenttia. Myös näissä lääkeryhmissä hintakilpailu on lisääntynyt.
Säästöt merkittäviä
Jos apiksabaanin alkuvuoden hintakehitys jatkuu, säästö lääkekorvauskustannuksissa tulee olemaan tänä vuonna merkittävä.
Isoja hintapudotuksia selittää osin se, että markkinoille tulevan, uuden rinnakkaislääkkeen tukkuhinta saa olla korkeintaan puolet alkuperäislääkkeen hinnasta, jotta se hyväksytään viitehintajärjestelmään ja Kelan korvattavaksi.
Joissain ennusteissa verenohennuslääkkeiden lisääntyvän hintakilpailun – yhdistettynä biologisten lääkkeiden vuoden alusta laajentuneeseen apteekkivaihtoon – on arveltu jopa kääntävän Kelan lääkekorvauskustannukset laskuun.
Apteekkariliito on aiemmin arvioinut antikoagulanttien patenttien raukeamisen ja lääkkeiden tulon viitehintajärjestelmän piiriin laskevan niiden vähittäismyynnin arvoa lähes 122 miljoonalla eurolla vuodessa.
Tästä Kela-korvauksiin kohdistuva säästö on noin 64 miljoonaa euroa. Asiakkaat puolestaan säästävät kaikkiaan lähes 58 miljoonaa euroa. Valtiolle koituva nettosäästö on noin 45 miljoonaa euroa.
Apteekkien katteissa tämä tarkoittaa reilun 20 miljoonan euron laskua. Se on siis samaa luokkaa kuin vuoden 2023 alusta tehty apteekkeihin kohdistunut kateleikkaus.
Lue myös
Lääkesäästöt Biologisten lääkkeiden apteekkivaihto tuottamassa huomattavat säästöt jo tänä vuonna – Vaikuttaa myös apteekkien talouteen

Lääkesäästöt Fimea: Vuoden 2023 alussa tehdyillä muutoksilla oli vaikutusta apteekkien talouteen – Apteekkien myyntikatteet laskivat aiempaa enemmän

Lääkkeiden hinnat Reseptilääkkeiden hinnat laskevat edelleen – Myynti muuttunut apteekeille lähes kannattamattomaksi
