Ensisijaisia vaihtoehtoja apteekissa käymiselle ovat puolesta asiointi tai etäasiointi esimerkiksi verkkoapteekissa. Jos nämä eivät ole mahdollisia, voidaan asiakas poikkeuksellisesti tunnistaa puhelimitse lääkkeen toimittamista varten. Kuva: Katja Lösönen
Uutinen

Mitä puhelinasioinnille tapahtuu pandemian jälkeen?

06.04.2021 | 12:38

Teksti : Hanna Hyvärinen

Jaa artikkeli:

Fimea muistuttaa, että puhelinasiointi on poikkeustilanteen poikkeustilanne.

Pandemia-aikana poikkeuksellisesti mahdollistettu puhelinasiointi on saanut kiitosta niin apteekeilta kuin niiden iäkkäiltä asiakkailtakin. Moni apteekki on toivonut, että se saisi jatkoa myös pandemian jälkeen. 

Puhelinasioinnin matka uudeksi normaaliksi on kuitenkin vähintäänkin mutkikas. Yliproviisori Johannes Pietiäinen Fimeasta muistuttaa, että puhelinasiointi ei ole ensisijainen vaihtoehto fyysiselle apteekissa asioinnille edes pandemia-aikana. 

– Ensisijaisia vaihtoehtoja apteekissa käymiselle ovat esimerkiksi puolesta asiointi tai etäasiointi. Jos nämä eivät ole mahdollisia, voidaan asiakas poikkeuksellisesti tunnistaa puhelimitse lääkkeen toimittamista varten, jotta hänen lääkityksensä toteutuminen voidaan turvata pandemiatilanteessa. Puhelinasiointi on siis poikkeustilanteen poikkeustilanne, Pietiläinen sanoo. 

Ongelmana tunnistautuminen

Ongelmallista puhelinasioinnissa on ennen muuta asiakkaan tunnistaminen. Fimean määräys apteekkien verkkopalvelusta edellyttää, että etäasioinnissa asiakkaan henkilöllisyys ja oikeus vastaanottaa toimitettavia lääkkeitä varmistetaan vahvalla sähköisellä tunnistautumisella. Puhelimitse se ei useimmiten onnistu.

Tunnistautumiseen pitäisi joka tapauksessa olla jokin sovellus, jota asiakkaan tulisi osata myös käyttää. 

– Fimea ei ainakaan toistaiseksi ole vastaanottanut muutosilmoituksia, joissa olisi esitetty puhelinta etäasioinnissa käytettäväksi viestimeksi ja joissa olisi esitetty ratkaisu vahvalle sähköiselle tunnistautumiselle, Pietiläinen sanoo. 

Uusia ratkaisuja etäasiointiin?

Todennäköistä kuitenkin on, että etäasiointi eri muodoissa on tullut jäädäkseen myös apteekkipalveluihin. Verkon käyttöön tottuneet ostavat lääkkeensä yhä useammin verkkoapteekeista, mutta vähemmän digitaalisesti orientoituneille se ei välttämättä ole vaihtoehto. 

Kysymykseen siitä, millaisia ratkaisuja tälle asiakasjoukolle voitaisiin tulevaisuudessa tarjota, Pietiläinen vastaa heittämällä pallon apteekeille. 

– Apteekkien on itse mietittävä, mitä kaikkea etäasiointi voisi olla, ja mikä olisi helppo ja tietoturvallinen tapa asioida. Jo nyt on olemassa verkko-, sovellus- ja videopalveluita. Kenttä ei ole monotoninen. 

Sitä, milloin pandemianaikainen puhelinasiointimahdollisuus päättyy, Pietiläinen ei osaa vielä sanoa. 

– Siitä varmasti sitten tiedotetaan.