Medifonin katolla on kaksi aurinkokennokenttää. Kuva: Medifon
Uutinen

Medifonissa työskennellään nyt osin aurinkovoimalla

15.04.2021 | 08:23

Teksti : Hanna Hyvärinen

Jaa artikkeli:

Jatkossa yrityksen sähköstä 10 prosenttia tuotetaan katolle asennetuilla aurinkokennoilla.

Medifonin katolla on huhtikuun alusta saakka toiminut aurinkokennosto, jonka on määrä tuottaa noin 10 prosenttia kaikesta yrityksen käyttämästä sähköstä.

Medifonin toimitusjohtajan Mika Flinkin mukaan aurinkoenergian hyödyntämistä oli mietitty jo pari vuotta, kunnes asiat loksahtivat kohdilleen, ja sekä toteutukseen että kustannusten jakoon löydettiin hyvä ratkaisu yhdessä kiinteistön omistajan kanssa.

– Meillä on iso kattopinta-ala, noin 11,5 tuhatta neliötä, ja ilmansuunnatkin ovat sellaiset, että katolle saadaan niin paljon aurinkoa kuin täällä Pohjolassa on ylipäätään mahdollista. Sitä haluttiin hyödyntää, Flink sanoo.

Eroon turhasta muovista

Aurinkokennojen lisäksi Medifonissa on muutoinkin panostettu viime aikoina ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, kuten muovin käytön vähentämiseen. Esimerkiksi pakkausten teippauksissa on siirrytty muoviteipeistä paperikuituteippeihin. Pakkausten sisällä taas pehmusteina toimivat täytemateriaalit on vaihdettu jo aiemmin styroksista pahviin.

– Teemme täyteainetta itse meille tulevien tuotteiden pahvisista pakkauslaatikoista.

Flinkin mukaan kertakäytönmuovin käyttöä tulisi ylipäätään vähentää kaikessa logistiikassa.

– Sitä käytetään älyttömän paljon. Toki muovia myös tarvitaan, mutta sen käytössä on virtaviivaistamisen varaa.

Flink pitää ympäristöajattelua tärkeänä niin lääke- kuin muillakin aloilla. Jostain syystä toimintatapojen muuttaminen ympäristöystävällisiksi koetaan yrityksissä kuitenkin usein vaivalloiseksi ja kalliiksi.

Flinkin mukaan on erikoinen ajatus, ettei muutos saisi maksaa mitään.

– Mielestäni ympäristön puolesta voi tehdä myös toimenpiteitä, jotka tuovat aluksi kustannuksia, mutta ovat pitkällä aikavälillä kestäviä.

Esimerkiksi aurinkokennojen osalta hän laskee investoinnin maksavan itsensä takaisin joidenkin vuosien kuluessa.
Muovin vähentäminen puolestaan ei ole aiheuttanut lisäkustannuksia.

– Usein kyse on ennemminkin ideoista ja kekseliäisyydestä.

Medifon on Suomen apteekkariliiton omistama lääke- ja terveysalan tukkukauppa, jakelija ja maahantuoja.