Hyppää sisältöön

Statiinien käyttö voi hidastaa ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin etenemistä ja vähentää kuolleisuutta, osoittaa kiinalaisen yliopiston johtama tutkimus.

Kansainvälisessä monikeskustutkimuksessa seurattiin noin 8 000:ta potilasta, joilla oli todettu ei-alkoholiperäinen eli metabolinen rasvamaksatauti. Heistä 40 prosenttia käytti seurannan alussa jotakin statiinia.

Statiinien käyttäjillä oli vajaan viiden vuoden seurannassa noin 77 prosenttia matalampi riski menehtyä kuin heillä, jotka eivät käyttäneet statiineja. Lisäksi heillä esiintyi 62 prosenttia vähemmän vakavia maksatapahtumia, kuten maksakirroosia, maksasyöpää tai maksaan liittyviä kuolemia.

Myös maksan sidekudostuminen oli statiinien käyttäjillä merkittävästi hitaampaa.

Neljäsosalla aikuisista rasvamaksa

Suomessa arviolta neljäosalla aikuisista on rasvamaksa, ja heistä 75 prosentilla se johtuu metabolisista syistä, kuten lihavuudesta, metabolisesta oireyhtymästä tai tyypin 2 diabeteksesta.

Myös perimä vaikuttaa rasvamaksataudin riskiin.

Tutkimus on julkaistu BMJ-Journals -tiedejulkaisussa.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 3 times
Said to be thoughtful 2 times
Has raised questions 1 times
Disagreed 0 times