Suurin osa saatavuushäiriötilanteista ratkaistaan apteekissa joko normaalin lääkevaihdon keinoin tai Lääkehaku-palvelun avulla toisesta apteekista löytyvällä valmisteella. Kuva: Petri Jauhiainen
Uutinen

Apteekkien toimitusvarmuus pysyi erinomaisella tasolla

13.05.2022 | 07:55

Teksti : Hanna Hyvärinen

Apteekit ratkovat saatavuushäiriötilanteita useimmiten lääkevaihdolla tai etsimällä valmistetta muista apteekeista.

Apteekkien toimitusvarmuus on pysynyt uusimman tutkimuksen mukaan erinomaisella tasolla. Toimitusvarmuus tämän vuoden tutkimusviikolla oli 98,4 prosenttia. Tutkimus tehtiin maaliskuun puolivälissä.

Toimitusvarmuus laski hiukan viime vuodesta, mutta oli toisaalta parempi kuin kahtena edellisenä vuonna.

Aiempien vuosien tapaan vaikein viikonpäivä lääkepuutosten suhteen on maanantai. Silloin asiakkaalla on suurin riski siihen, että hän joutuu hakemaan lääkkeen apteekista myöhempänä ajankohtana.

Saatavuushäiriöiden osuus kasvoi hieman

Useimmiten lääkepuutoksen syynä apteekissa on se, että lääke tilataan tarvittaessa. Kyseessä voi tällöin olla lääke, jolla ei ole apteekissa säännöllistä kysyntää tai se tulee apteekkiin perinteisesti lyhyellä kesto- tai säilyvyysajalla. Näin oli 41 prosentissa tapauksista.

Varsinaisista saatavuushäiriötilanteista johtui keskimäärin 16 prosenttia kaikista tutkimusviikon lääkepuutoksista. Tällöin lääkettä ei ollut saatavana lääketukuista.  

Isoissa apteekeissa saatavuushäiriöistä johtuvien lääkepuutosten osuus oli keskivertoa suurempi.

– Tähän voi vaikuttaa varaston nopeampi kierto isommissa toimintayksiköissä. Vastaava ilmiö havaittiin myös viime vuonna, toteaa Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Henna Kyllönen.

Saatavuushäiriötilanteen piirissä olevien lääkkeiden suhteellinen osuus kasvoi tänä vuonna verrattuna edellisvuoteen 2021 (10 %), mutta oli vielä vuosia 2020 ja 2019 matalammalla tasolla (2020: 27 %; 2019 23 %).

Saatavuushäiriötilanteet ratkaistiin useimmiten apteekissa

Saatavuushäiriötilanteista yli puolet ratkesi normaalin lääkevaihdon keinoin ilman yhteydenottoa lääkäriin. Vajaassa puolessa tapauksista apteekki selvitti halutun lääkkeen löytymistä toisista apteekeista Lääkehakupalvelua käyttämällä. Lääke löytyi lähes kolmessa tapauksessa neljästä, olkoonkin, että Lääkehaku-palvelu oli tutkimusviikolla ajoittain kuormittunut hetkellisen jodikriisin vuoksi.

– Suurin osa saatavuushäiriötilanteista ratkaistaan apteekissa joko normaalin lääkevaihdon keinoin tai Lääkehaku-palvelun avulla toisesta apteekista löytyvällä toivotulla valmisteella. Lääkehaku onkin osoittautunut tärkeäksi työvälineeksi apteekeille ratkaista reseptintoimituksen yhteydessä havaittuja saatavuusongelmia, Kyllönen toteaa.

Vajaassa 10 prosentissa saatavuushäiriötapauksista apteekista saatiin yhteys lääkäriin, ja lääke vaihdettiin saatavilla olevaan valmisteeseen. Jossain tapauksissa asiakas ohjattiin ottamaan itse yhteys lääkäriin tai hoitoyksikköön.

Lisäksi osa lääketoimituksista toteutettiin niin, että vain osa saatavuushäiriötilanteen lääkkeistä jäi saamatta, koska apteekissa pystyttiin toimittamaan osa asiakkaan haluamasta saatavuushäiriölääkkeestä. Nämä tilanteet lisäävät apteekin toimitusvarmuutta, koska saatavuushäiriön piirissä olevia lääkkeitä pystytään näin toimittamaan useammalle samaa valmistetta tarvitsevalle asiakkaalle.