Eväitä apteekkien työntekijäpulaan?

Farmaseuttipula kärjistyy, kun alan ammattilaisten osaamista on alettu hyödyntää uudella tavalla.

TUTKIMUS ANTOI  seuraavanlaisia tuloksia, kun kysyttiin alalta pois vaihtaneilta farmaseutilta syitä urapolkunsa muutokseen: Farmaseutin työtä ei pidetty haasteellisena, eikä siinä nähty mahdollisuutta itsensä kehittämiseen tai urakehitykseen. Alaa oli vaihdettu myös itsenäisemmän työn ja päätöksentekomahdollisuuksien saamiseksi.

Farmaseuttipulasta puhutaan tällä hetkellä paljon. Asia ei kuitenkaan ole uusi. Alussa mainitsemani tutkimus on vuodelta 2000, kun Merja Loponen oli tehnyt apteekkifarmasian erikoistumisopinnoissa projektityön liittyen farmaseuttien alalta poistumiseen.

Nyt vanhat ongelmat kärjistyvät, kun farmasian ammattilaisten osaamista on alettu hyödyntää uudella tavalla. Työ on entistä enemmän asiantuntijaosaamista, ja sitä tarvitaan apteekkien lisäksi lisääntyvissä määrin muualla, kuten sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Samalla ikääntyvä väestö tarvitsee terveydenhuollon ammattilaisia enemmän kuin ennen. Uusia apteekkeja perustetaan etenkin pääkaupunkiseudulle, pelkästään Espooseen tulee kuusi uutta apteekkia.

Vielä muutama vuosi sitten, kun olin valmistumassa farmaseutiksi, työllistyminen oli mielestäni epävarmaa. Nyt farmaseutteja kaapataan töihin jo opiskelujen aikana, vielä melko aikaisessa vaiheessa. Samaan aikaan yleinen käsitys tuntuu olevan, ettei apteekkityö innosta. Apteekki nähdään opiskelijoiden joukossa enemmän paikkana, jonne joudutaan, ei päästä töihin.

MIKSI APTEEKKITYÖSKENTELY ei kiinnosta valmistuvia farmaseutteja? Kuten Loposen tutkimuksesta saimme lukea, työ koetaan liian helpoksi. Farmaseuteista tuntuu, että asiantuntijuus valuu hukkaan apteekissa. Ongelmiin ei ole selvästikään pureuduttu tarpeeksi tehokkaasti, sillä samat asiat ovat pyörineet farmaseuteilla mielessä jo toista vuosikymmentä. Mikä voisi olla avuksi tilanteeseen?

Opiskelupaikkojen lisääminen ei auta, jos työskentely apteekissa ei tunnu mieleiseltä. Tulee siis keskittyä siihen, mitä apteekissa tapahtuu.

Apteekkityöstä voisi saada mielekkäämmän esimerkiksi lisäämällä aidosti moniammatillista työskentelyä farmaseuttien ja lääkärien sekä muiden hoitoon osallistuvien välillä. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa lääkärit ja hoitajat muodostavat hoitotiimejä. Miksei apteekin ammattilaisia oteta mukaan näihin tiimeihin, jos apteekit ovat kuitenkin ylivoimaisesti käytetyin terveyspalvelu Suomessa? Varsinkin nykyään, kun reseptit ovat 2 vuotta voimassa ja ne voi helposti uusia apteekista tai Kanta-palvelusta, apteekin ja farmaseuttien merkitys lääkehoidon onnistumisessa korostuu.

FARMASEUTIT VOISIVAT, jos lääkäri ei ole erikseen kieltänyt, uusia tiettyjen lääkkeiden reseptejä ja toimittaa lääkkeet saman tien, kuten Ranskassa ja Tanskassa on alettu tehdä. Tapauksissa, joissa kontrollit ovat kunnossa ja hoitotasapaino hyvä, ei välttämättä tarvitsisi aina lisätä terveyskeskuslääkärin työmäärää pyytämällä rutiinilääkkeen reseptille uusintaa. Apteekkifarmaseutille tilanne, jossa säännöllisessä käytössä olevan lääkkeen resepti on tyhjentynyt tai vanhentunut, eikä asialle voi tehdä mitään, on yhtä turhauttavaa kuin asiakkaallekin.

Farmaseutit voisivat kirjoittaa asiakkaan kohdalle tietoa lääkkeiden käytöstä tai sairauden tilasta, joka olisi näkyvillä myös lääkäreille vaikkapa Kanta-palvelun kautta. Farmaseutit voisivat ehdottaa lääkärille lääkityksen tarkistamista tai kutsua kontrolliin, jos potilas ei sinne itse ymmärtäisi hakea. Tekeillä oleva sähköinen lääkityslista helpottaisi näitä toimia.

Jos apteekkifarmaseutit sitoutettaisiin enemmän potilaiden hoitoon, myös apteekissa nähtäisiin, kuinka potilaan vointi on edennyt. Tämä antaisi aivan erilaisen kokemuksen farmaseutille oman työnsä tärkeydestä, kun voi huomata lääkehoitoon liittyneiden omien neuvojen kohottaneen potilaan kuntoa ja hyvinvointia.

Julkisen terveydenhuollonkaan palvelut eivät ole ilmaisia, miksi apteekkien antaman lääkeneuvonnan tulisi olla?

Tällä hetkellä, kun farmaseutit näkevät lääkityksessä korjaustarpeita, niiden lähettäminen lääkärille voi tuntua vaikealta. Tämä etäännyttää farmaseuttia koko lääkehoitoon osallistumisesta ja potilaan auttamisesta. Tuntuu siltä, että osaisi auttaa, mutta ei pysty. Tällaisissa tilanteissa farmaseutista varmasti tuntuu, että oma asiantuntijuus menee hukkaan.

Osaa farmaseuteista voi myös harmittaa apteekkien lisääntynyt panostus ei-lääkkeellisten tuotteiden lisämyyntiin. Tämä on seurausta reseptilääkkeiden yhä pienenevistä katteista. Menetetyt tuotot pyritään saamaan takaisin. Tämä tekee farmaseuteista enemmän myyjiä kuin terveydenhuollon ammattilaisia.

Reseptilääkkeiden katteiden pienentyessä voitaisiin kuitenkin saada lisätuottoja ottamalla maksuja farmaseuttien antamasta neuvonnasta ja ottamalla laajasti käyttöön Kelan tai muun julkisen toimijan korvaamia farmaseuttien tarjoamia kliinisiä lääkehoidon palveluita. Julkisen terveydenhuollonkaan palvelut eivät ole ilmaisia, miksi apteekkien antaman lääkeneuvonnan tulisi olla? Siitä ne säästöt yhteiskunnalle syntyvät, kun ihmiset käyttävät lääkkeitään oikein, ammattilaisten neuvojen mukaan.

Kirjoittaja opiskelee proviisoriksi ja työskentelee opintojen ohella farmaseuttina Farmanian asiakasapteekeissa pääkaupunkiseudulla.