Yleisin apteekkien raportoima keino lääketoimituksen varmistamiseksi on normaali lääkevaihto vastaavaan geneeriseen valmisteeseen. Kuva: Vuokko Salo
Uutinen

Saatavuushäiriöt: Apteekkien toimitusvarmuus pysyi haasteista huolimatta erinomaisella tasolla

26.04.2023 | 09:39

Teksti : Hanna Hyvärinen

Suomessa lääkkeen saa apteekista varmemmin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Asiakkaiden lääkityksen jatkuvuuden varmistaminen vaatii silti apteekeilta yhä enemmän työtä.

Lisääntyneistä saatavuushäiriöistä huolimatta apteekkien asiakkaat saavat tarvitsemansa lääkkeen heti mukaansa 98,12 tapauksessa sadasta. Tulos käy ilmi Suomen Apteekkariliiton tuoreesta toimitusvarmuustutkimuksesta.

Kahteen edellisvuoteen verrattuna toimitusvarmuudessa on tapahtunut hienoista laskua, mutta erot aiempiin vuosiin ovat alle prosenttiyksikön. Sen sijaan esimerkiksi naapurimaa Ruotsiin verrattuna Suomen apteekkien toimitusvarmuus on jopa kaksi prosenttiyksikköä parempi. Ruotsin apteekkijärjestön tuoreimman tuloksen mukaan Ruotsin apteekkien toimitusvarmuus oli 96 prosenttia.

– Suomalaisilla apteekeilla on velvoite pitää kahden viikon tarvetta vastaavaa lääkevarastoa, mikä parantaa toimitusvarmuutta ja on osa maankattavaa lääkkeiden huoltovarmuutta, sanoo Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler.

Häiriöiden ratkaiseminen työllistää apteekeissa

Toimitusvarmuuskysely toteutettiin Suomen apteekeissa yhden viikon aikana maaliskuussa. Apteekit kirjasivat ylös ja luokittelivat viikon ajan kaikki tilanteet, joissa asiakkaalle ei voitu heti toimittaa hänelle määrättyä lääkettä.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 384 apteekkia, eli noin puolet kaikista Suomen apteekeista. Vastauksia saatiin eri kokoisista apteekeista kaikilta hyvinvointialueilta.

Jos asiakas jäi apteekkikäynnillä ilman tarvitsemaansa lääkettä, se johtui useimmiten lääkkeen saatavuushäiriöstä, eli lääke oli tukusta loppu. Näiden tapausten osuus on noussut edellisistä vuosista, ja niiden ratkaiseminen teettää apteekeissa jatkuvasti ylimääräistä työtä.

– Koska saatavuushäiriöt ovat niin yleisiä ja tilanteet vaihtelevat jatkuvasti, apteekissa täytyy punnita todella tarkkaan, miten näissä tilanteissa toimitaan. Tilataanko tukusta jokin vaihtokelpoinen valmiste seuraavalle päivälle, ja onko sitäkään varmuudella saatavilla? Joskus käy niinkin, että vaikka tuotetta on tukussa tilaushetkellä, sitä ei silti saadakaan, sillä moni muu apteekki tekee tilauksensa samaan aikaan, kertoo Nummelan Uuden Apteekin apteekkari Kirsi Rosenqvist.

Mikäli tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan lääkäriltä uusi lääkemääräys, siinäkin on monta muuttujaa.

– Usein me apteekista ohjeistamme lääkäriä siinä, mitä vaihtoehtoja olisi saatavilla. Lääkäri taas joutuu miettimään paitsi saatavuutta, myös sitä, siirrytäänkö jossain vaiheessa takaisin alkuperäiseen valmisteeseen ja miten ja milloin tämä hoidetaan, Rosenqvist kuvaa.

Apteekissa käännetään kivet ja kannot

Toimitusvarmuuskyselyssä apteekkeja pyydettiin kertomaan myös tilanteista, joissa apteekki on voinut toimittaa asiakkaalle lääkevaihdon avulla sopivan lääkkeen huolimatta siitä, että lääkärin määräämä lääke ei ole ollut saatavilla. Näitä tilanteita oli tutkimusjakson aikana yhteensä 2 880.

Yleisin apteekkien raportoima keino lääketoimituksen varmistamiseksi on normaali lääkevaihto vastaavaan geneeriseen valmisteeseen, jolloin ei tarvita yhteydenottoa lääkäriin.

Osassa tapauksista lääke vaihdettiin lääkevaihdon ulkopuolella olevaan valmisteeseen niin kutsuttua ”dokumentoitu poikkeama” -menettelyä hyödyntämällä. Se on tarkoitettu apteekin työvälineeksi potilaan välttämättömän lääkehoidon turvaamiseksi. Vaihtoehtoisesti apteekista otettiin yhteys lääkäriin ja lääkemääräyksessä alkuperäinen lääke vaihdettiin toiseen saatavilla olevaan valmisteeseen.

Apteekkariliiton Charlotta Sandlerin mukaan joissain tapauksissa apteekkien nykyistä laajempi lääkevaihto-oikeus takaisi nykyistä sujuvamman toiminnan saatavuushäiriötilanteessa

Noin 700 lääketoimitusta toteutettiin niin, että vain osa saatavuushäiriötilanteen lääkkeistä jäi saamatta, koska apteekissa pystyttiin toimittamaan osa asiakkaan haluamasta saatavuushäiriölääkkeestä. Nämä tilanteet osaltaan parantavat alueellista lääkehuoltovarmuutta häiriötilanteissa, sillä näin saatavuushäiriön piirissä olevia lääkkeitä pystytään toimittamaan edes jonkin verran useammalle samaa valmistetta tarvitsevalle asiakkaalle.

Joissain tapauksissa apteekissa pystyttiin toimittamaan osa asiakkaan haluamasta saatavuushäiriölääkkeestä. Kuva: iStock

Apteekkari Kirsi Rosenqvistin mukaan asiakkaiden lääkityksen jatkuvuuden varmistamiseksi käännetään kaikki mahdolliset kivet ja kannot, mutta siinä on haasteensa. Apteekit kärsivät farmaseuttipulasta, ja häiriöiden selvittely vie aikaa muulta työltä. Lisäksi apteekin varaston hallinta vaikeutuu, sillä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ei voi pitää varastossa varmuuden vuoksi. Se tuottaisi turhaa hävikkiä.

– Jos saatavuushäiriötilanteessa otamme uusia varastotuotteita, mitä tapahtuu, kun häiriö on ohi ja alkuperäistä tuotetta tuleekin jälleen. Varastotilanteen ajan tasalla pitäminen on yhä vaikeampaa, Rosenqvist sanoo.

Saatavuushäiriöt ovat vaikeasti selitettäviä

Haastavaa on myös häiriöiden kommunikointi asiakkaille. Syyt saatavuushäiriöiden taustalla ovat niin monitahoisia, että niitä on joskus vaikea selittää niin, ettei aiheuttaisi turhaa huolta eikä toisaalta tulisi syytelleeksi mitään tiettyä tahoa.

Asiakkaita luonnollisesti harmittaa, jos tarvittava lääke jää saamatta. Apteekissa sitten luovitaan asiakkaiden tarpeiden, lääkäreiden konsultoinnin ja tukkujen varastotilanteen välimaastossa.

–  Toki lääkkeiden käyttäjiä yritetään neuvoa, että seuraava erä kannattaa hakea jo hiukan ennen kuin edellinen on täysin loppu. Mutta kyllähän ihmisten arki on sitä, että tarve huomataan ja apteekkiin tullaan vasta, kun se viimeinen tabletti on otettu. Niin se vain menee.