Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Useimmat Apteekkari-lehden haastattelemat kansanedustajat ovat yhtä mieltä siitä, että apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä tulee vahvistaa.
  • Yhteistyö nähdään tärkeänä, sillä se säästää rahaa ja resursseja sekä tuo palvelut lähemmäs ihmisiä, erityisesti harvaan asutuilla alueilla.
  • Monet kansanedustajat pitävät tärkeänä apteekkien roolin laajentamista, esimerkiksi rokotusten, verenpainemittausten ja muiden terveystarkistusten osalta.
  • Edustajien mukaan apteekkien terveyspisteistä on jo hyviä käytännön kokemuksia, joita voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön.
  • Jutta varten haastateltiin kokoomuksen Oskari Valtolaa, perussuomalaisten Minna Reijosta, rkp:n Henrik Wickströmiä, kristillisten Päivi Räsästä, sdp:n Helena Marttilaa, vasemmiston Aino-Kaisa Pekosta, vihreiden Saara Hyrkköä ja keskustan Hanna-Leena Mattilaa.

Kaikissa suurimmissa eduskuntapuolueissa nähdään apteekit merkittävänä osana sosiaali- ja terveyspalveluja. Puolueissa ollaan myös sitä mieltä, että apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä tulee entisestään vahvistaa.

Tämä kävi ilmi, kun Apteekkari-lehti kysyi puolueiden sote-asioihin perehtyneiltä edustajilta, miten he näkevät apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyön.

Apteekit turvaavat lähipalveluita

Pääministeripuolue kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola toteaa, että apteekit ovat tärkeitä paikkoja ihmisille palveluiden saamisessa, koska apteekkeja on lähes jokaisessa kunnassa.

Hän muistuttaa, että istuva hallitus on muun muassa laajentanut rokotusoikeutta niin, että apteekkien farmaseutit ja proviisorit voivat antaa rokotuksia tietyin reunaehdoin.

Meidän pitää edistää sekä apteekkien roolin kasvattamista että apteekkien kanssa tehtävän yhteistyön vahvistamista.

Oskari Valtola (kok)

– Hallitusohjelmassa edistetään apteekkien roolin laajentamista, ja itse pidän sitä tärkeänä kehityssuuntana. Meidän pitää siis edistää sekä apteekkien roolin kasvattamista että apteekkien kanssa tehtävän yhteistyön vahvistamista, Valtola sanoo.

Toiseksi suurimman hallituspuolueen, perussuomalaisten edustaja Minna Reijonen puolestaan toteaa, että apteekit ovat erittäin tärkeitä niin sosiaali- ja terveyspalveluille, hyvinvointialueille kuin alueiden asukkaillekin.

– Varsinkin kun sote-uudistus on keskittänyt palveluita ja lakkauttanut terveysasemia, niin apteekkien rooli korostuu, Reijonen sanoo.

Ennalta ehkäiseviä palveluita tarvitaan

Myös Rkp:n Henrik Wickström pitää apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä kannatettavana.

– Väestömme ikääntyy, ja etenkin ikääntyneiden palveluissa voisi hyödyntää apteekkien osaamista ja laajaa verkostoa, Wickström sanoo.

Apteekkiverkosto on vahvuus, jota kannattaisi ottaa vahvemmin käyttöön terveyspalveluiden tuotannossa samalla, kun palveluverkostoa on jouduttu tiivistämään.

Päivi Räsänen (kd)

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen puolestaan muistuttaa, että apteekeissa on korkeasti koulutettua lääkehoidon osaamista, jota tulisi hyödyntää nykyistä tiiviimmin hyvinvointialueilla.

– Apteekkiverkosto on vahvuus, jota kannattaisi ottaa vahvemmin käyttöön terveyspalveluiden tuotannossa samalla, kun palveluverkostoa on jouduttu tiivistämään, Räsänen sanoo.

Hän muistuttaa, että jo nyt apteekeilla on merkittävä rooli ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa ja terveysneuvonnassa.

– Tämä tulisi huomioida ja sitä myös jatkossa hyödyntää. Mikäli lääkkeiden myyntiä siirrettäisiin marketteihin, tämä voimavara samalla menetettäisiin, Räsänen sanoo viitaten hallituksen kaavailuihin laajentaa itsehoitolääkkeiden myyntiä apteekeista päivittäistavarakauppoihin.

Apteekkien työllä terveydenhuollon resurssit parempaan käyttöön

Myös oppositiopuolueissa apteekit nähdään hyvinvointialueiden palveluiden tärkeänä täydentäjänä.

Sosialidemokraattien Helena Marttila arvioi, että hyvinvointialueiden lähipalveluja voidaan kehittää yhteistyössä apteekkien kanssa silloin, kun se tukee julkisen terveydenhuollon toimintaa ja on kustannusten kannalta järkevää.

Farmaseuttista osaamista voitaisiin hyödyntää tiiviimmässä yhteistyössä, jotta lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan aikaa vapautuu potilastyöhön.

Helena Marttila (sd)

– Farmaseuttista osaamista voitaisiin hyödyntää tiiviimmässä yhteistyössä, jotta lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan aikaa vapautuu potilastyöhön. Sdp on esittänyt, että farmaseuteille tulisi antaa rajattu mahdollisuus vaihtaa lääkärin määräämä lääke ilman erillismenettelyä tai yhteydenottoa lääkäriin. Näin voidaan vähentää apteekkien yhteydenottoja lääkäreille, joka vie sekä farmaseutin että lääkärin työaikaa, Marttila sanoo.

Keskustan Hanna-Leena Mattila muistuttaa, että apteekit ovat jo valmiiksi osa terveydenhuollon palveluketjua, ja niillä on usein hyvä saavutettavuus erityisesti pienissä kunnissa ja kylissä, joissa muita sosiaali- ja terveyspalveluita ei välttämättä ole pysyvästi saatavilla.

Samoilla linjoilla on vihreiden Saara Hyrkkö.

– Apteekkeja voisi olla viisasta hyödyntää lähipalveluiden ja matalan kynnyksen terveyspalveluiden turvaamisessa etenkin pitkien välimatkojen alueilla, Hyrkkö sanoo.

Myös kotihoidon ja palveluasumisen lääkkeiden annosjakelu on hyvä, tehokas ja potilasturvallisuutta lisäävä palvelu.

Aino-Kaisa Pekonen (vas)

Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekosen mukaan yhteistyötä voisi tiivistää esimerkiksi siten, että hyvinvointialue voi tuottaa joitakin palveluita apteekin tiloissa.

– Myös kotihoidon ja palveluasumisen lääkkeiden annosjakelu on hyvä, tehokas ja potilasturvallisuutta lisäävä palvelu, Pekonen sanoo.

Rokotuksia, neuvontaa, lääkitysten tarkistuksia ja paljon muuta

Millaisia palveluita edustajat sitten mieluiten apteekeissa näkisivät?

Kokoomuksen Valtolan mukaan ainakin valtaosa sellaisista tehtävistä, joita tällä hetkellä hoidetaan hoitajan vastaanotolla, voisi tehdä apteekeissa tai apteekkien tiloissa. Esimerkkeinä hän mainitsee rokotukset, verenpainemittaukset ja muut terveystarkistukset. Lisäksi Valtola nostaa esiin lääkitysten arvioinnit, joiden kehittämistä hän pitää tärkeänä.

Reijonen (ps) puolestaan listaa paitsi rokotukset ja mittaukset, myös etälääkärien yhteydenotot, sairauksien hoidon tasapainon seurannan, diabetestarvikkeiden jakelut, sairaanhoitajan vastaanotot, reseptien uusimiset ja lääkehoidon kokonaistarkastelut.

Varsinkin kun sote-uudistus on keskittänyt palveluita ja lakkauttanut terveysasemia, niin apteekkien rooli korostuu.

Minna Reijonen (ps)

Päivi Räsäsen (kd) mukaan apteekkien tuottamat lääkityksen arviointipalvelut ja koneellinen annosjakelu tukevat suoraan potilaiden hoitoa ja tuovat myös säästöjä alueille.

– Apteekkien terveyspisteistä on jo hyvää käytännön kokemusta, minkä voisi ottaa laajemmin käyttöön. Korvahuuhtelut, rokotukset, lääkeinjektiot keventävät terveyspalvelujen kuormaa, Räsänen sanoo.

Hänen mukaansa Terveyspisteen perustamisen lupaprosessia ja tilaratkaisuihin liittyviä lupaehtoja tulisi keventää nykyisestä.

Jatkossa hyvinvointialueet voisivat Räsäsen mukaan yhdessä alueensa apteekkien kanssa kehittää esimerkiksi painonhallintaan, liikuntaan, terveelliseen ravitsemukseen, vaihdevuosioireisiin, suun terveyteen, yleisimpien kansansairauksien ehkäisyyn ja niiden liitännäissairauksien hoitoon liittyvää neuvontaa vaikkapa erilaisin tietoiskuin.

Riippuen tilaratkaisuista voisi apteekkeja hyödyntää enemmänkin sote-palveluissa.

Henrik Wickström (r)

Henrik Wickström (r) hyödyntäisi apteekkeja esimerkiksi rokotuksissa, mutta myös neuvonnassa.

– Riippuen tilaratkaisuista voisi apteekkeja hyödyntää enemmänkin sote-palveluissa, Wickström sanoo.

Ikääntyneille sujuvampia hoitopolkuja

Myös Sdp:n Helena Marttila nostaa esimerkeiksi kausirokotukset ja lääkehoidon arvioinnit. Marttilan mukaan tavoitteena tulee olla, että apteekkien ja julkisen terveydenhuollon yhteistyö parantaa kansalaisten palvelujen saatavuutta ilman, että se vaarantaa julkisen terveydenhuollon keskeistä roolia tai lisää eriarvoisuutta palvelujen saannissa.

– Kaiken kehittämisen tulee perustua huolelliseen vaikutusarviointiin ja asiantuntijanäkemyksiin.

Vasemmiston Aino-Kaisa Pekonen puolestaan listaa paitsi rokotukset, myös muut injektiot, korvahuuhtelut ja ompeleiden poistot sekä lääkkeiden annosjakelun.

Yhteistyötä voisi hakea myös lääkehuollon eri osa-alueilla ja erityisesti ikäihmisten ja paljon palveluita tarvitsevien hoitopolkujen sujuvoittamisessa.

Saara Hyrkkö (vihr)

Vihreiden Hyrkön mukaan apteekkien terveysneuvonnasta ja rokotustoiminnasta on jo hyviä kokemuksia.

– Yhteistyötä voisi hakea myös lääkehuollon eri osa-alueilla ja erityisesti ikäihmisten ja paljon palveluita tarvitsevien hoitopolkujen sujuvoittamisessa. Jos apteekista löytyy sopivia tiloja, voisi niissä ehkä myös järjestää hoitajan tai lääkärin vastaanottoja tai muita liikkuvia palveluita, Hyrkkö sanoo.

Keskustan Hanna-Leena Mattila listaa mahdollisiksi yhteistyöllä tuotettaviksi lähipalveluiksi rokotusten lisäksi terveyttä edistävät palvelut, kuten erilaiset mittaukset ja terveystarkastukset sekä muun muassa elintapa- ja raskausneuvonnan. Lisäksi yhteistyötä tulisi hyödyntää lääkehoidon tukipalveluissa, kuten lääkitysten tarkistuksissa, annosjakelussa, lääkehoidon ohjauksessa ja lääkeneuvonnassa.

Apteekkihenkilökunnalla on osaamista ja he nauttivat luottamusta yhteisössä.

Hanna-Leena Mattila (kesk)

Mattilan mukaan apteekit voisivat toimia myös etäpalveluiden tukipisteenä esimerkiksi niin, että apteekkien tiloihin voisi tulla hoitaja tai lääkärin etävastaanotolle, ja apteekissa autettaisiin tekniikan kanssa.

Mattilan mukaan yhteistyö kannattaa, sillä se tuo säästöjä hyvinvointialueille ja tekee palveluista paremmin saavutettavissa etenkin harvaan asutuilla alueilla.

– Apteekkihenkilökunnalla on osaamista ja he nauttivat luottamusta yhteisössä, Mattila summaa.

Lue myös

Puheenvuorot –

Aluevaalit 2025 Apteekeista matalan kynnyksen terveyspalveluita – Onko tässä ratkaisu lähipalveluiden vahvistamiseen?

Hyvinvointialueiden palveluverkostojen supistuminen voi heikentää esimerkiksi rokotusten saatavuutta. Apteekit voisivat tuoda kustannustehokasta ja helposti saavutettavaa palvelua hyvinvointialueille, jos vain alueet hyödyntävät apteekkeja osana palveluverkkoaan, kirjoittaa Apteekkariliiton vaikuttamisen asiantuntija Emily Strohm.
Puheenvuorot –

Aluevaalit 2025 Hyvinvointialueiden ja apteekkien yhteistyö tuo säästöjä ja parempaa hoitoa

Turvallinen ja vaikuttava lääkehoito on olennainen osa toimivaa terveydenhuoltoa. Apteekeilla on keskeinen rooli onnistuneen lääkehoidon varmistamisessa, ja sitä voitaisiin hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän. Yhteistyön tiivistäminen lisäisi potilasturvallisuutta ja helpottaisi terveydenhuollon kuormitusta, kirjoittaa Apteekkariliiton johtava asiantuntija Sonja Kallio.
Sonja Kallio

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 2 times
Said to be thoughtful 1 times
Has raised questions 2 times
Disagreed 0 times