Pidetään lääkkeet apteekissa
- 18.12.2014 at 09:11
Sääntely on pitänyt lääkkeiden hinnat paljon paremmin kurissa kuin kilpailu elintarvikkeiden hinnat.
ITSEHOITOLÄÄKKEITÄ ruokakauppoihin ajavat tahot aktivoituvat aina eduskuntavaalien alla. Ja aina asia on medialle uutinen. Niin nytkin.
Perustelutkin ovat aina samat: hintojen halpeneminen, saatavuuden paraneminen haja-asutusalueilla ja pienten kauppojen säilyminen.
Tuoreen eurooppalaistutkimuksen (Vogler S ym. 2014) mukaan itsehoitolääkkeiden hinnat eivät ole laskeneet niissä maissa, joissa niiden
myyntiä on vapautettu. Tuskin hinnat laskisivat meilläkään, sillä apteekin siivu lääke-eurosta on tätä nykyä keskimäärin 24 senttiä ja ruokakaupan siivu elintarvike-eurosta 25–30 senttiä.
Suomessa itsehoitolääkkeiden hinnat ovat Tilastokeskuksen mukaan nyt samalla tasolla tai jopa hieman alemmat kuin vuosikymmen sitten. Sen sijaan ruoka on kallistunut kymmenessä vuodessa yli 30 prosenttia.
Sääntely on pitänyt lääkkeiden hinnat paljon paremmin kurissa kuin kilpailu elintarvikkeiden hinnat. Jos nyt kilpailusta voi puhua Suomessa, jossa ruokakauppa on Euroopan keskittyneintä.
Itsehoitolääkkeiden myyntikanavasta debatoitaessa unohdetaan helposti, että kyse on myös terveydenhuollon lähipalveluiden turvaamisesta. Jos itsehoitolääkkeiden myynnistä merkittävä osa siirtyisi pois apteekeista, apteekkiverkosto harvenisi vääjäämättä. Sen seurauksena reseptilääkkeiden, vähämenekkisten itsehoitolääkkeiden ja muiden apteekkituotteiden saatavuus huononisi etenkin haja-asutusalueilla.
Kävisi siis täsmälleen päinvastoin kuin muutosta ajavat tahot väittävät.
TERVEYDENHUOLTOA lähivuosina uudistettaessa ja terveyspalveluiden keskittyessä apteekkien merkitys tulee entisestään kasvamaan.
Tässä tilanteessa olisi sulaa hulluutta romuttaa hyvin toimivat ja maankattavat apteekkipalvelut, jotka myös vähentävät merkittävästi
julkisen terveydenhuollon taakkaa monien vaivojen hoituessa apteekin tuottein ja neuvoin ilman lääkärissäkäyntiä.
Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen ei myöskään pelastaisi pieniä kauppoja. Lähistöllä toimiva apteekki on pienen kaupan säilymiselle paljon varmempi turva. Sen ymmärtää myös valtaosa kyläkauppiaista, mutta ei uskalla ketjujensa pelossa tuoda asiaa julki.
Tällä viikolla ilmestyvässä Apteekkarilehdessä nykyiset lääke- ja terveysasioista vastaavat ministerit kertovat, että eivät halua itsehoitolääkkeitä ruokakauppoihin turvallisuussyistä (lue juttu tästä >). Itsehoitolääkkeet pitäisi apteekeissa myös Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylijohtaja Sinikka Rajaniemi (lue Rajaniemen kolumni >).
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja ja proviisori.