Hyppää sisältöön

Psykoosilääke klotsapiinin pitkäaikaiseen käyttöön liittyy vakavia haittoja, jotka ovat aiemmin arvioitua yleisempiä, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus.

Peräti 30 prosenttia klotsapiinia käyttävistä skitsofreniapotilaista sairastui keuhkokuumeeseen ja 5 prosenttia suolitukokseen 20 vuoden aikana lääkityksen aloittamisesta.

Tutkimuksessa käytettiin FinnGen-aineistoa, josta tunnistettiin reilut 2 600 klotsapiinia käyttävää skitsofreniapotilasta. Poikkeuksellisen aineistosta teki sen pitkä seuranta-aika, jopa 25 vuotta.

– Aiemmin klotsapiinin haittoja on selvitetty tutkimuksissa, joiden seuranta-aika on ollut tyypillisesti noin vuosi, kertoo tutkijalääkäri Juulia Partanen.

Vakavimmat haitat vältetään seurannalla

Tutkimuksessa todettiin, että klotsapiinin pilkkomista hidastavat geenimuodot lisäsivät keuhkokuumeen riskiä huomattavasti. Näiden geenien testaaminen ennen lääkityksen aloittamista voisikin auttaa tunnistamaan riskipotilaat.

Klotsapiinin vakavin haitta, valkosolutasojen romahtaminen, on saatu hallintaan tarkan seurannan avulla. Helsingin yliopiston tutkimus vahvistaa, että seuranta toimii: valkosolukato ei ollut yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen.

Keuhkokuume ja suolitukos lisäsivät sen sijaan potilaiden kuolemanriskiä. Ne olivat myös toistuvia haittoja, joihin moni potilas sairastui useammin kuin kerran.

Partasen mukaan on tärkeää lisätä tietoisuutta klotsapiinin haitoista, jotta niitä voidaan ehkäistä nykyistä tehokkaammin esimerkiksi rokotuksilla. Kyseessä on kuitenkin erittäin tehokas, monelle potilaalle tärkeä lääke.

– Haittavaikutuksilla ei pidä pelotella potilaita, jotta he eivät lopeta lääkkeen käyttöä. Apteekissa on hyvä silti muistuttaa, että jos näitä oireita ilmenee, on hakeuduttava pian hoitoon.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 1 times
Said to be thoughtful 5 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times