1920-luvun lopulla rakennettu Pharmadomus kuvattuna Ratakadun ja Yrjönkadun kulmasta. Kuva: Apteekkariliitto
Uutinen

Apteekkariliitto luopuu kiinteistöstään

22.04.2021 | 10:35

Teksti : Erkki Kostiainen

Uusi omistaja aikoo investoida kiinteistöön merkittävästi tulevina vuosina. Apteekkariliitto jää tiloihin toistaiseksi vuokralle.

Apteekkariliitto on myynyt osuutensa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevasta Pharmadomus-kiinteistöstä, jossa sijaitsevat myös liiton omat toimitilat. Ostaja on pohjoismainen kiinteistönomistaja ja omaisuudenhoitaja Areim. 

Apteekkariliitto luopuu omistuksestaan, sillä kiinteistö on tullut teknisesti käyttöikänsä päähän, ja peruskorjaus ja kiinteistön kehittäminen olisivat olleet liian vaativia liiton kaltaiselle yhdistykselle. Areim aikoo investoida kiinteistöön merkittävästi tulevina vuosina. 

– Toimistotilat eivät enää vastanneet tarpeitamme ja koronapandemian myötä työnteon tavat ja tilantarve vielä muuttuvat, kun etätyö ja yhteydenpito verkon kautta lisääntyvät. Olemme iloisia, että kiinteistöä kehitetään jatkossa sen hienoa historiaa kunnioittaen, Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen toteaa. 

Pharmadomus-kiinteistö sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa. Kuva: Parviainen arkkitehdit
Pharmadomus-kiinteistö sijaitsee korttelissa, jota rajoittavat Pieni Roobertinkatu, Ratakatu ja Yrjönkatu. Kuva: Parviainen arkkitehdit

Kaupassa Areim ostaa Apteekkariliitolta ja Helsingfors Gymnastikklubbilta (HGK) kaksi toimistokiinteistöä, jotka ulottuvat Pieni Roobertinkadulta Ratakadulle ja Yrjönkadulle. Rakennuksissa on noin 15 000 neliömetriä vuokrattavaa tilaa.

HGK jää kohteeseen vähemmistöomistajaksi omiin liikuntatiloihinsa, jotka se on Apteekkariliiton tavoin omistanut aina rakennuksen valmistumisesta lähtien vuodesta 1928. 

– Tämä sijoitus on erinomainen lisä Areimin Suomen toimistoportfolioon. Rakennukset sijaitsevat keskeisellä paikalla Helsingissä, ja niillä on erityinen historiansa. Olemme innoissamme mahdollisuudesta päästä kehittämään tiloja vastaamaan vuokralaisten tarpeita vaalien samalla rakennusten henkeä ja arvoa, kertoo Areimin Suomen maajohtaja Markus Laine tiedotteessa. 

Apteekkarit rakennuttivat arkkitehti Gunnar Finnilän suunnitteleman Pharmadomus-kiinteistön 1920-luvun lopulla. Apteekkariliitto on toiminut tiloissa rakennuksen valmistumisesta lähtien.  

Ennen kauppaa Apteekkariliitto omisti kiinteistöistä noin 78 prosenttia ja HGK noin 22 prosenttia. Apteekkariliitto jää kiinteistöön toistaiseksi vuokralle, mutta on muutamassa uusiin toimitiloihin näillä näkymin ensi vuonna.