Keskustan Markus Lohi painottaa, että liiketaloudelliset tavoitteet eivät saa ajaa terveyspoliittisten näkökulmien edelle apteekkitoiminnassa. Kuvankäsittely Laura Vanhapelto, kuva Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta
Artikkeli

Keskustan Markus Lohi: Apteekkitoiminnan pitää perustua farmaseuttiseen osaamiseen

17.02.2023 | 08:40

Teksti : Erja Elo

APTEEKKARIN VAALITENTTI | Keskustan mielestä apteekkijärjestelmä toimii pääosin hyvin. Kattavan apteekkiverkoston ja lähipalveluiden turvaaminen on puolueelle tärkeää.

Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun alussa. Apteekkari-lehti kysyi viiden suurimman puolueen sosiaali- ja terveysasioihin perehtyneiltä kansanedustajilta, millaisia apteekkeja koskevia päätöksiä seuraavalla hallituskaudella on odotettavissa, jos heidän puolueensa on vallan kahvassa.

Viisiosaisen juttusarjan ensimmäisessä osassa vaalitentiin vastaa keskustan kansanedustaja Markus Lohi. Lapin vaalipiiriä edustava oikeustieteiden kandidaatti on toiminut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2020 lähtien.


1. Tuleeko apteekkitoimintaa ohjata ja kehittää ensisijaisesti terveydenhuollon vai kaupallisten tavoitteiden näkökulmasta?

– Näen apteekit osana terveydenhuollon järjestelmää. Keskusta pitää apteekkijärjestelmää pääosin edelleen hyvin toimivana, mutta näkee siinä myös uudistamistarpeita. Uudistamisen lähtökohtana on oltava ihmisten tarpeet, lääketurvallisuus, lääkkeiden hyvä saatavuus ja järjestelmän kokonaistaloudellisuus.

Liiketaloudelliset tavoitteet ja myynnin maksimointi eivät saa ajaa terveyspoliittisten näkökulmien edelle lääkkeitä myytäessä. Lääke ei ole mikä tahansa tuote, siksi apteekkitoiminnan pitää perustua jatkossakin farmaseuttiseen osaamiseen. Keskusta on valmis lainsäädännön uudistuksiin, joissa apteekkien omistuspohjaa voidaan maltillisesti laajentaa ja kilpailua lisätä eri tavoin.

2. Kuinka tärkeänä pidät sitä, että lääkkeiden ja lääkeneuvonnan saatavuus turvataan jatkossakin maankattavana lähipalveluna?

– Maanlaajuisen, kattavan apteekkiverkoston ja -palvelujen säilyttäminen on keskustalle erittäin tärkeää. Apteekkipalvelut on kyettävä takaamaan myös haja-asutusalueilla ja paikoissa, joihin palvelua ei syntyisi markkinaehtoisesti. Apteekkeja koskevaa lainsäädäntöä tulee kehittää niin, että turvataan kattava apteekkiverkosto.

3. Tuleeko verkkoapteekkitoimintaa kehittää osana lähiapteekkien verkostoa vai erillisenä liiketoimintana?

– Verkkoapteekin luvan sitomien kivijalka-apteekkiin helpottaa kuluttajan ja viranomaisten mahdollisuuksia valvoa ja tarkistaa, että kyseessä on oikea apteekkitoimija, jonka luvat ja turvallisuuskäytännöt ovat kunnossa ja vastuutahot ovat tunnistettavissa.

Keskustan tavoitteena on, että myös reseptilääkkeet on mahdollista saada kotiin kannettuna, turvallisesti ja lääkeneuvonta varmistaen. Verkkoapteekkitoimintaa tulee kehittää siten, että emme tietoisesti vaaranna kattavaa apteekkiverkostoa. Reilun kilpailun takaamiseksi verkkoapteekkitoiminta on syytä toistaiseksi sitoa fyysiseen apteekkitoimintaan.

4. Millaisena näet apteekin roolin hyvinvointialueilla?

– Keskustan näkemys on, että apteekkien pitäisi olla tiiviimmin osa terveydenhuoltoa. Apteekki voisi olla tulevaisuudessa paikka, josta saa laajasti neuvontaa ja myös terveyspalveluita.

Lääketurvallisuus ja lääkkeisiin liittyvää neuvonta ovat lääkehuollon tärkeimpiä kulmakiviä. Apteekeilla voisi olla nykyistä suurempi rooli reseptien uusinnassa ja lääkehoitojen arvioinnissa.

Uusilla hyvinvointialueilla on tarpeen olla avoin asiakkaiden tarpeita vastaavien uusien toimintatapojen kehittämisessä yhteistyössä kaikkien alueella toimivien apteekkien kanssa. Apteekkitoiminta on osa huoltovarmuutta ja varautumista. Tästä syystä apteekkien ja hyvinvointialueiden sujuva ja saumaton yhteistyö on välttämätöntä.

5. Mikä voisi olla apteekin rooli lääkehoidon kokonaisuuden hallinnassa, omaishoitajien tukemisessa tai sosiaalihuollon palveluyksiköiden auttamisessa?

– Apteekkien merkitys kaikissa kysymyksessä mainituissa asioissa on erittäin tärkeä. Osa asiakkaista kohtaa lääkitykseensä liittyvissä asioissa säännöllisesti kasvotusten vain apteekin henkilökuntaa. Tästä syystä apteekissa saatu lääkeneuvonta ja ohjaus sekä lääkityksen arviointi on heille ensiarvoisen tärkeä.

Keskustan linja apteekkikysymyksissä

  • Keskustan eduskuntavaaliohjelmassa ei puhuta apteekeista, mutta lähipalveluiden turvaaminen on puolueelle tärkeää.
  • Helsingin Sanomien kyselyssä (HS 15.1.23) puolue ei kannattanut reseptivapaiden lääkkeiden myyntiä kaupoissa.
  • Puolueella ei ollut selvää kantaa apteekkien määrän ja sijainnin sääntelystä luopumiseen, apteekkien proviisoriomistajuudesta luopumiseen tai siihen, pitäisikö sallia vain verkossa toimivat apteekit.

Vaalitentissä suurimmat puolueet

Apteekkari-lehti kysyi viiden suurimman puolueen sosiaali- ja terveysasioihin perehtyneiltä kansanedustajilta, millaisia apteekkeja koskevia päätöksiä seuraavalla hallituskaudella on odotettavissa, jos heidän puolueensa on vallan kahvassa.

Lue myös vihreiden Maria Ohisalon ja perussuomalaisten Arja Juvosen haastattelut.