Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Suomessa väärennettyihin lääkkeisiin ei käytännössä voi törmätä, jos asioi laillisissa apteekeissa ja verkkoapteekeissa.
  • Lääkevarmennusjärjestelmä yhdessä suomalaisen lääkejakeluketjun kanssa estää tehokkaasti väärennösten pääsyn apteekkeihin ja sitä kautta asiakkaille. Laillisen jakeluketjun ulkopuolella tilanne on kuitenkin toinen.
  • Turvallisen, laillisen verkkoapteekin tunnistaa eurooppalaisesta, laillisesta apteekista kertovasta verkkologosta. Fimvon kyselyn mukaan logo tunnetaan kuitenkin huonosti.

Moni suomalainen ajattelee, että riski saada käsiinsä väärennettyjä lääkeitä vahingossa on Suomessa pieni. Suomen Lääkevarmennus Oy:n (Fimvo) tilaamassa ja Taloustutkimus Oy:n maaliskuussa 2026 toteuttamassa tutkimuksessa lähes puolet vastaajista arvioi, että riski on melko tai erittäin pieni.

Fimvon toimitusjohtajan Maija Gohlken mukaan vastaajat ovat sekä oikeassa että väärässä.

Suomessa väärennettyihin lääkkeisiin ei käytännössä voi törmätä, jos asioi laillisissa apteekeissa ja verkkoapteekeissa. Vuonna 2019 käyttöön otetun lääkevarmennusjärjestelmän käytössä ollessa Suomen lääkejakeluketjuun ei ole päässyt ainuttakaan väärennöstä.

Lääkevarmennusjärjestelmä yhdessä suomalaisen lääkejakeluketjun kanssa estää tehokkaasti väärennösten pääsyn apteekkeihin ja sitä kautta asiakkaille. Esimerkiksi reseptilääkkeitä toimitettaessa jokainen lääkepaketti skannataan apteekissa lääkkeen oikeellisuuden varmistamiseksi ennen kuin se luovutetaan asiakkaalle.

Laillisen jakeluketjun ulkopuolella tilanne on kuitenkin toinen. Laittomat lääkkeet ovat etenkin järjestäytyneelle rikollisuudelle kannattava ja kasvava bisnes, ja kauppaa käydään globaalisti. Laittomien lääkkeiden myynnistä saatavilla tuloilla rahoitetaan muita laittomia toimia.

Naapurimaa Ruotsissa laittomia lääkkeitä jo valmistetaan. Suomessa tällaista toimintaa ei viranomaisen mukaan vielä ole, mutta laittomiin lääkkeisin voi törmätä verkon ja sosiaalisen median kauppapaikoilla. Osa myyjistä saattaa jopa naamioitua verkkoapteekeiksi.

Harvaa tunnistaa laillisen verkkoapteekin logon

Turvallisen, laillisen verkkoapteekin tunnistaa eurooppalaisesta, laillisesta apteekista kertovasta verkkologosta. Fimvon kyselyn mukaan logo tunnetaan kuitenkin huonosti. Kyselyyn vastanneista vain 6 prosenttia kertoi logon olevan tuttu ja tietävänsä, mitä se tarkoittaa. Seitsemän prosenttia kertoi logon olevan tuttu, muttei tunnistanut sen merkitystä.

Peräti 86 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei logo ole tuttu.

Logon pitäisi olla tunnetumpi. Näkisin, että tässä olisi lääkealan toimijoille yhteinen työsarka. On varmasti kaikkien yhteinen tavoite, että ihmiset tunnistaisivat lailliset lähteet lääkkeiden ostamiseen.

Maija Gohlke

Gohlken mukaan asialle tulisi tehdä jotain.

– Logon pitäisi olla tunnetumpi. Näkisin, että tässä olisi lääkealan toimijoille yhteinen työsarka. On varmasti kaikkien yhteinen tavoite, että ihmiset tunnistaisivat lailliset lähteet lääkkeiden ostamiseen.

Gohlken mukaan myös viranomaisten olisi hyvä tuoda asiaa esille – niin Suomessa kuin koko Euroopan laajuisesti.

Laillisen verkkoapteekin tunnistaa tästä logosta. Logoa klikkaamalla pääsee Fimean listaukseen laillisista apteekeista.

Tietoisuutta tulee lisätä

Laillisen verkkoapteekin logon lisäksi huonosti tunnetaan myös itse lääkevarmennusjärjestelmä. Fimvon kyselyn mukaan vain 10 prosenttia vastaajista oli kuullut järjestelmästä.

Gohlken mukaan tulos on sekä hyvä että huono uutinen.

– Kun järjestelmää rakennettiin, varmentamisesta haluttiin tehdä sujuvaa.

Tässä on mitä ilmeisimmin onnistuttu, jos apteekin asiakkaat eivät edes huomaa, että tällainenkin varmistus tehdään reseptitiskissä. Kääntöpuolena on kutenkin se, että huomaamattomuus ei varsinaisesti lisää tietoisuutta lääkeväärennöksistä ja niiden riskeistä

– Tietoisuuden lisääminen olisi kuitenkin tärkeää. Väärennetyt lääkkeet ovat uhka terveydelle, joskus jopa hengelle. Ja riski törmätä näihin valmisteisiin kasvaa koko ajan.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times