PGEU: Näin apteekkien potentiaali saadaan hyötykäyttöön
Uudistuva apteekki, Yhteiskunta - 15.01.2026 at 08:02
PGEU:n visiossa apteekit ovat terveydenhuollon solmukohta, jossa ehkäistään, seulotaan ja hoidetaan erilaisia vaivoja. Palveluiden turvaamiseen tarvitaan myös kestävät rahoitusmallit.
Lue tiivistelmä
- Euroopan unionin apteekkijärjestö PGEU on julkistanut visionsa apteekkialan kehityksestä. Järjestö nostaa esiin kaikkiaan kahdeksan aloitetta, joiden kautta apteekkien koko potentiaali voitaisiin ottaa hyötykäyttöön.
- PGEU:n visiossa apteekit toimivat muun muassa terveydenhuollon solmukohtina ja tarjoavat ennaltaehkäisyä, seulontaa ja rokotuksia osana arjen hoitoa, erityisesti alueilla, joilla muut terveyspalvelut ovat rajallisia.
- Apteekkien ja niiden palvelujen taloudellinen kestävyys tulee järjestön mukaan turvata kestävillä rahoitusmalleilla, jotka tunnistavat apteekkipalvelujen täyden arvon ja mahdollistavat pitkäjänteiset investoinnit hoitoon ja innovaatioihin.
- PGEU muistuttaa, että apteekit ovat Euroopan laajin ja helpoimmin saavutettava terveydenhuollon infrastruktuuri.
Euroopan unionin apteekkijärjestö PGEU on julkistanut visionsa apteekkialan kehityksestä. Järjestö nostaa esiin kaikkiaan kahdeksan aloitetta, joiden kautta apteekkien koko potentiaali voitaisiin ottaa hyötykäyttöön.
PGEU:n visiossa apteekit toimivat muun muassa terveydenhuollon solmukohtina ja tarjoavat ennaltaehkäisyä, seulontaa ja rokotuksia osana arjen hoitoa, erityisesti alueilla, joilla muut terveyspalvelut ovat rajallisia.
Apteekkien ja niiden palvelujen taloudellinen kestävyys tulee järjestön mukaan turvata kestävillä rahoitusmalleilla, jotka tunnistavat apteekkipalvelujen täyden arvon ja mahdollistavat pitkäjänteiset investoinnit hoitoon ja innovaatioihin.
Aloitteiden avulla apteekit voivat PGEU:n mukaan auttaa Eurooppaa vastaamaan merkittäviin terveyteen, väestörakenteeseen ja kriiseihin liittyviin haasteisiin.
Apteekit avuksi vastaamaan terveydenhuollon haasteisiin
PGEU muistuttaa, että apteekit ovat Euroopan laajin ja helpoimmin saavutettava terveydenhuollon infrastruktuuri. Yli 500 000 ammattilaista kuuluvaa työskentelee noin 200 000 apteekissa ja palvelee yli 500:tä miljoonaa ihmistä eri puolilla Eurooppaa.
Samaan aikaan Euroopan terveydenhuoltojärjestelmiin kohdistuu painetta väestön ikääntymisen, kroonisten sairauksien ja lääkkeiden saatavuushäiriöiden vuoksi. Kuitenkin kansalaiset odottavat entistä saavutettavampaa ja yksilöllisempää hoitoa.
PGEU:n mukaan koronapandemia osoitti apteekkien merkityksen luotettavana ensimmäisenä hoitokontaktina: ne turvasivat pandemiassa hoidon jatkuvuuden, torjuivat väärää tietoa ja toteuttivat kansanterveystoimia.
Apteekit tekevät jo paljon
PGEU muistuttaa, että apteekkien henkilökunta tekee tänäkin päivänä jo paljon muutakin kuin lääkkeiden toimittamista: se tukee lääkkeiden turvallista käyttöä ja hoitoon sitoutumista, tarjoaa ennaltaehkäiseviä palveluja ja rokotuksia, hoitaa lieviä vaivoja, seuraa kroonisia sairauksia ja ohjaa vaativia lääkehoitoja – usein ilman ajanvarausta ja aukioloaikojen ulkopuolellakin.
Asianmukaisella tunnustuksella ja tuella näitä palveluja voidaan PGEU:n mukaan laajentaa edelleen esimerkiksi jäsenneltyihin seulontaohjelmiin ja rajattuihin lääkkeenmääräyskäytäntöihin hoitoprotokollien puitteissa sekä tiiviimpään yhteistyöhön muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, erityisesti niillä alueilla, missä muihin terveyspalveluihin on pitkä matka.
– Integroimalla apteekkitoiminta täysimääräisesti perusterveydenhuollon strategioihin, digitaalisiin terveydenhuoltojärjestelmiin ja kriisivalmiuskehyksiin Eurooppa voi vahvistaa ennaltaehkäisyä, hoidon jatkuvuutta sekä terveydenhuoltojärjestelmien kestävyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tulevaisuusvalmiutta, toteaa PGEU:n puheenjohtajan Mikołaj Konstanty.
PGEU korostaa, että Euroopan apteekkiverkosto ei ole ainoastaan terveydenhuollon voimavara, vaan myös keskeinen tekijä koko järjestelmän kriisinkestävyydessä. Viime vuodet ovat myös tuoneet esiin rakenteellisia haavoittuvuuksia, kuten lääkkeiden saatavuushäiriöt ja pirstaleiset digitaaliset infrastruktuurit.
Farmaseutit ja proviisorit käyttävät huomattavan osan ajastaan lääkkeiden toimituskatkosten hallintaan ja hallinnollisiin tehtäviin, mikä vähentää mahdollisuuksia suoraan potilastyöhön. PGEU katsoo, että näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää koordinoituja poliittisia toimia sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla.
PGEU:n keskeiset aloitteet
- Turvallisen, jatkuvan ja ihmislähtöisen hoidon tarjoaminen: Apteekit varmistavat, että ihmiset saavat lääkkeensä, ja antavat luotettavaa, yksilöllistä neuvontaa turvalliseen ja tehokkaaseen hoitoon.
- Apteekit terveydenhuollon solmukohtina: Apteekit tarjoavat ennaltaehkäisyä, seulontaa ja rokotuksia osana arjen hoitoa, erityisesti alueilla, joilla muut terveyspalvelut ovat rajallisia.
- Kliininen huippuosaaminen ja laajentunut toimenkuva: Apteekkihenkilökunta toimii ensilinjan kliinisinä asiantuntijoina, hoitaa lieviä vaivoja ja tukee hoidon jatkuvuutta yhteistyössä muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
- Kriisivalmius: Apteekit muodostavat luotettavan ja hajautetun turvaverkon, joka tukee lääkehuoltoa, hoidon tarpeen arviointia ja kansanterveystoimia kriisitilanteissa.
- Elinvoimainen ja tulevaisuuteen valmis työvoima: Vahva ja motivoitunut apteekkihenkilöstö rakentuu oikeudenmukaisen palkkauksen, ajanmukaisen koulutuksen ja selkeiden urapolkujen varaan.
- Inhimillinen digitaalinen murros: Digitaaliset työkalut tukevat turvallisempaa ja yhteen kytkeytyneempää hoitoa ja mahdollistavat sen, että apteekkihenkilökunta voi käyttää enemmän aikaa potilaisiin.
- Taloudellinen kestävyys: Kestävät rahoitusmallit tunnistavat apteekkipalvelujen täyden arvon ja mahdollistavat pitkäjänteiset investoinnit hoitoon ja innovaatioihin.
- Ympäristöystävällinen toiminta: Apteekit edistävät lääkkeiden vastuullista käyttöä ja kestäviä toimintatapoja suojellakseen sekä kansanterveyttä että ympäristöä.
- PGEU:n visioon kokonaisuudessaan voi tutustua täällä.