Hyppää sisältöön

Eduskunta käsittelee paraikaa apteekkitalouden uudistamista ja lääkesäästöjä. Lääketaksaa halutaan leikata ja muuttaa apteekkiverolakia siten, että veron perusteena olisi lääkemyynnin voittomarginaali. Myös muita muutoksia on luvassa.

Julkiseen talouteen yli 30 miljoonan euron säästöjä hakeva uudistus herättää paljon huolta niin alan työntekijöiden kuin meidän kansalaisten parissa.

Esimerkiksi perustuslakivaliokunta arveli lausunnossaan muutosten heikentävän apteekkien kannattavuutta. Valiokunta näki, että uudistus on ongelmallinen elinkeinovapauden ja omaisuuden suojan kannalta. Se arveli, että tappiollisten apteekkien määrä yli kaksinkertaistuisi lähes 50:een.

Kyse on meille kaikille isosta asiasta. Apteekki on keskeinen lähipalvelu ja jokaisen paikkakunnan olennainen elinvoiman osa, jolla on suuri rooli suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa.

Apteekkipalvelu on siitä harvinainen palvelu, että se lähes aina pelaa. Meillä jokaisella on siitä kokemuksia.

Laadukas apteekki ei kuitenkaan säily, jos se ei kannata. Apteekin pyörittäminen on vaativaa yrittämistä, jossa pitää osata paitsi lääkeala ja yrittäjyys myös liiketoiminnan kehitys. Suomessa on paljon erin-omaisia apteekkeja, joita on kehitetty rohkeasti asiakkaan tarpeisiin.

Vaikka apteekkiala on ymmärrettävästi vahvasti säänneltyä, sillä pitää olla mahdollisuus harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa. Ilman sitä ala ajautuu vaikeuksiin ja suomalaisten keskeiset palvelut ovat vaarassa.

Arvostan suuresti työtä, jota apteekkarit joukkoineen tekevät suomalaisten terveyden hyväksi eri puolilla Suomea, pienilläkin paikkakunnilla.

Moni on ajanut joitakin apteekkituotteita ruokakauppoihin. Vaatimus on ymmärrettävä. Muutos pitää kuitenkin tehdä tavalla, joka turvaa yrittäjävetoisen apteekkitoiminnan eri puolilla Suomea – myös pienillä paikkakunnilla – eikä keskitä entisestään suomalaista kauppaa.

Vaikka apteekkiala on ymmärrettävästi vahvasti säänneltyä, sillä pitää olla mahdollisuus harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa. Ilman sitä ala ajautuu vaikeuksiin ja suomalaisten keskeiset palvelut ovat vaarassa.

Suomalainen apteekkijärjestelmä ei ole valmis. Siinä on parantamisen varaa. Sen tietää parhaiten apteekkiala itse.

Myös säästöjä tarvitaan, mutta ne on etsittävä tavalla, joka ei vaaranna lääkehuoltoa eri puolilla Suomea. Kun Suomen väestö vanhenee ja keskittyy, on tärkeä huolehtia, että apua tarvitsevat saavat tärkeimmän avun ja ohjauksen riittävän läheltä.

Siksi on meille kaikille tärkeää, että apteekkeja uudistetaan harkitusti ja esitystä parannellaan apteekkialaa kuunnellen siten, että hyvät palvelut voidaan varmistaa ja apteekkien kannattavuus eri puolilla Suomea turvata.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 14 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times