Uutinen

Apteekkari: Näin katastrofaalista tilannetta ei ole koskaan ennen nähty

07.09.2017 | 16:39

Teksti : ERJA ELO

Lääkkeiden toimitusvaikeuksista kärsivä Oriola ei ole pystynyt priorisoimaan elintärkeiden lääkkeiden toimittamista apteekkeihin.

Lääketukku Oriolan ongelmat lääketoimituksissa eivät ole vielä helpottamassa.

Apteekkariliiton torstaina (7.9.) tekemän pikakyselyn mukaan vain noin joka kuudes apteekeista on ilmoittanut tilanteen parantuneen alkuviikkoon verrattuna.

Suurin osa apteekeista on ollut viime perjantaista lähtien ilman normaaleja lääketoimituksia, ja noin joka neljäs on jäänyt ilman akuutteja hätätoimituksiakin tällä viikolla.

Pikakyselyiden tulokset ovat suuntaa antavia.

"Emme ole saaneet edes hätätoimituksia"

Ongelmia on ollut kaikkialla Suomessa. Apteekkari Eeva Savela Lohjan 1 apteekista kertoo ongelmien alkaneen jo viime perjantaina. Tilanne on kriisiytynyt nopeasti.

– Tilanne on pahentunut alkuviikosta entisestään, mitään ei ole korjattu. Tänään Oriolasta tuli vain yksi laatikko, aiemmista tilauksista on vielä sata laatikkoa saamatta. Emme ole saaneet edes hätätoimituksia.

Lääkepula vaikuttaa suoraan asiakkaisiin, vaikka apteekki varastoineen on suuri. Eräällä asiakkaalla diabeteslääkkeet ehtivät jo loppua, eikä uusia saada.

– Näin katastrofaalista tilannetta ei ole koskaan ennen nähty, päivittelee 20 vuotta apteekkarina toiminut Savela.

Syöpälääkettä tilattiin, matolääkettä saatiin

Oriola on luvannut priorisoida tärkeimmät lääkekuljetukset. Siitä huolimatta ainakin osassa apteekeissa elintärkeätkin reseptilääkkeet ovat jääneet saamatta.

Apteekit raportoivat, että reseptilääkkeiden sijasta Oriolan lähetyslaatikoissa on ollut tavallisia kipulääkeitä, yskänlääkettä, ihottumien hoitoon tarkoitettuja hydrokortisonivoiteita, koirien matolääkettä, kihomatolääkettä, ilmavaivalääkettä ja korvakipuun tarkoitettuja tippoja.

Moni apteekki on jäänyt kokonaan ilman tilaamiaan reseptilääkkeitä. Ensimmäisenä pulaa on tullut harvinaisista, asiakkaille erikseen tilattavista lääkkeistä, kuten syöpälääkkeistä.

Joissakin osissa Suomea on pulaa myös insuliineista, kilpirauhaslääke tyroksiinista sekä jääkaapissa säilytettävistä lääkkeistä.

Apteekit ovat metsästäneet asiakkaille lääkkeitä lainaamalla niitä esimerkiksi toisiltaan tai sairaaloista. Joitakin korvaavia tuotteita on pystytty tilaamaan toisesta tukusta.

Apteekkarit huolissaan tilanteesta

Apteekkarit ovat huolissaan tilanteen jatkumisesta, sillä tiettyjen lääkkeiden varastot ovat loppumassa, kun täydennystä ei tule.

Oman ongelmansa muodostaa se, ettei lähetyksistä ole tullut apteekkeihin tilauslistoja tai jos on tullut, ne ovat olleet apteekkareiden sanojen mukaan ”kryptisiä” tai ”täyttä hepreaa”.

Apteekeilla on edessään siis joka tapauksessa valtava selvitys- ja inventointityö, kun lääkekuljetuksen ongelmat lakkaavat haittaamasta asiakaspalvelua.