Uutinen

Apteekin kemikaaliopas uudistui

30.05.2016 | 09:20

Teksti : Sanna Siissalo

Opasta laadittaessa on otettu huomioon apteekeista tulleet kemikaaleihin liittyvät kysymykset ja muutenkin tarkasteltu kemikaaleihin liittyviä vaatimuksia apteekkityön kannalta.

Suomen Apteekkariliiton tuottama Apteekin kemikaaliopas on nyt julkaistu. Se on päivitetty versio aiemmasta Kemikaalien myynti ja säilytys apteekissa -oppaasta.

Kemikaaleja koskeva lainsäädäntö on lähes kokonaan uudistunut edellisen oppaan julkaisun jälkeen.

Vuonna 2011 EU:n kemikaalilainsäädäntö oli jo kehittymässä nykyiseen muotoonsa, mutta jäsenmaita suoraan sitovien EU-asetusten siirtymäajat ja valmistelutyö olivat vielä kesken.

Nyt kaikki keskeiset asetukset ovat voimassa ja jäsenmaiden oma, täydentävä kemikaalilainsäädäntö on myös voitu ajantasaistaa. EU-asetuksilla määrätään muun muassa kemikaalien rekisteröinnistä, luokittelusta ja merkinnöistä sekä biosidien markkinoille saattamisesta ja käytöstä.

Suomen kemikaalilakiin puolestaan sisältyvät eri viranomaisten tehtävät ja valtuudet. Laissa on vielä myös eräitä biosideja koskevia säädöksiä niiltä osin kuin EU:n biosidiasetuksen siirtymäaika jatkuu edelleen.

Erilaiset vaarat eritelty

Uuden kemikaalioppaan rakenne pohjautuu edelliseen versioon: Oppaassa on tiivistetysti kuvattu voimassaoleva kemikaalilainsäädäntö, mutta viittaukset väistyneeseen kansalliseen lainsäädäntöön ja muun muassa vanhentuneet varoitusmerkit on jätetty pois.

Kemikaalien vaaraluokituksessa on eritelty fysikaaliset vaarat, terveydelle aiheutuvat vaarat ja ympäristövaarat.

Kemikaalien merkinnöistä käydään läpi erityisesti varoitusmerkit sekä etikettien ja käyttöturvallisuustiedotteen sisältämät asiat.

Oppaan laajin osio käsittelee kemikaalien myyntiä apteekista: mitä ja millä edellytyksillä saa myydä, mitä ei saa myydä tai milloin myynti vaatii erityistoimenpiteitä, miten myytävät kemikaalit pakataan ja merkitään sekä muita kemikaalien myyntiin liittyviä käytännön asioita.

Lisäksi oppaassa käsitellään kemikaalien varastointia ja työturvallisuutta.

Oppaan liitteistä löytyy muun muassa lista kemikaaleja koskevista säännöksistä, kemikaalien myynnissä tarvittavat lomakkeet sekä etikettimalleja.

Ajantasainen kemikaalitieto Salkun pikaohjeesta

Kemikaalioppaan lisäksi apteekeille on valmistunut paljon toivottu pikaohje, jonka avulla voi helposti selvittää, voiko tiettyä kemikaalia myydä asiakkaalle vai onko sen myynnissä joitakin rajoituksia.

Pikaohjeessa on suorat linkit voimassaoleviin viranomaismääräyksiin, joista voi hakutoiminnolla etsiä tarvitsemansa tiedot kemikaalin nimellä.

Kaikkein useimmin apteekeista kysyttyjen kemikaalien myyntitiedot on listattu myös Kemikaalioppaassa kemikaalien myyntiä käsittelevässä luvussa.

Sekä oppaan että pikaohjeen pdf-versiot tulevat Apteekkariliiton Salkku-palveluun. Niiden sisältämiä linkkejä päivitetään säännöllisesti, joten ajantasainen kemikaalitieto on aina saatavilla Salkussa.

Jokaiseen apteekkiin ja sivuapteekkiin lähetetään yksi painettu kappale uutta opasta viikolla 21. Lisäkappaleita voi tilata PharmaPressistä Paula Laineelta.