Uutinen

Vain harva apteekki myy homeopaattisia valmisteita

16.04.2014 | 14:45

PÄIVITETTY 16:30 Apteekkariliiton kyselyyn vastasi yli 400 apteekkia. Niissä 14:ssä myydään homeopaattisia valmisteita.

Homeopaattisia valmisteita on myynnissä vain muutamassa apteekissa Suomessa, selviää Apteekkariliiton tuoreesta kyselystä.

Kyselyyn vastasi 406 apteekkia Suomen 816 apteekista. Niistä 14 ilmoitti pitävänsä tuotevalikoimassaan homeopaattisia valmisteita.

Selkeä enemmistö eli 392 apteekkia vastasi, ettei heillä ole myynnissä kyseisiä valmisteitä.

- Apteekkikyselyn tulokset olivat odotusten mukaiset, toteaa Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura.

Kysely tehtiin sen jälkeen, kun Iltasanomat uutisoi STT:n jutun pohjalta helmikuussa, että apteekit ovat alkaneet paikata lääkemyynnin kannattavuuden heikentymistä uskomuslääkkeillä. Uutinen aiheutti keskusteluryöpyn netin keskustelufoorumeilla ja sosiaalisessa mediassa.

Tuotteita
ei suositella

Apteekit suhtautuvat homeopatiaan nihkeästi, osa hyvin jyrkästikin, selviää kyselystä.

Apteekeissa kuitenkin kunnioitetaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja asiakkaan ja lääkärin välistä potilassuhdetta. Näin ollen homeopaattisia valmisteita voidaan tilata asiakkaan pyynnöstä, varsinkin, jos kyseessä on lääkärin reseptillä määräämä homeopaattinen valmiste. Mutta homeopaattisia tuotteita ei suositella ja asiakkaalle tarjotaan tutkittuun tietoon perustuvia tuotteita.

Apteekin kannalta tilanteen tekee hankalaksi se, että homeopaattiset valmisteet kuuluvat lääkelain piiriin ja osaa niistä voidaan myydä vain apteekeista.

Apteekkien mukaan homeopaattisten valmisteiden kysyntä on kuitenkin hyvin vähäistä. Moni vastaaja ei ollut toimittanut niitä reseptilläkään koko uransa aikana kuin muutamia.

INKERI HALONEN

Skepsis ry:n videouutinen homeopaattisten tuotteiden myynnistä apteekissa >