Työyhteisön hoitoa
- 29.08.2012 at 02:29
Työhyvinvointitalkoisiin ei ihmeitä vaadita.

MONELLA SYRJÄISEMMÄLLÄ paikkakunnalla työntekijöitä ei ole tungokseksi asti. Silloin otetaan ketä saadaan. Usein kuitenkin joudutaan rankkaamaan hakijat ja kuorimaan kermat päältä. Riittääkö silloin, että haastatellaan viisi hakijaa ja valitaan se, joka hymyilee eniten ja vastaa asiantuntevimmin?
Apteekkialalla on tärkeää olla reipas, nopea, oma-aloitteinen, iloinen, asiantunteva ja niin edelleen. Haastattelussa punnitaan tarkkaan ominaisuudet ja haastattelija miettii, miten kukin sopeutuisi apteekin työyhteisöön. Näinkö sitten saadaan juuri siihen apteekkiin paras mahdollinen työntekijä?
Kärjistäen teoria ehkä menee näin, ja apteekkiin saadaan pätevät henkilöt töihin. Tämä on kuitenkin vasta lähtötilanne, sillä hyvätkään työntekijät eivät takaa onnistunutta tulosta, jos kaikki apteekkarista tavaranpurkajaan eivät puhalla yhteen hiileen. Toimiva orkesteri edellyttää, että jokainen soittaa samoja nuotteja. Asiakas on itseoikeutetusti keskiössä, mutta työntekijät ovat apteekin voimavara. Vietämme noin kolmasosan päivästämme työpaikalla, joten työssä jaksamisen merkitystä ei kannata väheksyä.
Usein ajatellaan, että palkka motivoi parempiin tuloksiin ja palkkaa lisäämällä saadaan työtehoa paremmaksi. Kokemukseni mukaan todellisuudessa palkka on kuitenkin pieni, joskaan ei merkityksetön osa työssä jaksamista. Työntekijöille paljon tärkeämpiä asioita ovat mukava työyhteisö, arvostus, mahdollisuus kehittyä uralla, joustaminen ja ennen kaikkea ”me-fiilis” eli tunne siitä, että teemme kaikki yhdessä töitä asiakkaan hyvinvoinnin eteen.
Yleensä vastuu työyhteisön hyvinvoinnista sysätään työnantajalle. Työnantajan pitääkin luoda puitteet työssä jaksamiseen, mutta toimiva työyhteisö vaatii jokaisen työpanosta. Työnantajan kannattaa tarjota virkistyspäiviä ja koulutusta, mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat arjen pienet asiat.
Hyvät huomenet, kiitos ja kannustava asenne työkaveria kohtaan kantavat pitkälle ja ovat halpa keino pitää huolta työyhteisöstä. Kerran vuodessa järjestettävä virkistyspäivä on merkityksetön, jos päivittäiset kahvihetket työpaikalla ovat pakkopullaa.
Itse olen kiitollinen juuri siitä, että saan kokea työssäni arvostusta ja toisista välittämistä. Leppoisat asiakkaat sekä mukava työyhteisö ja esimies ovat asioita, joiden merkitystä ei voi väheksyä. Juuri ne ovat niitä asioita, minkä vuoksi kannattaa joka aamu lähteä iloisena töihin.
Työhyvinvoinnista on usein tehty liian abstrakti asia. Se ei ole kuitenkaan vain työpaikan yhteisiä retkiä vaan ensisijaisesti yhteisiä hetkiä eli päivittäistä sujuvaa työntekoa ja yhteistä kommunikointia työpaikalla. Onnistunut työpäivä koostuu mukavasta asiakaskontaktista, yhteisestä kahvihetkestä ja työkaverin tai esimiehen kehuista. Työhyvinvointitalkoisiin ei ihmeitä vaadita!
Jani Rönkkö
Kirjoittaja työskentelee proviisorina Iisalmen Kirkkopuiston apteekissa.