Havainnekuva bakteerista lähietäisyydeltä. Bakteerin uloin kalvo muodostaa tehokkaan suojan antibiootteja vastaan. Kuva: Ekaterina Osmekhina / Aalto-yliopisto
Uutinen

Tutkijat kehittivät lääkkeen, joka voi torjua antibioottiresistenssiä

18.04.2023 | 08:45

Teksti : Hanna Hyvärinen

Uusi lääke iskee bakteerien sijaan niiden viestintään ja suojamekanismeihin. Se voi parantaa nykyisten antibioottien tehoa ja ehkäistä uusien antibiooteille resistenttien bakteerien syntyä.

Aalto-yliopiston vetämä kansainvälinen tutkijaryhmä on kehittänyt uuden hoitomenetelmän, joka voi auttaa antibioottiresistenssin torjumisessa. Menetelmä perustuu ryhmän seulonnoissaan löytämiin lääkemolekyyleihin, jotka eivät hyökkää suoraan bakteereja vastaan vaan iskevät niiden viestintään ja puolustusmekanismeihin eli virulenssitekijöihin.

– Koska lääke lamauttaa bakteerin sen sijaan, että se tappaisi sen tai pysäyttäisi sen kasvun, menetelmä aiheuttaa vähemmän painetta bakteerin vastustuskyvyn kehittymiselle, kertoo tutkimusta johtava Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Christopher Jonkergouw yliopiston tiedotteessa.

Antibioottien kehityksen alkuaikoina bakteereilla kesti keskimäärin 11 vuotta kehittyä niille vastustuskykyisiksi. Nyt aika on lyhentynyt 2–3 vuoteen.

– Tilanne on erittäin vakava. Monet yleiset infektioita aiheuttavat bakteerit ovat kehittyneet vastustuskykyisiksi, eikä uusi antibiootteja vain kehitetä tarpeeksi nopeasti”, sanoo tutkijatohtori Ekaterina Osmekhina Aalto-yliopistosta.

Antibioottia tarvittiin vähemmän

Ryhmä testasi kehitteillä olevaa lääkettä Maailman terveysjärjestö WHO:n kriittisimpien superbakteerien listalla olevia Pseudomonas aeruginosa- ja Acinetobacter baumannii -bakteereja vastaan. Molekyyli sitoi bakteerien vapauttamia myrkyllisiä aineita eli toksiineja ja häiritsi bakteerien kykyä kommunikoida. Samalla se vähensi bakteerien suojakilvekseen tuottamien kalvojen eli biofilmien muodostumista.

Tutkijaryhmä selvitti myös sitä, tekeekö kehitteillä oleva lääke bakteerit haavoittuvammiksi nykyisille antibiooteille. Tutkimus osoitti, että antibiootti tehosi pienemmällä annoksella, kun hoitoa täydennettiin uudella lääkkeellä. Kahden viikon testausaikana bakteerit eivät myöskään tulleet yhdistelmälle vastustuskykyisiksi. Pelkälle antibiootille resistenssi syntyi nopeasti, antibiootista riippuen jo muutamassa päivässä.

Tutkimustulos viittaa siihen, että lääke auttaa nykyisten antibioottien tehon säilyttämisessä bakteeri-infektioita vastaan. Lääke vaikuttaa bakteerien vahvaan ulkokalvoon ja tekee siitä löysemmän ja läpäisevämmän.

– Se tarkoittaa, että antibioottien on helpompi päästä kiinni bakteereihin ja tappaa ne, Ekaterina Osmekhina selittää.

Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Communications -lehdessä.

Tulokset antavat toivoa, mutta edessä on vielä vuosien työ

Laboratoriokokeessa lääke myös suojasi ihmisen keuhkosoluja bakteeritartunnalta vähentämällä tulehdusta ja kudosvaurioita aiheuttavien toksiinien määrää. Suojaus toimi tehokkaasti myös hiirillä tehdyissä tautimallikokeissa.

Lupaavat tulokset lääkemolekyylin tehosta bakteerien patogeenejä vastaan antavat uutta toivoa kilpajuoksussa antibioottiresistenssiä vastaan. Paljon työtä on kuitenkin vielä tehtävänä, tutkijaryhmä toteaa.

Ensimmäiset kliiniset kokeet voidaan tehdä ehkä noin kahden vuoden päästä. Lääkkeen pääsy markkinoille on vielä vuosien työn takana.

Antibioottiresistenssi aiheuttaa vuosittain yli miljoonan ihmisen kuoleman, ja määrän ennustetaan jopa kymmenkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.