Hyppää sisältöön

HUHTIKUU taitaa tänä vuonna olla kuukausista julmin. Aprillipäivästä alkaen apteekit saavat jälleen kerran näyttää kyntensä lääkekorvausuudistusten toteuttajina. Ei tosin riemusta kiljuen, sillä työn palkkana odotetaan tuntuvaa leikkausta tulokseen.

Lainsäätäjä arvioi järjestelmän tuottavan vuositasolla 85 miljoonan euron säästöt, mutta Apteekkariliiton laskelmien mukaan ne saattavat yltää jopa 140 miljoonaan. Korvausmenoja säästyy takuulla, mutta apteekeilla ei lähiaikoina ole aihetta juhlaan.

Nyt valmistaudutaan talkoisiin, jotka edellyttävät tietojärjestelmien päivittämistä, uudenlaista logiikkaa reseptien toimittamisessa sekä varastonhallinnan tehostamista. Ulkopuolelle ei näy, miten monta yksityiskohtaa on jälleen kerran viritettävä uuteen uskoon ja opeteltava järjestelmän hallitsemiseksi. Apteekkityö vaatii todellakin monialaista osaamista.

Kun huhtikuun alusta on selvitty, alkavat uudet haasteet erityisesti Kotkassa ja Turussa, joissa on määrä aloittaa sähköisen lääkemääräyksen käyttöönotto ennen kesää.

Meille se tarkoittaa toukokuun alkua, sillä vielä huhtikuun puolivälissä tehtävä lääketietokannan päivitys tuo lääkevaihdon kokemusten perusteella valtavasti muutoksia lääkevalikoimaan.

Apteekeille on annettava edes muutaman viikon työrauha yhden järjestelmän sisäänajoon ennen toisen suuren muutoksen käynnistämistä.

Sähköiseen lääkemääräykseen valmistautuminen on sekin tehty lääkealalla talkootyönä. eReseptin avulla saatavat mahdolliset säästöt ja muut hyödyt ovat kaikille vielä teoriaa.

Kustannukset ovat kuitenkin jo konkretisoituneet tietojärjestelmien toimittajille ja alkavat näkyä apteekeissakin, jos ja kun laitekanta, tietoliikenneyhteydet ja ohjelmistot edellyttävät uudistamista.

Laki sähköisestä lääkemääräyksestä mahdollistaa sen, että reseptikeskuksen ja lääketietokannan käyttö muuttuu maksulliseksi. Odotamme eReseptiä myönteisellä mielellä. Emme kuitenkaan voi hyväksyä sitä, että apteekki joutuisi maksamaan sähköisen lääkemääräyksen toimittamisesta.

Talkootyölläkin on rajansa.

 Sirpa Peura

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times