TikTok-apteekkari Paukkunen: Maaseudulla apteekki voi olla ainoa terveydenhuollon toimipiste, johon pääsee
Apteekkityö, Ihmiset, Talous - 02.10.2025 at 09:26
Mikko Paukkunen toivoo päättäjien tutustuvan sekä apteekkien että maaseudun todelliseen arkeen ennen kuin tekevät niitä koskevia isoja päätöksiä.
Lue tiivistelmä
- Mikko Paukkunen on työskennellyt vuoden ajan apteekkarina Pyhäjoen pääapteekissa ja Merijärven sivuapteekissa.
- Hän uskoo pärjäävänsä, vaikka apteekkien taloustilannetta on heikennetty useilla leikkauksilla, jotka kolahtavat kipeimmin juuri uransa alkuvaiheessa oleviin apteekkareihin, .
- Hänet tunnetaan TikTokissa nimimerkillä ApteekkariPaukkunen. Politiikkaa ja taloutta käsittelevät lyhytvideot ovat keränneet parhaimmillaan yli 330 000 katsomiskertaa.
Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen hallituksen valmisteleman apteekkiuudistuksen, joka uhkaa heikentää apteekkien asemaa monella tavalla.
Uudistuksessa muun muassa leikataan reseptilääkkeiden katteita 36 miljoonalla eurolla, ja parinkymmenen itsehoitolääkeryhmän myynti laajenee apteekeista päivittäistavarakauppoihin.
Muutosten uskotaan kolahtavan kaikkein kipeimmin pieniin apteekkeihin, ja niitä pyörittäviin, uransa alkuvaiheessa oleviin apteekkareihin.
Viime vuosina apteekkialalle on tullut ennätyksellinen määrä uusia yrittäjiä. Yli kuudestasadasta suomalaisesta apteekkarista lähes 40 prosenttia on aloittanut työssä vasta 2020-luvulla.
Uudet apteekkarit ovat lähtökohdiltaan hankalammassa asemassa kuin jo viime vuosituhannella toimineet kollegansa, sillä apteekkien toimintaedellytyksiä on heikennetty koko 2000-luvun ajan.
Kaksi pientä apteekkia maaseudulla
Yksi uusista apteekkareista on Mikko Paukkunen, 36, jolla on kaksi pientä maaseutuapteekkia Pohjois-Pohjamaalla.
– Olen tulevaisuuden suhteen toiveikas, vaikka onhan tässä tummiakin pilviä. Se on sama kuin sijoittamisessa, että silloin kun muut pelkäävät, pitää mennä rohkeasti sisään.
Apteekkariliitto on varoittanut, että nyt tehtävät leikkaukset voivat ajaa apteekkeja ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin, jolloin maankattava apteekkiverkosto on vaarassa.

Paukkunen huomauttaa, että suunnitteilla oleva 36 miljoonan leikkaus on apteekeille valtava, mutta valtion lähes 89 miljardin euron budjettiin verrattuna rahamäärä on häviävän pieni.
– Näin suuri leikkaus tuntuu kohtuuttomalta, vaikka ymmärrän, että kaikkien pitää osallistua talkoisiin. Tuntuu että apteekit nähdään helppona leikkauskohteena, koska alalle kohdistetaan jatkuvasti uusia heikennyksiä.
Paukkunen uskoo todennäköisesti pärjäävänsä itse, mutta pienemmissä ja heikommin kannattavissa apteekeissa työskenteleville apteekkareille saattaa tulla tukalat oltavat.
Datakeskuksesta elinvoimaa kuntaan
Mikko Paukkunen toimii apteekkarina Pyhäjoen pääapteekissa ja Merijärven sivuapteekissa.
Pyhäjoki on noin 3 000 asukkaan rannikkokunta Raahen ja Kalajoen välissä. Siellä on peruspalvelut, pari ruokakauppaa ja useita pieniä yksinyrittäjien pitämiä yrityksiä. Apteekki sijaitsee liikekeskuksessa Valtatie 8:n varrella.
– Pyhäjoki on tällainen maaseudun pikkupitäjä, mutta kunnassa on paljon potentiaalia, ja täällä yritetään tehdä asioita elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, kuvailee Paukkunen, joka toimii paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallituksessa.
Elinvoimaa piti saada kunnan maille rakennettavasta Suomen kolmannesta ydinvoimalaitoksesta. Mittava rakennusprojekti kuitenkin peruttiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, koska toimijat olivat kytköksissä Venäjän valtion omistamiin yrityksiin.
Nyt piristysruisketta odotetaan toisesta rakennusprojektista. Kuntaan saatetaan rakentaa suuri datakeskus vuonna 2027. Rakennusvaiheessa paikkakunnalle tulisi arviolta tuhat työntekijää, mikä toisi lisää asiakkaita myös apteekkiin.

Sivuapteekki hiipuvalla paikkakunnalla
Apteekkiluvan kylkiäisenä Paukkunen sai velvollisuudekseen pitää sivuapteekkia reilun 20 kilometrin päässä sisämaassa, tuhannen asukkaan Merijärvellä.
Sivuapteekit ovat tyypillisesti huonosti kannattavia tai jopa tappiollisia. Ne sijaitsevat paikoissa, joissa pääapteekin pitäminen ei ole mahdollista esimerkiksi pienen väkiluvun vuoksi, eikä Merijärvi tee poikkeusta.
– Merijärvi on valitettavasti hiipuva paikkakunta, jossa on niukasti palveluja. Vaikka siellä asuu paljon lapsiperheitä, lapset yleensä muuttavat muualle opintojen perässä, Paukkunen sanoo.
Kuusi lomapäivää vuoden aikana
Apteekkiyrittäjän arki ei ole luksusta, vaan kahden apteekin pyörittäminen on vaatinut pitkiä työpäiviä. Alkuvaiheessa Paukkusella ei ole ollut varaa palkata tarpeeksi farmaseutteja, joten hän oli kesälläkin joka päivä töissä.
– Vuoden sisällä olen saanut pidettyä kuusi lomapäivää, mutta ei se oikeastaan haittaa, koska olen vähän työnarkomaani.
Paukkunen panostaa omaan jaksamiseensa seuraamalla, mitä keho kertoo. Jos stressi tuntuu puskevan pahasti päälle, hän saattaa pitää toisinaan etäpäivän, jos apteekeissa on tarpeeksi henkilökuntaa paikalla.
Hän kertoo olevansa silti paljon paremmassa asemassa kuin moni muu aloittava apteekkari. Lainojen maksun ja yritystoiminnan muiden kulujen jälkeen hän pystyy nostamaan itselleen palkkaa lähes saman verran kuin saisi toisen palveluksessa proviisorina.

Kun apteekkityöltä jää aikaa, Paukkunen tekee sisältöä someen. Hänet tunnetaan TikTokissa nimimerkillä ApteekkariPaukkunen. Politiikkaa ja taloutta käsittelevät lyhytvideot ovat keränneet parhaimmillaan yli 330 000 katsomiskertaa.
Hänen mielestään olisi hyvä alan imagon kannalta, jos someen saataisiin muitakin apteekkariyrittäjiä omilla kasvoillaan.
– Toivon että kollegat rohkaistuvat esiintymään omalla naamallaan julkisesti, koska apteekkarit koetaan etäisenä ammattikuntana. Tavalliset kansalaiset tuskin osaavat mainita yhtään apteekkaria nimeltä, mutta meilläkin voisi olla tunnettuja somepersoonia, kuten Lääkäri Atte tai Terapeutti-Ville.
Apteekit nähdään helppona leikkauskohteena
Harva tavallinen kansalainen myöskään ymmärtää apteekkien taloudellista todellisuutta. Monet kansalaiset ja päättäjät kuvittelevat lääkkeiden myynnin olevan erittäin kannattavaa liiketoimintaa.
– Apteekit ovat varmasti kauan sitten olleet kultakaivoksia, mutta tilanne on muuttunut selvästi. Toivon, että yleinen mielikuva muuttuu realistisempaan suuntaan, Paukkunen sanoo.
Realismia on se, että 2000-luvun leikkaukset ovat vetäneet apteekkien talouden niin tiukalle, että osa apteekkareista ei pysty maksamaan itselleen palkkaa tai pitämään lomia.
Paukkunen toivoo, että kansalaiset osaisivat tulkita oikein esimerkiksi marraskuun veropäivän tulolistauksia, jotka ylläpitävät virheellistä mielikuvaa apteekkarien suurista tuloista.
– Verotilastoissa ei näy apteekkarille käteen jäävä palkka, vaan kyseessä on koko apteekin tulos, koska apteekkarit ovat toiminimiyrittäjiä. Apteekkarit maksavat summasta esimerkiksi lainanlyhennykset. Itselläni menee lainanhoitokuluihin 7 000 euroa kuukaudessa, hän kertoo.

Päättäjät, tulkaa maaseudulle katsomaan!
Paukkunen on aiemmin asunut koko elämänsä kaupungissa, mutta muutto apteekkariksi maalle on avannut silmät. Nyt hän puhuu mielellään maaseudun elinvoimaisuuden puolesta.
– Maalla ihmiset tulevat toimeen vähällä ja he eivät valita turhasta. Kun jouduin lyhentämään Merijärven sivuapteekin aukioloaikoja, odotin kiukkuista asiakaspalautetta, mutta kukaan ei sanonut mitään, hän ihmettelee.
Hän kehottaa Kehä III:n sisällä toimivia kansanedustajia tutustumaan maaseudun arkeen ennen kuin tekevät harkitsemattomia päätöksiä.
Apteekkiverkoston romuttaminen hankaloittaisi maaseudulla asuvien elämää. Paukkusen mukaan apteekkeja tarvitaan tulevaisuudessa vähintään yhtä paljon kuin nyt, koska julkisen terveydenhuollon palvelupisteitä karsitaan jatkuvasti.
– Pyhäjoen terveysasema on yleensä auki kahtena päivänä viikossa, mutta Merijärvellä lääkäri on paikalla enää kerran kuukaudessa, hän kertoo.
Muina aikoina ihmiset joutuvat matkustamaan 30 kilometrin päähän joko Raahen tai Kalajoen terveyskeskukseen. Liikkuminen on vaikeaa tai mahdotonta ilman omaa autoa, koska kesällä Merijärvellä ei kulje ollenkaan julkista liikennettä.
Paukkunen korostaa, että apteekit eivät ole pelkkiä lääkepakettien jakelupaikkoja, vaan maaseudulla ne ovat ainoita auki olevia terveydenhuollon toimipisteitä, joista ihmiset hakevat apua hyvin monenlaisiin terveysongelmiinsa.
Farmasian ammattilaisten osaamista kannattaisi Paukkusen mukaan hyödyntää paremmin. Apteekeilla olisi potentiaalia tehdä nykyistä tiiviimpää yhteistyötä julkisen terveydenhuollon ja sotealueiden kanssa. Hän itse alkaa tarjota apteekeissaan rokotuspalveluja tänä syksynä.
Pyhäjoen ja Merijärven apteekit
Pyhäjoen apteekki on auki ma-pe klo 9-19 ja la klo 9-16.
Lähimmät kilpailevat apteekit sijaitsevat Raahessa ja Kalajoella.
Pyhäjoen terveysasema on auki kahtena päivänä viikossa. Lähin sairaala on Raahessa noin 30 kilometrin päässä, yöpäivystys on Oulussa.
Merijärven sivuapteekki sijaitsee reilun 20 kilometrin päässä Pyhäjoelta. Se on auki ma-ti, to-pe klo 10-17
Pyhäjoen apteekissa työskentelee apteekkari, neljä farmaseuttia ja yksi tekninen. Farmaseutit käyvät vuoroviikoin Merijärven sivuapteekissa.
Apteekeissa aloitetaan tänä syksynä rokotustoiminta.
Lue myös
Lääkesäästöt Apteekkariliitto: Useat irralliset muutokset nakertavat apteekkien taloutta – Ymmärretäänkö yhteisvaikutukset?
Apteekkijärjestelmä Piippolan vaari voi jäädä ilman apteekkia
Lääkesäästöt Apteekkariliitto: Apteekkipalvelut turvattava – Hallituksen apteekkiuudistus rapauttaa perustaa