Palkittu Hanna Nohynek on ollut hyvin median tavoitettavissa ja hän on vastannut selkeästi rokotusaiheisiin kysymyksiin. Kuva: Ville Rinne
Uutinen

Terveystoimittajat palkitsivat THL:n Hanna Nohynekin

13.01.2021 | 10:30

Teksti : ERJA ELO

Jaa artikkeli:

Terveystoimittajat ry on myöntänyt Hyvän Tiedon Omena -tunnustuspalkinnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynekille (s. 1958).

Hyvän Tiedon Omena jaetaan vuosittain asiantuntijalle, joka on tehnyt poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä median ja erityisesti terveystoimittajien kanssa ja joka on uskaltanut puhua julkisuudessa myös vaikeista aiheista.

Hanna Nohynek on ollut paljon esillä mediassa koronaepidemian aikana. Hän sairasti itsekin taudin maaliskuussa. Nohynek kertoi avoimesti tartunnastaan ja sen seurauksista. 

Parhaillaan Nohynekiä työllistävät koronavirusrokotteet. Ne ehkäisevät erinomaisesti taudin vakavia muotoja ja ovat tehokkaita myös ikäihmisillä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, mikä on rokotteiden teho tartunnan ja tartuttavuuden ehkäisyssä. Myös se on vielä epäselvää, kuinka kauan rokotteiden teho kestää.

Perusteluissa Hyvän Tiedon Omenan saajaksi Hanna Nohynekia kuvataan korvaamattomaksi tietolähteeksi ja äärimmäisen yhteistyökykyiseksi. Hän on ollut hyvin tavoitettavissa ja vastannut selkeästi rokotusaiheisiin kysymyksiin.

Nohynek työskenteli noin kahdenkymmenen vuoden ajan kliinisten rokotetutkimusten parissa erityisesti kehitysmaissa, esimerkiksi Filippiineillä. Vuoteen 2010 saakka hän oli päätoiminen tutkija Suomen Akatemian, EU-komission ja Gatesin säätiön rahoituksella, KTL:n ja THL:n alaisuudessa.

Hän on myös toiminut THL:n ylilääkärinä kansallisessa rokotusohjelmassa. Koronaviruspandemian 2019–2020 aikana Nohynek on toiminut kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän sihteerinä ja WHO:n rokotusasiantuntijaryhmän koronarokotusryhmän puheenjohtajana.

Nohynek on väitellyt lasten keuhkokuumeesta vuonna 1996. Hänellä on yli 130 lääketieteellistä julkaisua infektiotaudeista ja rokotuksista vertaisarvioiduissa lehdissä sekä yli 200 tieteellistä kongressiesitystä.

Hyvän Tiedon Omena myönnettiin tänä vuonna 30. kerran. Palkinto jaetaan vuosittain Lääkäripäivien yhteydessä.