Tarpeellinen uudistus
- 04.11.2010 at 10:54
Pieni lovi valtion apteekkimaksutuloissa on vähäinen hinta apteekkipalveluiden turvaamisesta koko maassa, kirjoittaa Erkki Kostiainen
LÄÄKELAITOS, nykyinen Fimea, ehdotti apteekkimaksuselvityksessään vuonna 2004, että apteekkimaksu voitaisiin periä erikseen apteekeilta ja sivuapteekeilta, jolloin sivuapteekkeja pitävien apteekkareiden apteekkimaksutaakka kevenisi. Näin apteekkareita voitaisiin kannustaa sivuapteekkien pitoon alueilla, joilla itsenäinen apteekki ei selviä.
Nykyisin apteekkimaksu määräytyy apteekin ja sivuapteekin yhteenlasketun lääkemyynnin liikevaihdon perusteella, kun summaan on tehty ensin ns. sivuapteekkivähennys.
KANNATETTAVA EHDOTUS nytkähti eteenpäin vasta viime huhtikuussa, kun silloinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) pyysi Fimeaa yhdessä Apteekkariliiton ja yliopistojen apteekkien kanssa selvittämään, millainen apteekkimaksutaulukon tulisi olla, jos apteekkimaksu eriytettäisiin.
Uudistus muuttui ongelmalliseksi saman tien, kun ministeriö ilmoitti, että uudistus pitää toteuttaa valtion kannalta kustannusneutraalisti, eli rahoittamalla se keräämällä sivuapteekittomilta apteekeilta apteekkimaksuja noin 7 miljoonaa euroa nykyistä enemmän.
Laskelmat osoittivat nopeasti, ettei oikeudenmukaista tapaa jakaa lisämaksu sivuapteekittomien apteekkien kesken ole löydettävissä. Uudistuksen maksattaminen suurilla apteekeilla nostaisi kohtuuttomasti niiden apteekkimaksuja. Maksajien joukkoa kasvattamalla taas maksumiehiksi joutuisivat myös pienehköt apteekit, mikä entuudestaan lisäisi niiden talousahdinkoa.
Ratkaisua ei löytynyt Fimean vetämässä pienryhmässä, minkä vuoksi lokakuussa ministeriö siirsi uudistuksen apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmän pohdittavaksi.
LÄÄKEVAIHTO ja viitehintajärjestelmä ovat säästäneet lääkkeiden käyttäjien ja yhteiskunnan lääkemenoja satoja miljoonia euroja. Säästöjä on kertynyt kymmeniä miljoonia euroja enemmän kuin ennalta on osattu arvioida.
Muutaman miljoonan euron lovi valtion apteekkimaksutuloissa on pieni hinta siitä, että apteekkipalvelut ja lääkkeiden saatavuus voidaan turvata yhä harvemmin asutuilla alueilla jatkossakin.
Kuntaliiton kehityspäällikkö Heikki Punnonen arvioi Apteekkarissa (11/2011), että terveyskeskusten ja terveysasemien määrä laskee tulevaisuudessa tuntuvasti. Sama uhkaa maaseudun apteekkeja ilman niitä tukevia toimenpiteitä.
Apteekkimaksu-uudistus on juuri tällainen, ja se pitää toteuttaa, mutta sitä ei saa maksattaa sivuapteekittomilla apteekeilla.
Erkki Kostiainen
Kirjoittaja on Apteekkarilehden päätoimittaja.