Uutinen

Rekisteröi apteekille tärkeät verkkotunnukset viimeistään nyt

25.08.2016 | 12:35

Teksti : ERJA ELO

Syyskuun 5. päivä lähtien ulkomaalaiset toimijat voivat hakea fi-päätteisiä verkkotunnuksia. Samalla vapautuvat omasta etu- ja sukunimestä muodostetut tunnukset.

Keskuskauppakamari muistuttaa suomalaisia yrityksiä siitä, että 5. syyskuuta lähtien .fi-päätteisen verkkotunnuksen haltijan ei enää tarvitse olla Suomen kansalainen tai kaupparekisteriin merkitty.

– Yritysten kannattaa varmistaa, että kaikki heidän tarvitsemansa verkkotunnukset ovat varmasti heidän hallussaan, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Minna Aalto-Setälä.

Hänen mukaansa on näyttöä tapauksista, joissa kilpailija tai muu yritys varaa tahallaan toisille tärkeiksi arvioimiaan domaineja ja suostuu vapauttamaan ne ainoastaan tuntuvaa maksua vastaan.

Uudistus koskee myös yksityishenkilöitä, sillä oikeus omasta nimestä muodostettuun domainiin poistuu. Tämä vaikuttaa myös sellaisiin yrittäjiin, jotka tekevät työtä henkilöbrändin kautta.

Tunnuksia voi hankkia verkkotunnusvälittäjältä ja ne ovat voimassa 1, 3 tai 5 vuotta. Lisää tietoa Viestintäviraston sivuilta.