Hapenpuutevastetta aiheuttavia HIF-entsyymeitä voitaisiin mahdollisesti käyttää lihavuus- ja aineenvaihduntalääkkeinä. kuva: iStock
Uutinen

Matalampi hemoglobiini onkin hyödyksi terveydelle?

15.07.2021 | 09:45

Teksti : Erja Elo

Jaa artikkeli:

Matala hemoglobiini suojaa mahdollisesti lihavuudelta ja metaboliselta oireyhtymältä.

Oulun yliopiston tuore tutkimus kumoaa luulon, jonka mukaan korkeat hemoglobiinitasot olisivat terveyden kannalta aina tavoiteltavia.  

Hemoglobiini on veren valkuaisaine, jonka tehtävä on kuljettaa happea elimistön kudoksiin. Sen tasot vaihtelevat yksilöllisesti siten, että naisilla normaalin hemoglobiinin vaihteluväli on 117-155 grammaa/litra ja miehillä 134-167 grammaa/litra.

Korkeatasoisessa Science Advances -tiedelehdessä vastikään julkaistu tutkimus osoitti, että yksilölliset erot hemoglobiinitasoissa ovat vahvasti yhteydessä metaboliseen terveyteen aikuisiässä. 

Hemoglobiinin yhteys näkyi painoindeksissä, sokeriaineenvaihdunnassa, veren rasva-arvoissa ja verenpaineessa siten, että henkilöt, joiden hemoglobiinitasot olivat matalammat, olivat metabolisesti terveempiä.

– Havaitsimme selkeän yhteyden hemoglobiinitasojen ja keskeisten sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden välillä. Osoitimme lisäksi, että tämä yhteys korostui tutkittavien ikääntyessä, kertovat päätutkijoina toimineet professori Juha Auvinen, tohtorikoulutettava Joona Tapio ja tutkijatohtori Ville Karhunen.

Lääke lihavuuteen?

Matalamman hemoglobiinin mahdollinen terveyttä suojaava vaikutus liittyy elimistön lievään hapenpuutteeseen, ja sen seurauksena aktivoituvaan hapenpuutevasteeseen eli HIF-vasteeseen. 

Entuudestaan tiedetään, että korkealla merenpinnan yläpuolella asuvilla ihmisillä elinympäristön vähähappisuus aiheuttaa pitkäaikaista HIF-vasteen aktivaatiota. Nämä ihmiset ovat hoikempia, heillä on parempi sokerinsieto ja pienempi riski sydän- ja verenkiertoelimistöperäisiin kuolemiin. Kestävyysurheilijat hyödyntävät ilmiötä korkeanpaikanharjoittelussa.

Keskeinen kysymys tutkijoiden mukaan jatkossa on, miten elimistön hapetustasoja voitaisiin halutessa alentaa niin, että saataisiin aikaan pysyvä matala-asteinen HIF-vasteen aktivaatio ja sitä kautta mahdollisesti suoja lihavuutta vastaan.

Hapenpuutevastetta aiheuttavia HIF-entsyymeitä voitaisiin mahdollisesti käyttää lihavuus- ja aineenvaihduntalääkkeinä. Tällä hetkellä kyseisiä lääkkeitä käytetään Aasiassa munuaisperäisen anemian hoitoon.

Tutkimus perustui laajaan Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden kohorttiin, jossa yli 12 000 henkilön terveyttä ja hyvinvointia on seurattu säännöllisesti jo sikiöajoilta lähtien.