Lakko ei häiritse Reseptikeskusta
- 07.11.2011 at 11:14
Tänään alkanut tietotekniikan palvelualojen lakko ei vaikuta mitenkään Kelan valtakunnallisen Reseptikeskuksen toimintaan.
Tänään alkanut tietotekniikan palvelualojen lakko ei vaikuta mitenkään Kelan valtakunnallisen Reseptikeskuksen toimintaan.
Ylempiä toimihenkilöitä edustava YTN ja Tietoalan toimihenkilöt ry ovat aloittaneet tänä aamuna lakon, joka koskee helpdesk-, päivystys- ja valvomotyötä. Liitot järjestävät kahden päivän mittaisia lakkoja suurimmissa yrityksissä, joita ovat esimerkiksi Tieto-konserni, IBM, Fujitsu ja Logica.
Kela on käyttänyt sähköisen reseptin yhteydessä Fujitsun palveluja.
– Lakolla ei ole Kansallisen terveysarkiston toimintaan mitään vaikutusta. Me käytämme palveluja vain poikkeustilanteissa ja kehitystehtävissä, kertoo viestinnän suunnittelija Pirjo Ikävalko Kelan KanTa-palveluryhmästä.
Jos työehtosopimuskiistassa ei päästä sopuun, lakko laajenee 15. marraskuuta. Kela tiedottaisi mahdollisista ongelmista hyvissä ajoin. (EE)