Uutinen

Lääkevaihto piristi muistisairaan

20.06.2019 | 09:00

Teksti : MARIA MÄKELÄ

Alzheimerin tauti sairastavalla 80-vuotiaalla naisella oli myös astma, keuhkoahtauma, kilpirauhasen vajaatoiminta, lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoiminta, verenpainetauti, eteisvärinä ja sepelvaltimotauti.

Tytär toivoi muistisairaan äitinsä lääkityksen arviointia. Hän käy katsomassa äitiään ja pitää huolta hyvinvoinnista. Rouva tarvitsee apua syömisessä ja muissa arjen toimissa ja liikkuu rollaattorin kanssa.

Muistisairauden ja luultavasti lääkityksenkin vuoksi ruokahalu oli kadonnut ja lääkkeiden nieleminen oli käynyt hankalaksi. Paino oli laskenut huomattavasti. Yöunet olivat viivästyneet, ja päivisin äitiin oli entistä vaikeampi saada kontaktia.

Kävin tapaamassa heitä ja palvelutalon sairaanhoitajaa. Muiden sairauksien hoito tuntui olevan tasapainossa, mutta aktiivisuuden vähennyttyä jaloissa oli laskimoperäistä turvotusta. Tukisukkien tai kompression käyttöä rouva vastusti herkän ihonsa takia, mutta ohjattuna entinen voimistelija alkoi hienosti pumpata jalkojaan.

Ratkaisu

Geriatri oli arvioinut lääkitystä aiemmin ja poistanut turhia lääkkeitä. Arvioin kokonaislääkityksen olevan perusteltu.

Lääkkeiden murskaamisesta ja ottoajoista oli päätetty hoitokodissa ilman tarkempaa miettimistä.

Hoitaja oli arvioinut, mitkä lääkkeet ovat tärkeimpiä ja annetaan aamuisin. Osa aamulääkkeistä oli siirretty lounasaikaan. Kiisseli tai jogurtti helpotti joidenkin lääkkeiden nauttimista. Suosittelin kostutusvalmisteita kuivaan suuhun.

Muistilääkkeet oli murskattu, vaikka Exelon- kapselia ei saisi avata. Sen ottoväli oli myös lyhyt (klo 11 ja 16) eikä painottunut aamuun. Annostelun aikaistaminen aamuun ja iltapäivään voisi parantaa yöunta. Molemmista muistilääkkeistä löytyi oraaliliuos, joihin valmisteet päädyttiin vaihtamaan.

Vatsansuojana käytetyn Somacin teho on kyseenalainen, jos enterotabletti murskataan. Lansopratsolista saa avattavia enterokapseleita, joiden rakeet voi nielaista kokonaisina. Kaikki vatsansuojalääkkeet saattavat heikentää verenohennuslääke klopidrogeelin tehoa. Yhteisvaikutuksen merkitys arvioitiin lansopratsolin kohdalla vähäiseksi, ja vaihtoon päädyttiin.

Montelukastialtistus voi suurentua merkittävästi klopidrogeelin kanssa. Varotoimenpiteenä montelukastin annos puolitettiin ja vaste otettiin seurantaan.

Seuranta

Geriatri toteutti ehdottamani lääkitysmuutokset. Soitin kolmen kuukauden kuluttua tyttärelle, joka kertoi äidin piristyneen ja olevan enemmän läsnä kuin ennen. Hänen kanssaan oli helpompi keskustella, ja hän liikkui omatoimisesti.

Kiukunpuuskia oli välillä, ja ne johtuivat ilmeisesti lisääntyneestä näläntunteesta. Ruokailussa hän tarvitsi edelleen apua. Aktivoituminen oli vähentänyt jalkojen turvotusta. Nukkuminen oli pääsääntöisesti parempaa kuin aiemmin. Tytär oli tyytyväinen ja koki muutosten parantaneen äitinsä elämänlaatua.

SÄÄNNÖLLISESTI ENNEN MUUTOS
Exelon 3 mg, rivastigmiini 1 x 2 Vaihdettiin oraaliliuokseen
Ebixa 20 mg, memantiini 1 x 1 Vaihdettiin oraaliliuokseen
Somac 20 mg, pantopratsoli 1 x 1 Vaihd. lansopratsolikapseliin
Divisun 800 IU, kolekalsiferoli 1 x 1 Annos puolitettiin
Montelukast Actavis 10 mg 1 x 1 Ei muutosta
Kalisol 50 mg/ml, kaliumkloridi 15 ml x 2 "
Clopidrogel Actavis 75 mg, klopidogreeli 1 x 1 "
Furesis 40 mg, furosemidi 1 x 1 "
Spironolactone Orion 25 mg 1 x 1 "
Bisoprolol Actavis 5 mg 1/2 x 2 "
Flixotide Evoh. 250 µg/dos, flutikasoni 1 x 2 "
Vagifem 10 µg, estradioli eril. ohje "
Hydrocortison 10 mg 1 + 1/2
Thyroxin 0,1 mg, levotyroksiininatrium ma 1/2 x 1, to 1x1 "
Melatonin 3 mg 1 x 1 "
Seretide Evohaler 25/250 µg/dos,
flutikasoni, salmeteroli
2 x 2 "
Spiriva Respimat 2,5 µg/dos,
tiotropiumbromidi
2 hv x 1 "
Duphalac Fruit 667 mg/ml, laktuloosi 15-30 ml x 2 "
TARVITTAESSA
Duraphat 5 mg/ml, natriumfluoridi 1 x 2 Ei muutosta
Duraphat 5 mg/ml, natriumfluoridi 1 x 1 "
Dinit 1,25 mg/dos, isosorbididinitraatti 1–2 suihk. tarv. "
Panadol pore 500 mg, parasetamoli 1–2 x 3 "
Ventoline Evohaler 0,1 mg/dos, salbutamoli 2 x 1–6 "
Mucomyst 200 mg, asetyylikysteiini 1 x 1 "
Viscotears 2 mg/ml, karbomeeri 1 x 1–4 "