Kansan näköiset johtajat
- 21.10.2011 at 11:34
Yhä enemmän ihmettelen tätä kokeilua, jossa täysin erilaisen moraalin omaavat maat ovat ottaneet käyttöön yhteisen valuutan, kirjoittaa Ilkka Oksala.

HUOLIMATTA MAAILMAN – ja erityisesti Euroopan – talouden kriisistä Saksan ja Ranskan johtajilla on nähtävästi varaa kyvyttömyyteen. On surkeaa, että kahden suurimman euromaan johtajat eivät vieläkään ole kyenneet yhteiseen näkemykseen kriisin hoitamisesta. Tästä me kaikki saamme kärsiä.
Talouskriisi on johtanut erityisesti pahimmissa kriisimaissa siihen, että kansa on noussut vastarintaan ja marssii kaduilla. He syyttävät omia päättäjiään. Maailmaa parantavat päivystävät dosentit ovat tätä käsitystä vahvistaneet omilla ”asiantuntijalausunnoillaan”.
Minä en tätä selitystä osta. Tietojeni mukaan jokaisessa euromaassa kansalaiset valitsevat johtajansa demokraattisesti. Jokaisessa euromaassa on käytössä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Kylmä tosiasia on se, että kansalaisia ei voi päästää vastuusta. He ovat valinneet itselleen johtajat. Kriisimaiden kansalaiset löytävät todellisen syyllisen, jos viitsivät vilkaista peiliin.
Kun katsoo minkälaisia johtajia eri Euroopan maissa on, ei voi välttyä ajatukselta, että johtajat ovat kansansa näköisiä. Ei ole sattuma, että Berlusconi johtaa juuri Italiaa. Hän – tai kukaan häntä mitenkään muistuttava – ei olisi koskaan tullut valituksi vastuullisiin tehtäviin esimerkiksi Saksassa, Suomessa, Ruotsissa tai Isossa-Britanniassa. Sarkozy vaikuttaa juuri sellaiselta presidentiltä, jonka vain ranskalaiset voivat valita. Kukkoilu on tuttua ranskalaismiehille.
Kreikan johtajat muistuttavat rehellisyydessään ja ahkeruudessaan osuvasti Kreikan kansaa.
Saksalla sitä vastoin on asioihin eleettömästi keskittyvä vakaa ja rehellinen johtaja. Kaiken lisäksi hän on nainen. Merkel ei tulisi koskaan valituksi mihinkään virkaan missään Etelä-Euroopan maassa. Hänellä on ominaisuuksia, joita eteläeurooppalaiset pitävät lähinnä outoina.
Kun katsoo Suomen, Ruotsin ja Ison-Britannian pääministereitä, ymmärtää miksi nämä kansakunnat ovat vuosikymmenestä toiseen pärjänneet erinomaisen hyvin. Ruotsalaiset, suomalaiset ja britit tekevät töitä ja yrittävät. He, ja 1980-luvulta alkaen siis myös britit, hakevat ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja uusiin haasteisiin. Näiden maiden kansalaiset ymmärtävät, että kuluttaa voi vain sen verran kun ansaitsee. Näiden maiden kansalaiset ovat valinneet johtajat, jotka jakavat samat arvot.
Yhä enemmän ihmettelen tätä kokeilua, jossa täysin erilaisen moraalin omaavat maat ovat ottaneet käyttöön yhteisen valuutan.
Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.