”Jos jokin osa julkisesta taloudesta on kestävällä pohjalla, se on työeläkejärjestelmä”
Ihmiset, Yhteiskunta - 01.10.2025 at 08:27
Apteekkien Eläkekassan tuore toimitusjohtaja Juha-Pekka Ojala ei ole huolissaan työeläkejärjestelmän kestävyydestä. Myös apteekkien eläketulevaisuus on vakaa, vaikka apteekkialaa ja -taloutta muutoin ravistellaan.
Lue tiivistelmä
- Juha-Pekka Ojala aloitti Apteekkien Eläkekassan toimitusjohtajana toukokuussa 2025.
- Ojalan mukaan eläkeala antaa laajan näkymän maailmaan: kansantalouteen, rahoitusmarkkinaan, geopolitiikkaan ja geotalouteen.
- Valmisteilla oleva eläkeuudistus antaa eläkelaitoksille mahdollisuuden ottaa aiempaa korkeampaa riskiä sijoitustoiminnassaan. Tällä tavoitellaan nykyistä korkeampia tuottoja. Samalla sijoitusten arvo tulee heilahtelemaan aiempaa enemmän.
- Julkisessa keskustelussa kuulee usein epäiltävän eläkejärjestelmän kestävyyttä. Ojalan mukaan yyöeläkkeiden maksu ei kuitenkaan ole minkään ammattimaisten ennusteiden mukaan kokonaisuudessaan vaarassa. Järjestelmää täytyy kuitenkin aika ajoin huoltaa ja sopeuttaa ympärillä tapahtuviin muutoksiin.
Historia on vahvasti läsnä Apteekkien Eläkekassan tiloissa Helsingin Kampissa. Kattoa koristavat paikoin alkuperäiset, 1900-luvun alusta peräisin olevat kattomaalaukset, ja myös kalusteet ovat täyspuisessa jylhyydessään jotain ihan muuta kuin tavallista 2000-luvun toimistopöytää ja -tuolia.
Käytävän varrella on jyhkeäovisia tyhjiä työhuoneita, sillä valtaosa kassan työntekijöistä työskentelee tänään etänä.
– Joskus yksin täällä ollessa tunnelma on vähän aavemainen. Sitä luulee kuulevansa askelia, vaikka muita ei ole paikalla, sanoo eläkekassan tuore toimitusjohtaja Juha-Pekka Ojala.
Häntä on helppo uskoa.
Apteekkiala sopii arvoihin
Ojala aloitti Apteekkien Eläkekassan toimitusjohtajana kuluvan vuoden toukokuussa. Uusi työ tarkoitti melkoista maisemanvaihdosta, sillä aiemmin hän työskenteli urheiluvaatebrändi Luhdalla, jonka moderni lasinen pääkonttori sijaitsee käytännössä keskellä päijäthämäläistä peltomaisemaa.
Luhdalla Ojala työskenteli kaksoisroolissa yrityksen eläkesäätiön toimitusjohtajana ja konsernin hallinnon johtotehtävissä, muun muassa talousjohtajana. Uran seuraava askel olisi siis voinut olla myös yrityshallinnossa, mutta eläkeala veti pidemmän korren.

– Eläkeala antaa laajan näkymän maailmaan: kansantalouteen, rahoitusmarkkinaan, geopolitiikkaan ja geotalouteen. Lisäksi arvopohja ja työn tarkoitus on tällä alalla kunnossa, kun työskennellään sosiaaliturvan kanssa.
Arvoihin sopi myös nimenomaan apteekkialan eläkeasioiden hoitaminen.
– Tässä saa olla alalla, joka on meille jokaiselle tärkeä. Terveys, lääkehuolto, lääkejakelu ja niiden tukeminen ja turvaaminen tältä meidän pieneltä osaltamme, tukitoimintona, on merkityksellistä.
Sijoittamisen riskit kasvavat
Alku uudessa työssä on Ojalan mukaan ollut vauhdikas. Kalenteri on täynnä pitkälle syksyyn, kun uusi toimitusjohtaja tapaa sidosryhmiä ja pyrkii muodostamaan tilannekuvaa ja viestii sitä eteenpäin.
Lähitulevaisuudessa on luvassa myös maltillisia uudistuksia, kuten sijoitustoiminnan systematisointia niin, että se istuu aiempaa paremmin nimenomaan työeläkesijoittamisen kehikkoon.
Valmisteilla oleva eläkeuudistus antaa eläkelaitoksille mahdollisuuden – ja käytännössä myös velvoitteet – ottaa aiempaa korkeampaa riskiä sijoitustoiminnassaan. Tällä tavoitellaan nykyistä korkeampia tuottoja.
Varmin tapa saada eläkeyhtiö vaikeuksiin, on olla ottamatta samaa riskiä ja tuotto-odotusta kuin muu järjestelmä. Eläkesijoittaminen on paljolti riskien tunnistamista, mittaamista ja hallintaa. On huonoa riskienhallintaa jättää riski ottamatta siellä, missä sitä pitää ottaa.
Apteekkien Eläkekassan kohdalla riskitason nostaminen tarkoittaa muun muassa sitä, että kassa tulee sijoittamaan reilun 800 miljoonaan varoistaan osakkeisiin arviolta 150–200 miljoonaa euroa enemmän kuin nyt. Se on melkoinen salkun muokkaus, mutta Ojalan mukaan tarpeellinen.
– Varmin tapa saada eläkeyhtiö vaikeuksiin, on olla ottamatta samaa riskiä ja tuotto-odotusta kuin muu järjestelmä. Eläkesijoittaminen on paljolti riskien tunnistamista, mittaamista ja hallintaa. On huonoa riskienhallintaa jättää riski ottamatta siellä, missä sitä pitää ottaa.
Välttämätön eläkeuudistus
Ojala on mukana Työeläkevakuuttajien nimittämässä seurantaryhmässä, joka on ollut valmistelemassa uudistusta. Hänen mukaansa uudistus on välttämätön, sillä se parantaa eläkejärjestelmän kestävyyttä.
Tyypillisesti eläkeuudistuksessa on tapana leikata etuuksia tai nostaa eläkemaksuja tai eläkeikää.
– Nämä ovat kipeitä toimenpiteitä, joita ei nyt tarvinnut tehdä, kun nostetaan työeläkevarojen tuotto-odotusta.
Suuremmat tuotto-odotukset tarkoittavat kuitenkin myös suurempia heilahteluita eläkeyhtiöiden varallisuuteen. Tästä on Ojalan mukaan käyty vasta vähän yhteiskunnallista keskustelua.

– Että mitäs sitten, kun eläkevarat tulevat alas. Riittääkö meillä yhteiskunnassa ammattimaisuutta ymmärtää, että kuuluu olennaisena osana pitkäaikaiseen sijoittamiseen, että sijoitusten arvo vaihtelee.
No riittääkö?
– Hyvä kysymys. Luulen, että työeläkelaitoksilla itsellään riittää, mutta toivottavasti sitä riittää myös poliitikoilla ja heidän sidosryhmillään ja äänestäjillään.
Suomen vanhin eläkelaitos
Vuonna 1864 perustettu Apteekkien Eläkekassa on Suomen vanhin eläkelaitos. Vielä sen perustamisen aikaan lainsäädäntö kielsi perustamasta ammattikuntaan nojaavaa yhdistystä, joten kun apteekkarit eivät voineet perustaa omaa apteekkariyhdistystä, he keksivät perustaa eläkekassan. Varsinainen apteekkariyhdistys perustettiin vasta reilut 30 vuotta myöhemmin.
160 vuoden aikana kassa on ehtinyt nähdä monta mullistusta maailmansodista lähtien, ja jälleen eletään turbulentteja aikoja niin maailmanpoliittisesti kuin apteekkitaloudellisesti.

Ojalan mukaan eläkekassassa on seurattu hallituksen valmistelemaan apteekkitalouden uudistusta ja sen puitteissa esitettyjä leikkauksia huolestuneena ja myötätuntoisesti kassan jäseniä kohtaan. Hän kuitenkin korostaa, että kassan oma tilanne on ympärillä olevasta kuohunnasta huolimatta vahva.
– Haluamme jatkossakin olla tässä yhtälössä se vakaa ja pysyvä taho, joka pystyy tuottamaan eläketurvaa apteekeille luotettavasti ja työeläkeyhtiöitä edullisemmin.
Työeläkejärjestelmästä ei tarvitse olla huolissaan
Julkisessa keskustelussa kuulee usein epäiltävän eläkejärjestelmän kestävyyttä, kun väki vanhenee ja Suomen taloutta haastaa milloin valtionvelka, milloin kitkuttava talouskasvu.
Etenkin nuoremman polven keskuudessa eläke on kestovitsailun aihe. Jotain, jota tuskin saavutetaan koskaan.
Ojalalla on epäilijöille lohdullinen viesti.
En ole tästä tippaakaan huolissani. Jos meillä jokin osa julkisesta taloudesta on kestävällä pohjalla, se on työeläkejärjestelmä.
– Kaikki tietävät julkisen talouden haasteet, ja ne ovat osaltaan aiheuttaneet epäilyjä myös eläkejärjestelmän kestävyydestä. Työeläkkeiden maksu ei kuitenkaan ole minkään ammattimaisten ennusteiden mukaan kokonaisuudessaan vaarassa.
Järjestelmää täytyy kuitenkin aika ajoin huoltaa ja sopeuttaa ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Ojalan mukaan näin myös tehdään.
– En ole tästä tippaakaan huolissani. Jos meillä jokin osa julkisesta taloudesta on kestävällä pohjalla, se on työeläkejärjestelmä.
Juha-Pekka Ojala
- Apteekkien Eläkekassan toimitusjohtaja
- Työskenteli aiemmin 15 vuotta vaatebrändi Luhdalla
- Koulutus: Juristi ja EMBA sekä ammattivalmentaja. Valmentanut muun muassa FC Lahden B-jalkapallojunioreita ja miesten reservijoukkuetta.
- Harrastaa urheilua, kuten kuntosalia, mailapelejä, melontaa, hiihtoa ja jääkiekkoa sekä koiran kanssa ulkoilua. ”Urheilusta tulee elämäntapa, kun lapsena aloittaa eikä koskaan lopeta.”
Apteekkien Eläkekassa
- Perustettu 1864
- Tarjoaa apteekkialalle lakisääteisen työeläkevakuutuksen (TyEL) ja yrittäjien eläkevakuutuksen (YEL)
- Vakuutettuja yli 8000
- Eläkkeensaajia yli 5000
- Henkilöstöä 17
- Hallinnoitavat työeläkevarat n. 800 miljoonaa euroa