Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Irlannin terveysministeriö on julkistanut kansallisen lähiapteekkisopimuksen, jossa valtio sitoutuu vahvistamaan lähiapteekkien palveluja, parantamaan hoitoon pääsyä ja integroimaan apteekit yhä tiiviimmin osaksi kansallisia terveystavoitteita.
  • Sopimuksen myötä apteekkien palvelut laajenevat, ja apteekkien rooli kasvaa muun muassa raskaudenehkäisyssä, rokotuksissa ja suolistosyövän seulonnoissa.
  • Samalla luodaan uudenlainen yhteistyökehys apteekkien, terveysministeriön ja julkisen terveydenhuollon välille palvelujen muokkaamiseksi ja toteuttamiseksi.
  • Uudistuksiin on varattu kaksivaiheinen rahoitus. Vielä tälle vuodelle on varattu 25 miljoonaa ja ensi vuodelle 50 miljoonaa euroa.

Irlannin terveysministeriö on julkistanut kansallisen lähiapteekkisopimuksen, jossa valtio sitoutuu vahvistamaan lähiapteekkien palveluja, parantamaan hoitoon pääsyä ja integroimaan apteekit yhä tiiviimmin osaksi kansallisia terveystavoitteita. Sopimukseen sisältyy peräti 75 miljoonan euron investointi palveluiden kehittämiseen tänä ja ensi vuonna.

Sopimuksen myötä apteekkien palvelut laajenevat, ja apteekkien rooli kasvaa muun muassa raskaudenehkäisyssä, rokotuksissa ja suolistosyövän seulonnoissa. Apteekit osallistuvat aiempaa systemaattisemmin myös käyttämättä jääneiden lääkkeiden vastaanottamiseen ja turvalliseen hävittämiseen.

Apteekit myös integroidaan aiempaa paremmin muun terveydenhuollon tietojärjestelmiin.

Oikea-aikaista hoitoa läheltä

Uudistuksiin on varattu kaksivaiheinen rahoitus. Vielä tälle vuodelle on varattu 25 miljoonaa ja ensi vuodelle 50 miljoonaa euroa.

Rahoitusta on tarkoitus käyttää apteekkien palveluistaan saamien palkkioiden tarkistuksiin, palveluiden kehittämiseen sekä apteekkihenkilöstön kouluttamiseen.

Sopimus tuo mukanaan uusia palkkioita ja korvauksia apteekeille, ja se keventää apteekkien hallinnollista taakkaa. Samalla luodaan uudenlainen yhteistyökehys apteekkien, terveysministeriön ja julkisen terveydenhuollon (Health Service Executive) välille palvelujen muokkaamiseksi ja toteuttamiseksi.

Viime kädessä tavoitteena on, että ihmiset saisivat aiempaa helpommin oikea-aikaista hoitoa omilla asuinalueillaan.

Sopimus löytyy Irlannin terveysministeriön sivuilta.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 15 times
Said to be thoughtful 11 times
Has raised questions 2 times
Disagreed 0 times