Hyvä vuosi alkoi
- 10.01.2014 at 08:48
Valitettavasti pessimismiin ei vielä ole tehokasta lääkettä.

Viime vuosi oli erinomainen. Olen varma, että tästä vuodesta tulee vielä parempi. Sehän jo alkoi erinomaisesti Pikkuleijonien voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden.
Suomella on toki haasteita. Maailmatalous on huonossa jamassa. Kavereilla on välillä rasittavat jutut. Joskus erehdyn tylsiin bileisiin. IFK:kin häviää joskus. Omien lasten hoitaminen tuntuu välillä todella rankalta.
Monet asiat ovat kuitenkin sellaisia, miksi ne itse tahtoo. Suomi selvisi 1990-luvun lamasta, koska niin päätimme. Ensimmäinen maailmanmestaruuskin tuli, kun Ville Peltonen päätti tehdä kolme maalia finaalissa keväällä 1995.
Olen hyvin kyllästänyt julkiseen kilpalaulantaan siitä, kuka kykenee ennustamaan Suomelle surkeimman huomisen. Siinä ennustuskilpailussa pärjätäkseen ei tarvita suuria lahjoja. Pessimismi ei ole lahja. Se on sairaus, joka pitää hoitaa. Valitettavasti siihen ei vielä löydy riittävän tehokasta lääkettä.
Suomi tarvitsee innostusta, rohkeutta ja iloista mieltä. Me kaikki tarvitsemme kykyä kuunnella toisten ideoita ja halua iloita toisten onnistumisista.
Maailmakin näyttää sellaiselta kuin itse haluamme sen näyttävän. Voin itse päättää, näenkö sen olevan täynnä mahdollisuuksia vai keskitynkö kaikkien ongelmien vatvomiseen.
Jossain tilaisuuksissa olen miettinyt, että jos käsittelyssä olevaan asiaan liittyy vain ongelmia, niin miksihän sitä kuitenkin viedään eteenpäin. Eikö kuitenkin ensin pitäisi todeta miksi näin tehdään ja mitä hyvää sillä saadaan aikaan, ja sitten katsotaan mahdolliset ongelmat ja kuinka ne ratkaistaan.
Muistan hyvin, kun 1990-luvun puolessa välissä olin Svenska Teaternissa Marimekon uuden omistajan järjestämässä hienossa tilaisuudessa. Olin aiemmin ajatellut, että kyseinen firma kaatuu yhtä komeasti kuin säästöpankit. Olin väärässä. Uusi omistaja uskoi yritykseensä ja niin uskoin minäkin sen iltapäivän jälkeen. Mieli oli hyvä ja onnellinen.
Vuodesta 2014 tulee erinomainen. Näin olen päättänyt ja me kaikki teemme sen yhdessä.
Ilkka Oksala
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.