Apteekkari Reet Teng uskoo, että lentoasemalla tarvitaan apteekkipalveluja. kuva: Erkki Kostiainen
Uutinen

Helsinki-Vantaan lentoaseman tuloaulassa toimii jälleen apteekki

10.01.2024 | 11:42

Teksti : Erja Elo

Apteekki oli tilapäisesti suljettuna muutaman vuoden, mutta uuden omistajan myötä se on avattu uudestaan. 

Helsinki-Vantaan lentoaseman tuloaulassa aloitti tammikuun alussa apteekki, joka oli apteekkarinvaihdoksen vuoksi suljettuna marraskuusta 2021 lähtien. 

Apteekki on Vantaan Tikkurilan Uuden apteekin sivuapteekki. Sen omistaa apteekkari Reet Teng, joka on työskennellyt lentoasemalla ensimmäiset päivät.

– Asiakkaita on käynyt ihan mukavasti. Uskon, että tämä on tarpeellinen palvelu, hän sanoo.

Asiakkaat ovat tulleet ostamaan samoja asioita kuin tavallisestakin apteekista. Erona on lähinnä se, että ihmiset pyytävät isojen pakkausten sijaan pieniä kokoja.

– Lennolle lähtevät ihmiset ovat tulleet hakemaan lääkkeitä kotiin unohtuneiden tilalle. Tällä hetkellä ostetaan paljon lääkkeitä flunssan oireisiin eli kurkkukipuun, nuhaan ja yskään. Apteekista haetaan myös silmätippoja ja hammastahnaa, Teng kertoo.

Lentoaseman apteekin valikoimassa on yleisimpiä itsehoitolääkkeitä, reseptilääkkeitä, apteekkikosmetiikkaa ja muita apteekkituotteita.

Toinen apteekkipiste lähtöporteilla

Reet Teng uskoo asiakasmäärien kasvavan, kun ihmiset huomaavat apteekin olevan taas auki. Potentiaalia on, sillä Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli vuonna 2022 yhteensä lähes 13 miljoonaa matkustajaa.

Lentoaseman tuloaulaan pääsee ilman matkalippua, joten apteekki palvelee lentomatkustajien lisäksi myös muita lentokentällä vierailevia sekä lähialueella asuvia.

– Yksi suuri asiakasryhmä ovat lentoaseman työntekijät. Täällä työskentelee noin 15 000 ihmistä, Teng kertoo.

Tuloaulassa sijaitsevan apteekin on tarkoitus palvella asiakkaita vuoden jokaisena päivänä.

Helsinki-Vantaan lentoasemalle avataan uudelleen myös Tikkurilan Uuden apteekin palvelupiste, joka sijaitsee lentoaseman lähtöportilla 29. Palvelupiste aukeaa tammikuun puolivälissä.