Hyppää sisältöön

Farmasian maailmanjärjestö (FIP) on myöntänyt Eeva Teräsalmelle arvostetun André Bédat -palkinnon vaikuttavasta työstä, jota hän on tehnyt terveyden ja lääkehuollon alalla kansallisesti ja kansainvälisesti.  

Teräsalmi palkittiin sunnuntaina (31.8.) Farmasian maailmankongressin avajaisissa Kööpenhaminassa.

Palkintoperusteiden mukaan hän on vaikuttanut merkittävästi esimerkiksi farmasian ammatillisiin käytäntöihin (Good Pharmacy Practice -suositukset) sekä Green Pharmacy –teemaan. Hän on lisäksi puhunut vahvasti teknologian hyödyntämisen puolesta farmasian alalla. 

Teräsalmi on urallaan toiminut muun muassa Suomen Apteekkariliiton farmaseuttisena johtajana, ja apteekkarina toimiessaan hän oli Apteekkariliiton hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja. Hän on myös toiminut Farmasian Oppimiskeskuksen (FOK) puheenjohtajana sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n EuroPharm-foorumissa. 

Hänellä on ollut useita johtotehtäviä FIP:ssä, jossa hän toimi muun muassa varapuheenjohtajana vuosina 2012–2019. 

Tällä hetkellä Teräsalmi toimii ulkopuolisena asiantuntijana Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan Generation Green -työryhmissä, Pharmabridge-koordinaattorina sekä FIP-säätiön johtokunnan jäsenenä.  

– FIP tekee erittäin tärkeää työtä farmasian ammatin kehittämiseksi, ja olen iloinen, että olen saanut mahdollisuuden palvella järjestöä yli 30 vuoden ajan. Arvostan suuresti tätä palkintoa ja koen, että se kuuluu kaikille niille innostuneille kollegoille, joiden kanssa minulla on ollut mahdollisuus työskennellä ja oppia, Eeva Teräsalmi sanoi kiitospuheessaan. 

Teräsalmi toimi apteekkarina Virkkalan Omena apteekissa ja Nurmijärven Seitsemän Veljeksen apteekissa, josta jäi eläkkeelle 2022. Nykyisin hän toimii Senioriapteekkarit ry:n puheenjohtajana. Teräsalmi sai Suomen Apteekkariliiton kultaisen ansiomerkin vuonna 2020. 

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 17 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times