Eväitä huomiseen
- 02.09.2010 at 06:08
Tuliko viitehintajärjestelmästä ammatillisen apteekkitoiminnan viikatemies, kysyy Sirpa Peura.
NELISENSATAA uutta innokasta farmasian opiskelijaa aloittaa näinä päivinä opintiensä. He ovat käyneet läpi tiukan seulan ylioppilaskirjoituksissa ja pääsykokeissa ja edustavat nuorisomme terävintä kärkeä. Heidän odotuksensa opinnoista ja työelämästä ovat korkealla. Minkälainen ammatillinen tulevaisuus heitä odottaa?
Valtaosa farmaseuteista ja proviisoreista tekee elämäntyönsä yksityisissä apteekeissa, joissa työskentelee apteekkarit mukaan lukien yli 8 000 henkilöä. Farmaseuttisen koulutuksen saaneiden osuus henkilökunnasta on 64 prosenttia. Suomessa jokainen apteekin asiakas kohtaa apteekissa lääkealan ammattilaisen, toisin kuin monessa muussa maassa. Apteekkarit äänestettiin hiljattain maan luotettavimmiksi ammattilaisiksi lentäjien ja palomiesten kanssa. Suomalaiset apteekit ovat halunneet kehittää toimintaansa sekä asiakkaiden että yhteiskunnan asettamien tavoitteiden mukaisesti. Olemme kiistatta laadukkaan apteekkitoiminnan mallimaa.
Kiitosta on mukava saada, mutta sillä ei elä. Muitakin eväitä tarvitaan. Apteekkarin lähes ainoa mahdollisuus vaikuttaa yrityksensä taloudelliseen tilaan on henkilöstöpolitiikka. Kaikki muu tulee annettuna – tuotevalikoima, hinnat, katteet, sijainti, henkilökunnan rakenne. Apteekkitalouden alasajo alkaa jo näkyä alan työllisyydessä. Proviisoreiden vaikeus löytää apteekkityötä on tosiasia. Opintojensa loppusuoralla olevat vitkuttelevat papereidensa ulosottamisessa, sillä kukapa haluaisi valmistua työttömäksi työnhakijaksi. Farmaseuteille löytyy vielä yksittäisiä paikkoja, mutta moni apteekkari turvautuu ahdingossaan mieluummin tilapäiseen vuokratyövoimaan. Tulevaisuus nähdään siinä määrin synkkänä, että esityksiä farmasian koulutuspaikkojen radikaalista vähentämisestä ainakin proviisoreiden osalta kuulee usein. Kriittisimmät vaativat myös apteekkien ammatillisen henkilöstörakenteen purkamista ja farmaseuttisten tehtävien siirtämistä muulle henkilökunnalle.
Löytyykö nyt opintonsa aloittaville nuorille muutaman vuoden kuluttua työtä apteekeista? Tuliko viitehintajärjestelmästä ammatillisen apteekkitoiminnan viikatemies? Sen käyttöönotto on merkinnyt tulonsiirtoa apteekeilta valtiolle kymmeniä miljoonia euroja budjetoitua enemmän, ja vaikutukset tuntuvat. Tilanne tulisi pikaisesti kohtuullistaa. Apteekkimaksun periminen erikseen pää- ja sivuapteekeilta tekisi pikkuruisen loven valtion saataviin, mutta tukisi syrjäseutujen apteekkeja ja mahdollistaisi monen lopetusuhan alla olevan sivuapteekin toiminnan jatkumisen. Se saattaisi jopa lisätä sivuapteekkien määrää. Vai joustaako valtion budjetti apteekkien asioissa vain yhteen suuntaan – silloin kun säästöjä kerätään? Sekö on suomalaista työtä arvostavaa elinkeinopolitiikkaa? Lopetetaan juhlapuheet ja laitetaan asiat kuntoon ennen kuin se on liian myöhäistä.
Sirpa Peura
Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.