Charlotta Sandler on valittu vuoden 2024 Proviisorikollegaksi
Ihmiset - 23.03.2024 at 05:00
Proviisoriyhdistyksen myöntämän tunnustuksen sai tänä vuonna proviisori, FaT Charlotta Sandler, joka työskenteli aiemmin Apteekkariliiton farmaseuttisena johtajana.
![](https://www.apteekkari.fi/wp-content/uploads/sites/2/2024/03/sandler-charlotta-15-1300x867.jpg)
Palkintoperusteissa kerrotaan, että Sandler on toiminut useiden vuosien ajan näkyvästi farmasian alan ja kollegoiden hyväksi.
Häntä kuvaillaan rohkeaksi ja muita eteenpäin kannustavaksi. Häntä kiitetään laaja-alaisesta asiantuntijuudesta, aktiivisesta osallistumisesta alaa koskevaan keskusteluun sekä tavasta kohdata ihmiset esihenkilönä ja kollegana.
– Olen iloinen, nöyrä ja aivan liikuttunut siitä, että kollegat ovat halunneet ehdottaa tätä palkintoa. Tämä tuli aivan yllätyksenä, Sandler kertoo Apteekkari-lehdelle.
Hän työskenteli aiemmin farmaseuttisena johtaja Suomen Apteekkariliitossa, mutta lopetti työt tammikuun lopussa. Sandler aloittaa apteekkarina Lohjanharjun apteekissa huhtikuun puolivälissä.
– Minulla on iloinen ja kupliva odotus uutta uraa kohtaan. Olen parhaillaan ”apteekkariharjoittelijana” Tammisaaren Uudessa apteekissa, ja kaikki illat ovat kuluneet oman yrityksen paperitöihin.
Proviisoriyhdistys myöntää Proviisorikollega-tunnustuksen kollegiaaliselle, koko työyhteisön huomioon ottavalle proviisorille, joka edustaa ammattikuntaa positiivisella tavalla. Valinnan tunnustuksen saajasta teki ehdotusten perusteella Proviisoriyhdistyksen hallitus.