Hyppää sisältöön

Lääkäri Attena somessa tunnetulla Atte Virolaisella on TikTokissa noin 65000 ja Instagramissa noin 30000 seuraajaa. Seuraajat ovat kertyneet reilun vuoden aikana. 

Virolainen loi itselleen työpaikan aloittamalla päihdeaiheisten videoiden postaamisen. Pian sen jälkeen A-klinikkasäätiö palkkasi hänet tekemään niitä. 

– Olen Suomen ensimmäinen palkattu sosiaaliseen mediaan julkaisuja tekevä lääkäri. Oikeasti en edes pidä somesta ja vietän siellä todella vähän vapaa-aikaani. Olen myös sitä mieltä, että some on haitallinen nuorille. 

Virolainen aloitti postaukset, koska ajatteli, että jos asiantuntijat eivät tee aiheeseen liittyviä postauksia, joku muu taho tekee ne. 

Virolainen suunnittelee somesisällön yksin tai yhdessä A-klinikkasäätiön kanssa. 

– Minulla on taiteellinen ja sisällöllinen vapaus. Suunnittelen sisältöjä ennakoiden, mutta en käsikirjoita niitä liikaa. Olen huomannut, että parhaat ja luontevimmat postaukset syntyvät, kun ei mieti hirveästi. 

Työ pelastuslaitoksella näytti suunnan

Virolainen on kasvanut päihdeperheessä ja ollut aina tavalla tai toisella tekemisissä päihteiden kanssa. Suuntautuminen päihdelääkäriksi alkoi, kun hän työskenteli palomies-sairaankuljettajana Helsingin pelastuslaitoksella.  

– Siinä työssä kävin lukuisissa päihteiden käyttäjien asunnoissa. Silloin aloin ymmärtää, että alkoholismissa on oikeasti kyse vakavasta sairaudesta, joka vaikuttaa laaja-alaisesti ihmisen elämään.  

Virolainen ei ole käynyt lukiota, mutta pääsi jääräpäisen itseopiskelun jälkeen opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopistoon syksyllä 2009. Hän pyrki lääketieteelliseen kahdesti Suomessa, mutta päätyi lopulta Pietarin yliopistoon. Sen jälkeen hän osallistui kahden vuoden ajan muuntokoulutukseen Tampereen yliopistossa. 

Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen lisäisi väärinkäyttöä

Someseuraajien suuri määrä lisää valtaa, mutta tuo samalla myös vastuuta. Virolainen haluaa postauksillaan vaikuttaa päihdehäiriöihin, nuorisorikollisuuteen ja mielenterveyden häiriöihin. Hänen mielestään Suomessa eritellään keinotekoisesti mielenterveys- ja päihdeasiat. 

– Päihderiippuvuus on aina mielenterveysongelma, eikä mielenterveys- ja päihdehoitoa pitäisi erottaa, kuten Helsingin kaupunki juuri on tehnyt, hän sanoo. 

Jos halutaan hoitaa päihderiippuvuuksia, pitää saada mielenterveyspalvelut hyvään kuntoon. Tällä hetkellä hoidon taso on useilla paikkakunnilla Virolaisen mukaan ala-arvoista. 

Suomessa on yli 500 000 alkoholin riskikäyttäjää. Virolainen vastustaa viinien myynnin siirtämistä ruokakauppoihin, koska se lisäisi kulutusta entisestään. Hänen mielestään myös itsehoitolääkkeiden myynnin siirtyminen ruokakauppoihin lisäisi niiden väärinkäyttöä. Tutkimusnäyttö on paljastanut, että tulehduskipulääkkeet eivät ole vaarattomia, ja esimerkiksi parasetamolimyrkytykset ovat lisääntyneet. 

Ammattilaisten kannattaa näkyä somessa

Somevideoiden avulla Virolainen on jo vaikuttanut nuorten huumekokeiluihin. Hän kertoo estäneensä varmasti ainakin yhden alle 16-vuotiaan ihmisen huumekokeilun. 

– Nähtyään somevideoni tämä nuori rohkeni kieltäytyä subuteksista, vaikka kaverit tarjosivat sitä.  

Virolainen toivoo, että muutkin terveysalan ammattilaiset kuin lääkärit toimisivat näkyvämmin somessa. Esimerkiksi somessa vaikuttavalle päihdesairaanhoitajalle olisi tilausta. 

– Olen vakuuttunut siitä, että terveysalan ammattilaisten näkyvyys somessa kasvaa lähivuosina. 

Virolaiselle oli luontevaa ryhtyä Lääkäri Ateksi, koska hän on jo kouluaikoina ollut kaveriporukan viihdyttäjä ja keksinyt tyhmimmät läpät.  

– Yhdellä videolla päätin leikata itselleni Käärijä-tukan. Se video sai yli 200 000 näyttöä.

 

Atte Virolainen

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times