Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Lainsäädäntöön ollaan tuomassa joukko uusia velvoitteita, joiden toteuttaminen edellyttää apteekeilta miljoonaluokan investointeja tietojärjestelmiin.
  • Vaikka uudistukset tehdään puhtaasti kansalaisten ja yhteiskunnan hyväksi, laskut jäävät yksityisten apteekkariyrittäjien maksettavaksi.
  • Hallitus haluaa lisätä apteekkien roolia ja vastuita, mutta samalla se leikkaa apteekeilta toiminnan edellytyksiä.
  • Apteekkariliitto on varoittanut, että yhtä aikaa eri suunnilta tulevat heikennykset voivat ajaa apteekkeja konkurssiin, mikä vaarantaa maankattavan apteekkiverkoston.

Apteekkialalle luodaan parhaillaan uutta lainsäädäntöä. Elo-syyskuun aikana lausuntokierroksella on useita toisistaan irrallisia hallituksen esitysluonnoksia, jotka toteutuessaan heikentäisivät apteekkien talousnäkymiä jo valmiiksi huonossa tilanteessa. 

Samalla, kun apteekkien taloudellisia toimintaedellytyksiä leikataan, lainsäädäntöön ollaan tuomassa joukko uusia velvoitteita, joiden toteuttaminen edellyttää apteekeilta muun muassa miljoonaluokan investointeja tietojärjestelmiin. 

Vaikka uudistukset, kuten Kanta-lääkityslistan käyttöönotto, tehdään puhtaasti kansalaisten ja yhteiskunnan hyväksi, eivät apteekit voi siirtää kasvaneita kuluja asiakasmaksuihin kuten muut toimijat. Laskut jäävät yksityisten apteekkariyrittäjien maksettavaksi. 

Apteekkariliitossa ollaan huolissaan, että päättäjät eivät näe apteekkien taloutta nakertavien muutosten yhteisvaikutusta. 

– Apteekkialalle ollaan tekemässä yhtäaikaisesti useita pistemäisiä muutoksia, joiden kustannukset kumuloituvat apteekeille. Tuntuu, että päättäjät eivät näe kokonaiskuvaa, sanoo Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Inka Puumalainen

Uudet velvoitteet ovat myös ristiriidassa pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelman kanssa. Hallitus on luvannut purkaa liiallista sääntelyä ja keventää hallinnollista taakkaa ja helpottaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa. Apteekkialalla kuljetaan kuitenkin täysin päinvastaiseen suuntaan. 

Investointeja ei ole huomioitu apteekkiuudistuksessa 

Uusien velvoitteiden vieminen apteekkien tietojärjestelmiin voi Apteekkariliiton mukaan maksaa yhteensä miljoonia euroja. Se tarkoittaisi kymmenientuhansien eurojen lisämaksuja yksittäisille apteekeille. 

Esimerkiksi Kanta-lääkityslistan käyttöönotto mullistaa perusteellisesti reseptien käsittelytapaa, joten tietojärjestelmiin on pakko tehdä mittavia ja kalliita muutoksia. 

– Näitä apteekeille pakollisia investointeja ei ole huomioitu apteekkiuudistuksessa mitenkään, Puumalainen sanoo. 

Hän korostaa, että Kanta-lääkityslista on tärkeä uudistus, sillä sen käyttöönotto parantaa lääkitysturvallisuutta ja helpottaa ajantasaisen lääkityksen seuraamista. Kulujen kasvaessa olisi kuitenkin syytä pohtia, mikä olisi järkevin toimintamalli jakaa kustannuksia eri toimijoiden välillä. 

– Apteekit eivät voi siirtää kasvaneita kustannuksia hintoihin tai asiakasmaksuihin, kuten muut yksityisen ja julkisen terveydenhuollon toimijat voivat tehdä, Puumalainen huomauttaa.

Inka puumalainen

Jos samaan aikaan tavoitteena on lisätä apteekkien roolia ja vastuita, mutta toiminnan edellytyksiä leikataan, on edessä hankalasti saavutettava yhtälö.

Inka Puumalainen

Apteekkien kustannuksia lisää sekin, että uusi lainsäädäntö velvoittaa suurimmat apteekit tekemään parannuksia huoltovarmuuteen ja kyberturvallisuuteen. Tulevaisuudessa apteekkien on pystyttävä esimerkiksi tarkistamaan sähköisiä eurooppalaisia henkilöllisyystodistuksia.

Apteekkien taloustilanne heikentynyt rajusti 

Nyt valmisteltavat lainmuutokset tulevat apteekeille huonoon aikaan, sillä apteekkien taloustilanne on heikentynyt selvästi koko 2000-luvun ajan.  

Alalle on tehty useita merkittäviä leikkauksia, joiden myötä esimerkiksi reseptilääkkeiden myynnistä on tullut monille apteekeille lähes kannattamatonta. Tulevassa hallituksen apteekkiuudistuksessa apteekkien taloutta ollaan heikentämässä entisestään.  

Apteekeilta ollaan leikkaamassa 36 miljoonaa euroa. Samaan aikaan apteekin maksuosuutta Kanta-palvelujen käyttämisestä ollaan nostamassa 9,4 miljoonaan euroon.

Verotusta puolestaan ollaan muuttamassa niin, että tappiollisten sivuapteekin pitämistä maaseutukylissä ei enää tuettaisi apteekkiverovähennyksellä. 

Lisäksi hallitus on viemässä osan itsehoitolääkkeistä päivittäistavarakauppaan, mikä entisestään heikentää apteekkien taloutta. 

Nähdäänkö apteekkien arvo yhteiskunnassa? 

Apteekkariliitto on varoittanut, että yhtä aikaa eri suunnilta tulevat heikennykset voivat ajaa apteekkeja konkurssiin, mikä vaarantaa maankattavan apteekkiverkoston. 

Suunta on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että hallitus toivoo apteekeille nykyistä vahvempaa roolia terveydenhuollossa. 

– Jos samaan aikaan tavoitteena on lisätä apteekkien roolia ja vastuita, mutta toiminnan edellytyksiä leikataan, on edessä hankalasti saavutettava yhtälö, Puumalainen sanoo. 

Hän toivoo päättäjien pohtivan, mitä apteekkijärjestelmästä jää jäljelle, kun toimintaedellytyksiä leikataan aina vain lisää.  

– Nähdäänkö apteekit pelkkänä leikkauskohteena vai lisäarvoa tuottavana palveluna? Miten apteekkien on ajateltu rahoittavan toimintansa tulevaisuudessa, hän kysyy. 

Viime syksynä tehdyn selvityksen mukaan apteekeissa tehtävä farmaseuttinen työ säästää keskimäärin 855 miljoonaa euroa vuodessa muualla terveydenhuollossa. Säästö syntyy ennen muuta siitä, että julkisten terveyspalveluiden käyttö vähenee, kun kansalaiset saavat tarvittavan avun lähiapteekeistaan. 

– Ennen kuin apteekkien taloudellisia toimintaedellytyksiä heikennetään ja apteekkiverkostoon tehdään leikkauksia, tulisi nähdä apteekkien arvo asiakkaiden, terveydenhuollon ja yhteiskunnan näkökulmasta, Puumalainen sanoo. 

Lue myös

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 58 times
Said to be thoughtful 7 times
Has raised questions 3 times
Disagreed 0 times