Hyppää sisältöön

 

TERVEYDENHUOLLON ORGANISOINNISSA on käynnissä kaksi erilaista suuntausta. Toisaalta palveluja keskitetään yhä suurempiin yksiköihin ja yhä suurempien organisaatioiden järjestämisvastuulle. Toisaalta osa yksinkertaisimmista perusterveydenhuollon palveluista pyritään jatkossa tuottamaan nykyistä paljon lähempänä asiakasta. Nämä molemmat suuntaukset vaikuttavat hyvin merkittävästi siihen, millainen apteekkiverkosto jatkossa on, ja mitä palveluita apteekista tarjotaan.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan ”…tulee muodostaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämis- ja rahoitusvastuuseen kykeneviä vahvoja peruskuntia”.

Edelleen hallitusohjelmassa todetaan, että ”Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuun ottamatta.”.

Kuntarakenteeseen ei Suomen Apteekkariliitolla ole mitään kantaa. Sen sijaan palvelurakenteen uudistamista seuraamme tarkasti. Sillä on jatkossa varmasti suuri merkitys myös maamme apteekkiverkostolle.

Mikäli terveyspalvelut todella organisoidaan niin, että perusterveydenhuolto ja pääosa erikoissairaanhoidosta järjestetään kunnan tai kuntayhtymän toimesta, merkitsee tämä huomattavan suurta yksikkökokoa. Koolla pyritään turvaamaan palvelujen rahoitus ja laatu. Tämän seurauksena etäisyydet palveluihin tulevat kasvamaan.

Palveluverkoston keskittyminen yhdessä alati voimistuvan syrjäseutujen väestökadon kanssa merkitsevät suurta haastetta apteekeille. Miten jatkossa voimme turvata apteekin tai sivuapteekin palvelujen säilymisen kirkonkylällä, jos vieressä oleva terveyskeskus lakkautetaan ja alueella muutoinkin asuu entistä vähemmän ihmisiä?

Pahimmilla muuttotappioalueilla tarvitaan aivan uudenlaista yhteistyötä julkisen terveydenhuollon ja paikallisen apteekin välillä. Vain siten terveyspalvelut voidaan turvata muuttotappioalueiden ikääntyvälle ja paljon lääkkeitä käyttävälle väestölle.

Terveydenhuollon lähipalvelupisteitä on alettu perustaa sinne missä ihmiset asuvat ja asioivat. Lähipalvelupisteet lyhentävät terveyskeskusten jonoja ja vähentävät perusterveydenhuollon kustannusten nousupaineita. Lähipalvelupisteitä tai terveyskioskeja on perustettu eri tahojen toimesta. On täysin selvää, että terveydenhuollon lähipalvelupisteille on nyt ja jatkossa suuri tarve. Kysymys on nyt siitä miten nämä lähipalvelupisteet organisoidaan.

Tässä organisoinnissa on apteekkien syytä olla mukana. Apteekithan sijaitsevat jo valmiiksi siellä missä ihmiset asuvat ja asioivat. On erittäin luontevaa, että apteekista jatkossa saa lääkkeiden toimittamiseen liittyvän palvelun lisäksi myös muita terveydenhuollon palveluita. Näinhän on nyt tapahtunutkin useissa apteekeissa.

Osa näistä uusista palveluista voidaan tehdä apteekin omina farmaseuttisen henkilökunnan tuottamina palveluina. Osa palveluista voidaan tuottaa palkkaamalla apteekkiin muita terveydenhuollon ammattilaisia tai sopimalla yhteistyöstä jonkun toisen terveydenhuollon toimijan kanssa.

Ilkka Oksala

Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times