Hyppää sisältöön

Lue tiivistelmä

  • Lääkeluoton käyttö on kasvanut selvästi alkuvuonna 2026, kertoo Kela. pelkästään tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana luotto myönnettiin 119 asiakkaalle.
  • Kokeilun aikana hakemuksista on hylätty 60,7 prosenttia. Syy hakemuksen hylkäämiseen liittyy useimmiten myöntöehtoihin.
  • Kelassa on arvioitu, että kolmevuotisen kokeilun aikana lääkeluottoa tulee saamaan noin 5 000 asiakasta, keskimäärin 139 asiakasta kuukaudessa.
  • Lääkeluotto on tarkoitettu pienituloisille asiakkaille, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy kerralla tai yhden kalenterikuukauden aikana eikä toimeentulotukea voi saada.

Lääkeluoton käyttö on kasvanut selvästi alkuvuonna 2026, kertoo Kela.

Viime vuoden loka–joulukuun aikana luotto myönnettiin kaikkiaan 171 asiakkaalle, kun taas pelkästään tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana luotto myönnettiin jo 119 asiakkaalle.

Lääkeluottokokeilu käynnistyi lokakuun lopussa 2025.

Kelassa on myös käsitelty useita hakemuksia, joiden perusteella lääkeluottoa ei ole voitu myöntää. Kokeilun aikana hakemuksista on hylätty 60,7 prosenttia.

Syy hakemuksen hylkäämiseen liittyy useimmiten myöntöehtoihin. Lääkeluottoa haetaan, vaikka tulorajat ylittyvät tai lääkkeiden vuosiomavastuu ei täyty, Kela kertoo tiedotteessaan.

Kokeilu etenee odotetusti

Kelassa on arvioitu, että kolmevuotisen kokeilun aikana lääkeluottoa tulee saamaan noin 5 000 asiakasta, keskimäärin 139 asiakasta kuukaudessa.

– Saajamäärien kehitys on ollut ennakoidun mukaista. Suurella osalla asiakkaista, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy yhdellä ostokerralla tai yhden kuukauden aikana, luoton tarve painottuu alkuvuoteen. Tästä syystä kysyntä on tyypillisesti suurimmillaan vuoden alussa, kertoo juristi Petri Hassel Kelan tiedotteessa.

Lääkeluotto on tarkoitettu pienituloisille asiakkaille, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy kerralla tai yhden kalenterikuukauden aikana eikä toimeentulotukea voi saada. Kohderyhmään kuuluvat esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset, pitkäaikaissairaat ja työttömät. Lääkeluotto voi tukea myös äkillisissä sairastumistilanteissa, joissa lääkekulut syntyvät nopeasti.

Lääkeluoton määrä perustuu asiakkaan lääkkeiden vuosiomavastuuseen, josta vähennetään mahdollisesti jo kertynyt omavastuu. Omavastuuta voi olla kertynyt enintään 70 euroa, jotta lääkeluotto voidaan myöntää. Vuonna 2026 myönnettävät summat ovat 566,12–636,12 euroa.

Lääkeluottokokeilun tavoitteena on helpottaa lääkkeiden hankintaa tilanteissa, joissa kustannukset muodostaisivat esteen lääkehoidon toteutumiselle. Lääkeluoton avulla asiakas voi maksaa lääkkeiden vuosiomavastuun korottomasti erissä vuoden aikana.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Agreed 0 times
Said to be thoughtful 0 times
Has raised questions 0 times
Disagreed 0 times